Yrjöäminen on yhteisöllistä, kirjoittaa Kaisu Tervonen.
Minulla ei ole mitään pornoa vastaan, mutta en jaksa katsoa kymmenminuuttisia munanlutkutus-jaksoja.
Se johtuu varmaan siitä, ettei minulla ole penistä. Peniksen omistajat kun pääsevät meininkiin mukaan, ruiskuttamaan lastinsa yhtä aikaa isompimunaisten näyttelijöiden kanssa.
Siihen koko homma tietenkin tähtääkin. Pornossa sperman ruiskuttamiselle on ihan oma termikin: money shot. On tärkeää nähdä eritteen lentävän, koska silloin tietää miehen saaneen. Naisen saamisen tietää ilmeestä, autuaasta huohotuksesta ja nautinnon sulkemista silmistä.
Eli oikeasti sitä ei tiedä mistään paitsi ehkä niistä pornossa paljon harvinaisemmista naisen ejakulaatio -otoksista.
Katsonkin mieluummin Jackassia. Se itse asiassa muistuttaa pornoa. Kokonaisuus on sarja performansseja ilman sen kummempaa juonta. Osan performansseista tekee yksilö, toisiin osallistuu kaksi ja joihinkin koko ryhmä.
Minun ei edes tarvitse tuntea spermakateutta. Pystyn tuottamaan kaikkia samoja eritteitä kuin Jackass-tyypit ohjelmassaan: verta, hikeä, paskaa ja oksennusta. Etenkin viimeksimainittu on selvästi useiden stunttien kohdalla merkki onnistumisesta. Kuka sanoo, että money shotin pitäisi olla spermaa?
Jackassien viimeisimmässä elokuvassa Steve-O istuu paskaa täynnä olevaan festarivessaan, joka lennätetään ilmaan benji-köysien varassa (ulosteen alkuperää ei kerrota, eikä paskojien sukupuolia määritellä). Bajamajan pomppiessa ilmassa Steve-O:n niskaan sataa paskaa. Tietenkin hän yökkii, mutta niin tekevät myös hänen toverinsa, ne, jotka katsovat stunttia maan pinnalta.
Se on todellista toveruutta, aitoa rakkautta. Siinä missä sperma on yksityisen kliimaksin tuote, yrjöäminen on yhteisöllistä. Kaikkien oksennus lentää yhden oksennuksesta, he todistetusti ”tulevat yhtä aikaa”.
Samassa elokuvassa miehenviikarit ovat sitä paitsi ratkaisseet penisrajoitteisten samastumisongelman. Muutamassa kohtauksessa nähdään iloisesti ilmassa viilettäviä dildoja, tekopeniksiä. Sellaisen saa kuka tahansa.