Yhden, jokaisen naisen tarina Osa 5. Mari – Uusi Sylvi

Mari, 35:

Minun naiseuteni kietoutuu äitiyteen.

Olen niin onnellinen, että olen saanut kokea kaksi raskautta ja synnyttää kaksi ihanaa lasta. Toinen synnytykseni oli hieno elämys ja paikkasi ensimmäistä kurjaa kokemusta. Jotenkin se teki minusta ehjän.

Nautin suunnattomasti molemmista raskausajoistani. Niiden myötä vihdoin hyväksyin vartaloni ja tunsin itseni kauniiksi ja hyödylliseksi.

Murrosikäni alkoi suht myöhään ja yhtäkkiä jalkani venähtivät liian nopeasti ja minusta tuli jopa kömpelö. Pitkänä naisena olen usein saanut vastata kysymykseen olenko harrastanut jotain urheilulajia, mutta ei, nuorena en ymmärtänyt kuinka hieno asia se olisi ollut. Vasta aikuisiällä aloin harrastamaan kuntoliikuntaa.

Liikunta onkin ollut minulle tärkeää etenkin mielenterveyden kannalta. Olen ollut vaativassa työssä miesten maailmassa, todistelemassa jatkuvasti osaamistani ja ottamassa vastaan tytöttelyä. Tasapainoni löytäminen tapahtui yli kolmekymppisenä, kun biologinen kelloni todella alkoi huutaa lapsia.

Raskauksieni myötä olen ryhtynyt ajattelemaan, että naisissa on jotain kosmista alkuvoimaa, viisautta ja rakkautta. Äidiksi tulemisen myötä olen löytänyt naiseuteni ja olen ylpeä sen herkkyydestä.

MITJA KORTEPURO:

Pääsin seuraamaan Marin raskautta tiiviisti. Ennennäkemätön tyyneys ja voima oli läsnä. Raskaus oli Marille voimavara ja se huokui Marista.

Kuva ”Vielä vähän” kertoo siitä, kuinka Mari kaikesta maailman myrskyistä huolimatta on jalat maassa, tyynenä ja onnellisena raskaudestaan.

Toiseen kuvaan halusimme raskauden sekä uuden elämän peilikuvan. Marin katse ”peiliin” on järkkymätön ja varma. Seesteinen raskaus, seesteinen synnytys.

Yhden, jokaisen naisen tarina

Näyttely avoinna 4.2. – 28.3.2013
Uusi Gynekologikeskus Oy
Hämeenkatu 22 B 4. krs, Tampere

Tapahtuman facebook-sivut

äitiys, Mitja Kortepuro, raskaus, valokuvataide, Yhden jokaisen naisen tarina