Lastenhuoneessa – Uusi Sylvi

Jonathan Hobin: Lastenhuoneessa
Suomen valokuvataiteen museo
31.10.2014–25.1.2015

 star-1321990star-1321990star-1321990star-1321990 

Kauniita lapsia, rumia tilanteita ja monitahoinen näyttely. 

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica on tuonut Valokuvataiteen museon Projekti-tilaan kanadalaistaiteilijan Jonathan Hobinin Lastenhuoneessa- näyttelyn, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Keskeiset teemat lapsuus ja media ovat käsitteitä, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Näyttely onkin saanut kiitosten lisäksi osakseen myös kritiikkiä, joka ei kohdistu yksin taiteilijaan. “Mitä näistä nykyajan lapsistakin oikein tulee!”, kivahti eräs näyttelyvieras vieressäni. Nykyajan lapsista voi olla montaa mieltä, mutta näihin kauheuksiin kuvien lapset tuskin ovat syypäitä.

Projektitilan yhdeksässä esillä olevassa valokuvassa lapset toistavat leikeissään länsimaista maailmaa ravisuttaneita ja järkyttäneitä tapahtumia. Teoksissa kaksoistornit murtuvat, Abu Ghraibin -vankia kidutetaan, valtionjohto ahmii hylkeen sydäntä ja ehostettu tyhjäkatseinen lapsimissi kuristaa itseään nylonsukkahousuihin.

Kuvien arkinen ympäristö ja siinä tapahtuvat hirveydet ohjaavat tapaa, jolla luemme lasten ilmeitä: hirmutekoja suorittavat ja niiden kohteena olevat lapset tuijottavat kameraa usein välinpitämättöminä ja kylminä. Minisotilaan ilmeen voi tulkita samalla niin miellyttämisenhaluiseksi kuin kauhistuneeksi, ja kidustukuvassa lapset näyttävät pelottavasti jopa innostuneen tehtävästään.

Lavastettujen tilanteiden kautta joudumme pohtimaan käsityksiämme niin mediasta, sen esittämästä maailmasta kuin lapsista ja lapsuudestakin. Hobinin kuvista tulee mieleen sekä venäläinen taiteilijaryhmä AES+F, jonka kuvankauniit lapset sotivat teatraalisesti maalauksissa ja videoissa, että ranskalainen taiteilijapari Pierre et Gilles, jonka kuvissa on samanlaista lavastettua kauneutta ja symbolien runsautta. Kaikkia edellä mainittuja yhdistää poliittisuus ja kantaaottavuus, joka syntyy potentiaalisesti kyseenalaisten, kammottavien ja ahdistavien asioiden estetisoimisesta. Hyvyyden ja kauneuden kyseenalaistamaton suhde problematisoidaan. Mikä tähän olisikaan parempi väline kuin hyvinä ja kauniina pidetyt lapset.

lastenhuoneessa-468x359-5504055

”Viattomat lapset” on taajaan käytetty sanonta, jossa ei lähemmin tarkasteltuna ole juurikaan mieltä. Siihen kiteytyy yhteiskunnan tapa projisoida lapsiin toiveitaan ja (epärealistisia) odotuksiaan. Lapsia halutaan ajatella hyvinä ja turmeltumattomina olentoina, joiden ylimaallisen loiston aikuisuus vääjäämättä pilaa. Lasten niin sanottu viattomuus on kuitenkin harhaa. Jo pienet lapset osaavat manipuloida ja kiusata muita, ja kouluikään mennessä tämä taito sujuu jo lähes kaikilta. Silti kukaan ei tunnu haluavan määritellä, missä vaiheessa lapsen oletettu viattomuus loppuu. Lisäksi lapset ovat pienestä asti aikuisten maailman vaikutuksenalaisena ja tätä reflektoivan median armoilla. Miltä lapsen silmin näyttävät nämä brutaalit tapahtumat, jotka aikuisestakin tuntuvat järjettömiltä?

Näyttely olisi päässyt ehkä paremmin esiin jossakin suuremmassa tilassa, mutta toisaalta Projektitila sopii konseptille, joka selkeästi on projekti. Lastenhuoneessa on suunnitelmallinen ja moniulotteinen hanke, jossa Hobin tekee näkyväksi maailman epäkohtia, uutisten tapaa kuvata niitä, sekä uutiskuvien vaikutusta ihmiseen. Teosten selkeä fiktiivisyys, alleviivatut symbolit ja korostuneet visuaaliset eleet kiinnittävät huomion myös uutiskerronnan narratiiviin, sen esittämiin ja tuottamiin tarinoihin. Näiden kertomusten tuttuus vaikuttaa erilaisten tulkintojen mahdollisuuksiin ja osittain myös poikkeavien tulkintojen tekemisen mahdottomuuteen. Uudelleen rakentamalla ikonisen aseman saaneita uutiskuvia Hobin tuo esille toiston tehokeinona ja sen vaikutuksen arkeen.

Uutiskuvia on koko ajan enemmän, mutta ne myös raaistuvat. Lopulta olennainen kysymys ei tunnukaan olevan median tuottamien kuvien oikeellisuudesta tai vääryydestä eikä lapsen viattomuudesta tai turmeltumisesta, vaan inhimillisyydestä ja siitä, miten kohtelemme maailmaamme ja sen muita elollisia olentoja.

Lastenhuoneessa asettuu kiinnostavasti rinnakkain museon tämän hetken päänäyttelyn #SNAPSHOTIN kanssa. Myös se käsittelee maailman visualisoitumista, sen jatkuvaa kuvatulvaa ja erilaisia muotoja, joita kuvien runsaus saa taiteessa ja ihmisten arjessa (näyttelyssä ei käytetä paljoakaan energiaa tämän erottelun pohtimiseen, vaikka sitä saattaisi pitää olennaisena kysymyksenä nykyvalokuvauksen kohdalla).

Siinä missä #SNAPSHOT-näyttely lähestyy aihettaan kevyesti ja välttelee ottamasta kantaa, osoittavat Hobinin kuvat valokuvien voiman ja tehokkuuden, joka ylittää taiteen, politiikan ja dokumentin rajat.

Yhteiskunnallisen taiteen ja elokuvan festivaali Lens Politica Helsingissä 20.–23.11.2014.

Jonathan Hobin, Lastenhuoneessa, Lens Politica, Valokuvataiteen museo