Maailman viimeinen kirjakauppa
(Suomi, Espanja 2017)
O: Rax Rinnekangas
N: Hannu-Pekka Björkman, Kaisa Kukkola, Nacho Angulo, Boris Koneczny
Ensi-ilta: 13.10.2017
Maailman viimeinen kirjakauppa kuvaa neljää erikielistä ja eri kulttuurista tulevaa ihmistä matkalla minibussilla jossain päin Eurooppaa, tavoitteenaan perustaa kirjakauppa, joka säilöisi maailmankirjallisuuden aarteet.
Dokumenttielokuva kertoo rakkaudesta kirjallisuuteen, mutta tekee sen valitettavan elitistisellä tavalla. Pitäisi kai puhua ennemminkin rakkaudesta korkeakirjallisuuteen. Nobelistien nimet vilahtavat repliikeissä tiuhaan tahtiin. Kaanonin rikkomisen sijaan elokuva onkin sen vahvistamisen asialla.
Kritiikissä osansa saavat kirjallisuuden kaupallisuuden ja kulutuksen ohella sen viihdearvo. Elokuva kuuluttaa hitaan lukemisen perään ja samalla se väheksyy marginaalisia kirjallisuuden lajeja jättämällä ne täysin huomiotta. Kirjallisuuden suurmiesten pönkitys ei tarjoa katsojalle mitään uutta.
Maailman viimeinen kirjakauppa on toteutettu suomalais-espanjalaisena yhteistyönä. Sen ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Rax Rinnekangas, kuvauksesta puolestaan Gorka Gómez Andreu. Dokumentissa näyttelevät suomalaiset näyttelijä ja kirjailija Hannu-Pekka Björkman ja ranskankielisen kirjallisuuden kääntäjä Kaisa Kukkola sekä espanjalainen kuvataiteilija Nacho Angulo ja saksalainen näyttelijä Boris Koneczny.
Dokumentti kertoo kirjallisuudesta ja etenkin näyttelijöiden henkilökohtaisesta suhteesta tiettyihin teoksiin. Kukin dokumentin henkilöistä avaa vuorollaan omaa suhdettaan kirjallisuuteen, lukemiseen ja ajatteluun.
Elokuva itsessään on hyvin kirjallinen ja proosamainen. Sitä voisi yhtä hyvin lukea kuin katsoa. Elokuva toimii kuin intertekstuaalinen romaani, jossa henkilöhahmot keskustelevat keskenään kirjallisuudesta ja välillä tapahtuu absurdeja ja arkisia asioita, kuten valomiekkaotteluita ja autontankkausta keskellä autiomaata, tapauksia, joihin latautuu yllättäviä merkityksiä.
Elokuva tasapainottelee dokumentin ja fiktion rajalla. Fiktiomaisuus korostuu etenkin repliikeissä, jotka ovat samaan aikaan riisuttuja ja kaunopuheisia. Hahmot ennemminkin lausuvat vuorosanansa kuin keskustelevat normaalisti. Kaikki puhuvat eri kieltä, mutta ymmärtävät silti toisiaan. Nacho Angulo toimii elokuvan ”sisäiskertojana”. Korostamalla omaa fiktiivistä luonnettaan elokuva paljastautuu dokumentaariseksi kuin postmoderni romaani ikään.
Elokuvan dokumentaarisuus perustuu näyttelijöiden subjektiivisiin kokemuksiin ja kertomuksiin. Monet niistä kietoutuvat kirjallisuudesta esitettyihin ikuisuuskysymyksiin. Jokainen lukija voi samaistua toisen lukijan ajatuksiin.
Elokuva esittää, että kirjallisuus on hyvin vahva ihmisiä yhdistävä tekijä, mistä syystä esimerkiksi kirjallisuuden kääntäjät ovat ratkaisevassa asemassa kansoja ja kulttuureja lähentävinä toimijoina.
Elokuvaa voisi varovasti kuvailla sanalla taidedokumentti. Se yhdistelee erilaisia taiteenlajeja. Esimerkiksi runoja kuullaan myös laulettuna. Elokuva sisältää myös runsaasti kaunista ja viipyilevää maisemakuvaa, johon helposti sijoittaisi vaikka jonkin nykyromaanin.
Elokuvan hitaus ja hiljaisuus jättävät muutenkin aikaa mietiskelylle. Katsojalle tarjotaan pysähtymisen paikkoja.
Dokumenttielokuva kuitenkin keinuu uskottavuuden rajalla. Sen pyrkimys vavisuttaa katsojaa pysähdyttävillä maisemilla ja hiotuilla lauseilla toimii päinvastoin kuin tekijät ovat ajatelleet. Lopputulos jää vaisuksi.
arvostelu, dokumenttielokuva, kotimainen elokuva, Maailman viimeinen kirjakauppa, Rax Rinnekangas