Jokaisella vahvuutensa, itse olen tunnettu jonkinlaisena särkyneen sydämen kenttäasiantuntijana. Arvonimi on kyseenalainen, eikä ehkä aivan totuudenmukainen, mutta yksi asia on varma: Ystävänpäivän hidas muuttuminen rakastavaisten söpöksi yksityisjuhlaksi myös Suomessa ärsyttää minua vietävästi.
En kestä beigeä rakkautta, maiskuttavaa lemmen helmeilyä blogien sivuilla. Olen satavarma siitä, ettei kenenkään hengitys ole niin pusunraikas aamuisin, eikä kukaan oikeasti ole ok eron jälkeen. Minulle rakkaus on aina ollut karjuva viidakon peto, joka ei väistä, ei sääli, eikä kadu. Yhtä lailla, kuin se pyyhkii tomun piirteistäsi ja siloittaa loputtomalla kärsivällisyydellä ihosi raukeaksi, se repii rintasi auki ja juhlii sisälmyksilläsi. Aamuyön tunteihin asti. Silti rakastan rakkautta, rakastan ja vihaan – vähän samalla tavalla kuin loppumaailma ajatteli aikoinaan viime vuosisadan lemmen emolevystä, Cicciolinasta.
Jokainen on jollain tavalla haavoilla tai arvilla rakkaudesta, uskon niin. Vaatii yltiöpäistä rohkeutta myöntää olleensa voimaton ja rakoilla toisen ihmisen takia, rakkauden muuttuessa rumaksi. Uusi Sylvi käsittelee näitä tarinoita, ja kaikkea muuta todellista ja rehellistä, mitä lempi elämäämme tuo, onneksi, loppupeleissä. Koska vasta silloin peli on menetetty maailmassa, kun rakkauskaan ei tunnu missään.
Kakkasimme siis rakkauden beigelle blogisohvalle, koska rakkaus on ennen kaikkea – totta. Olkaa hyvä, tädää, Sylvin suuri RUMA RAKKAUS -numero!
Ylirakastaja Ojanen
Ps. Koska naistenlehtien päätoimittajat esiintyvät pääkirjoituksissaan lehdelle ominaisissa RENNOISSA ja TYYPILLISISSÄ tunnelmissa, myös Sylvin rakkausnumeron pt kuvasi itsensä natiivitilanteessa. Toisessa kädessä oleva cocktail rajautui pois.
cocktailit ja kaiken ihanuus, pääkirjoitus, rakkausnumero, Ruma rakkaus, todellisuus