(Spectre, Britannia–USA 2015)
O: Sam Mendes
N: Daniel Craig, Ralph Fiennes, Naomie Harris, Léa Sedoux, Christoph Waltz, Rory Kinnear, Andrew Scott, Ben Whishaw, Monica Bellucci
K12
Ensi-ilta 30.10.2015
Olisi jo korkea aika lopettaa Bond-tytöistä puhuminen.
Tarkoitus oli aloittaa tämä arvio nillittämällä Bondin persoonan jatkuvasta yksiulotteisuudesta. Etenkin kun vain 10 tuntia aiemmin olin kokenut itkettävän vahvan Hamletin, jonka miehuuteen mahtuu naiseus ja kaikenlaisen muun ihmisyyden koko kirjo.
Mutta nähtyäni 007 Spectren aloitan sittenkin naisista. Viimeisimmässä uuden ajan 007-elokuvassa ei nimittäin enää Bond-tyttöjä tavata. Näiden aivottomien hahmojen sijaan Daniel Craigin uudentama, virallisten agenttien valtateiden varjossa henkilökohtaista kostoretkeään taivaltava MI5:n agentti James Bond saa olla vuorovaikutuksessa Monica Belluccin, Naomie Harrisin ja Léa Sedoux’n kaltaisten vahvojen näyttelijöiden kanssa, joita ei tulisi mieleenkään pakottaa esiintymään bikineissä. Kaikkien roolihahmot ovat omalla tavallaan persoonia, joilla on kaikki edellytykset ymmärtää ja olla jopa tasavertainen osa Bondin nihilististä ja misogyynistä maailmankuvaa – mahtuuhan joukkoon palkkatappajan vaimo, toisen tytär ja salaisen palvelun tappaja-agentteja pyörittävän osaston ylin sihteeri.
On hieman kummallista, että mielestä välittömästi pois pyyhkiytyneen 007 Skyfallinkin (2012) ohjannut Sam Mendes ylettää toisessa Bond-pestissään niinkin vahvaan henkilöohjaukseen ja näyttelijöidensä täyteen hyödyntämiseen. Persoonien esiin tuominen ja niiden välitön tuki päähenkilölle ulottuvat koko sivunäyttelijäkaartiin, johon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Christoph Waltz, Ralph Fiennes ja Ben Whishaw, sekä televisiosta paremmin tunnetut Rory Kinnear ja Andrew Scott. Fiennes ja Scott saavat käydä hahmojensa kanssa läpi kokonaista omaa sivujuontaan Britannian salaisen palvelun herruudesta, mutta sekin linkittyy bondmaisen tyylikkäästi ja ennalta-arvattavasti Bondin matkaan maailmalla.
Bond-elokuvana 007 Spectre on parasta sitten Casino Royalin (2006). Aloituskohtaus on ainoa, joka tuntuu hiukan irralliselta, mutta oikeastaan niin sen kuuluukin, ja sitäpaitsi Mexico Cityn taivaan alla alla nähdään varsin vaikuttavia helikopteristuntteja. Alkuteksteissä näytetään puolestaan muutamassa minuutissa, missä juuri nyt mennään juonellisesti ja väläytetään nopeasti myös 007 Spectren peruspilarit.
Bond-debytoiva pääkuvaaja Hoyte van Hoytema (Pappi lukkari talonpoika vakooja, Interstellar) tekee hienoa työtä, oli sitten kyse valtavan massakohtauksen, takaa-ajojen tai intiimin dialogin kuvaamisesta. Jokaiselle tilanteelle on löydetty oma kuvallinen tapansa olla, eikä Hoyteman kamera myöskään pelkää poimia detaljeja tai sisältää kuvaan rikasta taustaa tai arkkitehtuuria.
Juonen tasolla Spectren tai minkä tahansa Bond-elokuvan läpikäynti on turhaa. Jokaisessa sarjaan tehdyssä elokuvassa on lopulta kyse siitä, toimiiko kokonaisuus. Lyhykäisyydessään, 007 Spectre toimii ja se toimii todella hyvin. Kahden ja puolen tunnin kestoa tuskin huomaa, vaikka elokuvassa melko selkeä taitekohta onkin. Toimivuutta vahvistaa se, että 007 Spectre on tehty kuin se olisi viimeinen James Bond -elokuva. Lontooseen päättyvässä elokuvassa ei avoimia lankoja enää edeltäjiensä tapaan ole.
Jaa:
