Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Teos 2013
240 sivua
Polttaa, polttaa
Johanna Sinisalon Auringon ydin tuo tervetullutta vaihtelua dystopian synkkiin maisemiin. Persoonalliset ainekset, monikerrokselliseksi paljastuva tarina sekä napakka juoni vievät lukijan kirjaimellisesti tuliselle matkalle, joka yllättää kerta toisensa jälkeen. Vaikka Auringon ydin istuu dystopiagenreen, mukana on piirteitä jännityskirjallisuudesta ja häivähdyksiä maagisesta. Kyseessä on teos, jolle kannattaa antaa liikkumavaraa lähestymällä tarinaa avoimin mielin.
Auringon ytimen perustematiikka pitää sisällään helposti tunnistettavissa olevan dystopisen asetelman. Dystopian voi määritellä vaikkapa ”ei-toivotun yhteiskunnan tai ei-toivotun vaihtoehtoisen tulevaisuuden kuvauksena”, jossa on olemassa vain näennäinen vapaus valita. Aikanaan dystopia oli tieteiskirjallisuuden alalaji, joka on selkeästi alkanut erottua omaksi lajityypikseen. Muutos on näkynyt kotimaisen kirjallisuuden kentällä jo jonkin aikaa.
Niin laadukasta kuin kotimainen dystopiakirjallisuus onkin, on sanottava, että lajityyppeihin alkaa kaivata vaihtelua, jos teosten tematiikka pysyttelee romahtaneiden yhteiskuntien tai yhteiskunnallisten epäkohtien kuvauksessa. Se, että ilmestyy Auringon ytimen kaltainen teos, josta kirjaimellisesti löytyy poltetta, on todella tervetullutta.
Lukija pääsee heti tarinan alussa suoraan kiinni asian ytimeen eli chilin aikaansaamaan kapsaisiiniriippuvuuteen poltteen kuvauksen kautta. Vanna, oikealta nimeltään Vera, on kapsu eli kapsaisiiniriippuvainen. Äärimmilleen kontrolloitua Suomen eusistokraattista tasavaltaa hallitsevat terveysviranomaiset, ja tietenkin chili on kielletty vaarallisena riippuvuutta aiheuttavana aineena. Vannan kaltaiset kapsut elävät kaksoiselämää kiinnijäämisen pelossa.
Näin tarina alkaa chilistä, poltteesta ja vaarasta laajentuen vähitellen yhteiskuntakuvaukseen moniäänisyyden kautta. Auringon ytimen kerronta on dialogista eli moniäänistä. Moniäänisyys muodostuu henkilöhahmojen kertovien äänten vuorottelun kautta. Pääasiassa kertovat äänet kuuluvat Vera-Vannalle ja Jarelle, ja etenkin Vera-Vannan siskolleen kirjoittamat kirjeet muodostavat vahvan kertovan äänen muiden äänten kuorossa. Lukija saa Vera-Vannan kirjeiden kautta paljon tietoa tarinan maailmasta sekä ennen kaikkea Vera-Vannan menneisyydestä.
Kokonaisuuden lomaan on siroteltu myös erityyppisiä metatekstejä, kuten otteita tietosanakirjoista, Vera-Vannan kouluesseitä, otteita opetusvideoista sekä kansallisloton mainoksia. Metatekstien myötä tarinassa on voimakkaasti läsnä metafiktiivinen elementti, joka on postmodernille kerronnalle tyypillinen kerronnan keino. Olennaista metafiktiossa on se, että vaikka se muistuttaa lukijaa tekstin fiktiivisyydestä, kuten Auringon ytimen moninaiset metatekstit, silti se istuu kokonaisuuteen erittäin luontevasti. Auringon ydin tuo metatekstit olennaiseksi osaksi fiktion maailmaa tarjoamalla niiden avulla lukijalle lisätietoa tarinan maailmasta.
Metafiktiivisyys ja moniäänisyys yhtä aikaa luovat tarinaan laajuuden tuntua sekä vievät lukijan yksityiskohtien äärelle henkilöhahmokuvauksen kautta. Ja ennen kaikkea ne haastavat lukijaa kohtaamaan toisenlaisen maailman, toisenlaisen todellisuuden. Vera-Vanna on tästä erinomainen esimerkki, sillä kapsaisiiniriippuvuus, joka muodostaa tarinan ytimen, saa ajoittain jopa pelottavan henkilökohtaista perspektiiviä Vera-Vannan chili-kokeilujen aiheuttamien fyysis-psyykkisten oireiden kuvauksen kautta. Tällä tavoin luonnollisesti syntyy myös ulottuvuus, jossa tarina alkaa elää omaa voimakkaasti sykkivää elämäänsä ja saa ajoittain jopa maagisia piirteitä hallusinaatiokuvausten kautta.
Jos lukijalla oli epäilyksiä siitä, kuinka kiinnostavaa fiktiota chileistä voi saada aikaiseksi, nämä epäilykset kyllä karisevat tarinan saavuttaessa tietyn vaiheen draaman kaaresta. Johanna Sinisalo on mestarikokki, joka osaa luoda yksinkertaisista aineksista ehyen ja ennen kaikkea vangitsevan tarinan sekä hyvin todentuntuisen fiktiivisen maailman – kokonaisuuden, joka saa psykologisen otteen lukijasta.
Yhteiskunta, jota Auringon ytimessä kuvataan, paljastuu laskelmoivaksi paikaksi, jossa ihmiselämästä irti saatava hyöty on maksimoitu rodunjalostamiskeinoja, kuten sterilisointia ja ihmisten luokittelua, hyväksikäyttäen. Kylmät väreet selkärankaa pitkin saa juoksemaan matelijamainen laskelmoivuus jota tarinassa kuvataan, koska tiettyjä yhteneväisyyksiä vallitsevan todellisuuden kanssa on helppo havaita. Tämä tekee Auringon ytimen tematiikasta entistä tehokkaampaa, sillä lukija helposti antautuu spekuloimaan tarinan tapahtumia. ”Mitä jos tämä olisikin totta” käy mielessä useammin kuin kerran tarinaa lukiessa. Liikaa ei kuitenkaan auta paljastaa, jotta hyvä tarina ei menisi pilalle.
Erinomaiselle tarinalle on tyypillistä se, että varsinaiset herkut jätetään loppupuolelle odottamaan paljastuksen hetkeä. Auringon ydin kulkee varmoin askelin kohti kliimaksia, jossa punnitaan chilit poikineen. Kliimaksia, jossa eräs henkilöhahmoista kokee kirjaimellisesti aivot polttavan elämyksen, joka samalla johtaa valaistumisen kaltaiseen sisäiseen kokemukseen. Tämä puolestaan hieman myöhemmin vaikuttaa tarinan loppuratkaisuun.
Taitavasti rakennettu loppuratkaisu kytkee avoimet langanpäät yhteen, teoksen nimeä myöten. Kun palat loksahtelevat kohdalleen, tarinan käännösten saama suunta ja etenkin se, kuinka näppärästi ja täysin luontevasti palaset yhteen sopivat, saa hymyn nousemaan huulille. Vaikka loppuratkaisu jättää asioita avoimeksi, se kuitenkin paljastaa lukijalle juuri ne asiat, jotka tuntuvat tarinan kannalta tärkeimmiltä. Tulisia lukuhetkiä kaipaaville Auringon ydin niitä totisesti tarjoaa tiivistunnelmaisen tarinan ja yllätyksellisten juonenkäänteiden muodossa!
Jaa:
