Itämeren ympäristöystävällisimmän tilan pitäminen on arvovalinta, joka vaatii paljon työtä.
Kuvat: Petra Piitulainen
Viljelijä kuulostaa puhelimessa stressaantuneelta. Kylvö on ollut katastrofaalinen. Posti hukkasi siemenet ja on pitänyt kylvää sateessa. Monta hommaa odottaa koko ajan tekijäänsä.
Kiire ei kuitenkaan näy Knehtilän maatilan pihalla Hyvinkäällä. Hiljaisuutta rikkoo peltojen takana raidepölkkyjä kolisuttava tavarajuna. Kuumuuden laiskistama toffeenruskea koira jaksaa haukahtaa muutaman kerran vieraan ihmisen nähdessään. Paikalle kävelee leveästi hymyilevä mies. Markus Eerolan isännöimä tila valittiin tänä vuonna Itämeren ympäristöystävällisimmäksi.
Eerolat ovat viljelleet tilaa 1700-luvulta saakka. Nykyinen isäntäväki otti tilan haltuunsa vuonna 1998. He halusivat alusta saakka korostaa tilan yhteistoiminnallista luonnetta. Tilan nimikin muutettiin Eerolan tilasta Knehtiläksi. Nimenvaihdokseen liittyi sekin, ettei paikan haluttu personoituvan liikaa Markus Eerolan kunnallispoliitikko-isään.
Eerola kuvitteli itse vielä 2000-luvun taitteessa, että pystyisi toimimaan kahdessa ammatissa, mutta joutui lopulta valinnan eteen. Vuodet muotoilijana ja tutkijana Taideteollisessa korkeakoulussa keramiikka- ja lasitaiteen laitoksella ovat kuitenkin olleet hyödyksi nykyisessä ammatissa. Yliopistossa hän tutustui esimerkiksi täsmäviljelyyn. Eerola on hengästyttävän aktiivinen kokeilija.
Luomuviljelyyn Knehtilän tilalla siirryttiin vuonna 2010, vaikka Eerola tiesi sen olevan taloudellinen shokki. ”En noita pieniä lapsia nähnyt aikanaan ollenkaan, kun olin öisin ruiskuttamassa”, Eerola muistelee aikoja ennen luomutuotantoa.
”Silloin mietittiin kyllä, onko tässä koko hommassa mitään järkeä”, Minna Sakki-Eerola, tilan emäntä täydentää.
Hän on myös kokopäiväisesti tilalla töissä. Emännän valtakuntaa ovat navetan puoti ja kahvila. ”Minna hoitaa myymisen, mä en ole talousihmisiä”, isäntä nauraa.
”Vähän tuollainen tutkijan sielu sulla on”, emäntä vastaa ja hymyilee hellästi.
Resursseja nielevien ruiskutuksien lisäksi perinteisessä maanviljelyssä rassasivat ylettömät lannoitekustannukset. Luomuviljely ei ole vähentänyt työmäärää, mutta työt jakaantuvat kasvukaudelle tasaisemmin.
Eerolalle luomu on ollut arvovalinta. Maaperän puhtaus on kunnia-asia. Arkipäivään ulottuva ekologisuus huomattiin myös palkintoraadissa, johon kuuluivat WWF Suomi, Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto sekä ruotsinkielisten maataloustuottajien keskusliitto.
Työn pitää kuitenkin olla mielekästä ja palkitsevaa. Myös taloudellisesti.
Luomukierto tarkoittaa karkeasti kaksi vuotta nurmea ja kolme viljoja. Välissä viljellään myös palkokasveja. Tänä vuonna tilalla kasvaa hernettä, kauraa, ohraa, ruista, vehnää ja tattaria. Suomalaisen luomuruoan puhtautta arvostetaan; Knehtilän kauraa ja tattaria viedään myös ulkomaille. ”Luomu on erikoistuotantoa, vaihtoehto. Uskomme, että löytyy asiakkaita, joille ruoan puhtaus ja alkuperä merkitsee”, Eerola sanoo.
”Luomuleivän ja tavallisen leivän raaka-ainehinnoissa ei ole juurikaan eroa. Luomu on kausituote ja logistiikkaketju erilainen, mikä tekee eron ulosmyyntihintaan. Tilan sijainti mahdollistaa suoramyynnin, jolla saadaan sivuutettua tätä ongelmaa.”
Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet rankkoja. Eerola loukkaantui vakavasti kolme vuotta sitten ja on tehnyt töitä osa-aikaisesti siitä saakka. Taloudellinen kehitys on ollut hidasta, tilan tienestit menivät kahden työntekijän palkkoihin. Navetan kunnostaminen maatilapuodiksi ja kahvilaksi toteutettiin härkäpäisesti. Painopiste onkin tarkoitus siirtää viljelystä muihin tilan myyntitoimintoihin.
Eerola näpyttelee tietokonetta. Hän haluaa tietyn dian ruudulle. ”Ruoantuotannon haasteet ovat aika kovat. Ilmastonmuutoksen suhteen olemme kaukana pahimmista ongelmapaikoista, mutta emme turvassa.” Hän näyttää YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n arviota tietokoneen ruudulta.
”Jos tuotantopotentiaali vähenee viidestä kahteenkymmeneen prosenttia, niin kuin tässä näyttää olevan päätuotantoalueilla Keski-Euroopassa, niin se on todella paljon. Kyllä tämä maailmanrauhalle jotain tekee.”
Eerolan mielestä biotalous ja ilmastonmuutos ovat sellaisia asioita, jotka pitäisi yhteiskuntana keskustella läpi. Päättäjissä on yhä vähemmän sellaisia, joilla on omakohtainen kokemus maatalousympäristöstä. Silloin kun sitä tajua ei ole, hyvinvointia mitataan helposti metrimitalla.
”Biotalous tulee fossiilitalouden jälkeen. Meillä Suomessa on kaikki vahvuudet, jos me halutaan käyttää ne. Realiteetti on se, että jos me menetetään tämä mahdollisuus, niin sitä me ei saada enää takaisin.”
Knehtilän tila pyrkii Palopuron agroekonomiseen symbioosiin eli energia- ja ravinto-omavaraisuuteen yhdessä alueen lähitilojen kanssa. Knehtilään on tarkoitus tulla kaksi biokaasulaitosta, joista toinen tuottaa energian kuivurille ja leipomolle. Toisessa on tarkoitus tuottaa nurmesta kaasua, jota käytetään polttoaineena. Idea on tuottaa energiaa muille ja saada vastaavasti ravinteita takaisin.
Yhteistekemisessä on muitakin hyviä puolia. ”Vielä 80-luvulla oli sellaisia kylän miehiä, jotka olivat aina valmiita auttamaan. Nyt huomasin tämän päävamman kanssa – joka oli aika vakava – että ei ollut ketään. Siksi tässä uudessa hankkeessa olisi hyvä, että tieto olisi monella, jotta töitä pystytään vaihtamaan. Vaikka se on ollut tapa ja ylpeyskin, että ollaan aina töissä, niin ei se ole enää nykyaikaa.”
Eerola ei ole ainoa, joka on innostunut yhteistoiminnallisesta omavaraisuushankkeesta. Ympäristöministeriö myönsi juuri kesäkuun alussa rahoituksen hankkeen mallintamiseen. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Valtra.
Lomaa ei ole pidetty kahteen vuoteen. Kysymys vapaa-ajasta aiheuttaakin hienoista naurun hörähtelyä isäntäväessä. Loukkaantuminenkin mutkisti asioita. ”Säilyin kuitenkin hengissä. Lääkäri sanoi, ettei sun päässä mitään vikaa ole. Mä sanoin, että kyllä on. Lääkäri siihen, että ei se tästä loukkaantumisesta ainakaan johdu”, Eerola sanoo ja nauraa.
Huumorintaju ei ole kadonnut vaikeuksista huolimatta.
Elämänkokemus muustakin kuin maanviljelystä on antanut Eerolalle perspektiiviä katsoa asioita tilan ulkopuolelta. Kilpailun voitto on Eerolalle hyvä mahdollisuus vuorovaikutukseen ja keskusteluun, joita hän pitää tärkeänä. ”En tiedä, jatkaako tilaa kukaan lapsista. Nuorin on ainakin fudishullu, jota eivät koneet paljon kiinnosta”, Eerola sanoo huvittuneena. Toffeenruskea koira havahtuu, kun seurue lähtee kasvimaan suuntaan.
”Ei ympäristöä voi erottaa muusta yhteiskunnasta”, Eerola toteaa vielä tehdessäni lähtöä. Melkein filosofinen pohdiskelija tuntuu aidosti välittävän Suomesta.
Jaa:
