Pizzarium, Helsinki 18.9.2015 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Tämä arvio on lyhyt mutta ylistävä, sillä Helsingin Kluuvin kauppakeskukseen perustettu Pizzarium on toisinto turkulaisesta edeltäjästään. Olen ostanut Turun Pizzariumista tuliaisiksi ihania pizza al taglio -palasia joka reissulla sen jälkeen, kun paikkaan tutustuin. Pyöreitä ohutpohjaisia pizzoja sieltä ei enää saa, mikä on sääli, mutta toisaalta pizzapalat ovat tärkeämpiä ja Suomessa ainutlaatuisia.

Olin palaamassa kotiin pitkän opetusrupeaman jälkeen ja kävin hakemassa tuliaisiksi muutaman palasen. Vaimo oli lämmittämässä puuleivinuunin joka tapauksessa perheeni yhteisellä maaseututalolla, jossa pidämme vaimon kanssa puutarhaa, joten nyt palaset saisi lämmitettyä oikeaoppisestikin. Tiskillä törmäsin vanhaan Sylvi-tuttuun! Hänkin oli tullut testaamaan uutuutta.

Tällä kerralla tarjolla oli tomaattikastikepizzaa kirsikkatomaateilla sekä kesäkurpitsa-punasipuli-tomaattipizzaa chiliöljyllä. Kummatkin olivat herkullisia. Etenkin sipuliin oli saatu oivallinen maku. Kesäkurpitsa oli leikattu ohuiksi meheviksi siivuiksi. Ovat onnistuneet tuomaan turkulaisen tason Kluuvinkin ravintolaan. Ja kuten olen useasti todennut, Pizzarium ei joudu häpeämään roomalaisten esikuviensa rinnalla. Tiedän Roomassa vain kaksi paikkaa, joista saa parempaa pizza al tagliota.

Mitäs tästä nyt muuta sanomaan. Täytyy varmaan koukata joka työreissun päätteeksi Kluuvin kautta ennen junan lähtöä.

Pizzarium
Kauppakeskus Kluuvi
Helsinki

ma–pe 11–21
la 11–18
su 12–17

Kotisivut

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki, pizza, Pizzarium