Eveliina Lundqvist joutui toimimaan vastoin omaa moraaliaan eläintenhoitajan opinnoissa. Ilman kirjailijan ahdistusta Salainen päiväkirja eläintiloilta olisi jäänyt kirjoittamatta.
Into-kustannuksen järjestämän tiedotustilaisuuden asetelma on kuvaava. Huoneessa on kaksi vastakkain asetettua pöytää, joiden ääreen väki on ilmeisen satunnaisesti asettunut niin, että toisella puolella istuu muun muassa Suomen sikayrittäjät ry:n puheenjohtaja Martin Ylikännö sekä MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala ja toisella puolella muun muassa Oikeutta eläimille -väkeä ja Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius.
Ennen kuin he pääsevät ääneen – ja tässä tiedostustilaisuudessa poikkeuksellisesti tosiaan käytetään puheenvuoroja – Eveliina Lundqvist kertoo tuoreesta kirjastaan Salainen päiväkirja eläintiloilta. Maatalous- ja metsätieteiden maisteri lähti eläintenhoitajakouluun, jossa tuotantoeläinten parissa työskennellessään alkoi kirjata ylös kokemuksiaan ja tunteitaan. Kirjoittaminen oli ahdistuksen ja ajatusten purkamista. Vakaumuksellinen vegaani joutui tilanteisiin, joissa eläimiä kohdeltiin väkivalloin.
”Kasvatussikalassa tuntui siltä, ettei työtä voinut tehdä sikoja hakkaamatta. Porsaan kastraation näkeminen sai minut sekaisin koko päiväksi”, Lundqvist kertoo myöhemmin kokemuksistaan. Hän ei lähtenyt harjoitteluun kokeakseen ääritilanteita tai kirjoittaakseen kirjan vaan oppiakseen alan todellisuuden. Todellisuus kuitenkin vaati kirjan kirjoittamista.
”En ole katunut. Näin niin hirveästi ja opin tosi paljon.”
Tietokirja eläinten puolesta
Siinä missä Sikatehtaat-sivusto ja salaa kuvatut videopätkät sikatiloilta kuohuttavat röyhkeydellään, olisiko alan maisterin kirjoittama tietokirja helpompi sulattaa?
”Kaiken mediahuomion huomioiden ehkä joo. Ja vaikka tytöttelyäkin on tullut vastaan, uskon että ihmiset ottavat enemmän tosissaan kuin jos olisin 20-vuotias ja vain eläintenhoitajakoulutuksen käynyt”, Lundqvist arvelee.
MTK:ssä kirjan väitteitä on kuitenkin hämmästelty. Tiedotustilaisuudessakin istuvan eläinlääkäri Suojalan mukaan eläinaktivistien toiminta kuormittaa kotieläintuottajia ja vaarantaa koko alan tulevaisuuden (mikä lienee tarkoituskin).
”Paljon vedotaan siihen, että ’yksittäistapaus, yksittäistapaus’. Sähköpiiskan käyttäminen voi olla yksittäistapaus, mutta pääongelmat ovat joka tilalla samat. Yksittäistapaus on, jos vasikkaa ei eroteta maitotilalla emästään liian aikaisin tai jos eläin pääsee ulos talvella”, Lundqvist kertoo.
Laatulihan elämänlaadusta
Toukokuun alusta kaupan lihatuotteisiin merkitään kotimaisten tuotteiden tapauksessa Laatuvastuu-merkki. Laatuvastuumerkinnässä on kyse EU:n, valtion ja liha-alan 1,7 miljoonaa euroa maksavasta kampanjasta, jolla yritetään nostaa kotimaisen lihan statusta ja hintaa.
Lundqvist kertoo, että Suomen noin 1640 sikatilasta 1440 täyttää laatutakuun kriteerit. Kyse ei siis ole poikkeuksellisen hyvissä oloissa elävän eläimen lihasta. Laatukriteerivaatimuksissa ei edellytetä, että possut kuopivat vapaana maaperää kuin mainoksissa ikään. Alle neliömetri katsotaan riittäväksi elintilaksi vielä 110-kiloiselle siallekin.
Monologeista dialogiksi?
Tuore kirjailija ei itse haaveile laatulihasta vaan elämänlaadusta. Hänen tavoitteenaan on turvakodin perustaminen tuotantoeläimille. Siellä eläimiä ei pidettäisi tuotantokoneiston osasina vaan tuntevina yksilöinä.
Tämä perustavanlaatuinen ero koko eläinkäsityksessä leimaa keskustelua myös kirjan tiedotustilaisuudessa.
Toisella puolella pöytää äänekkäimmin keskusteluun osallistuvat pitävät eläimiä ennen kaikkea elinkeinona. He ovat valmiita puhumaan tuotantoeläinten elinolojen minimivaatimuksista, kun aktivistit peräänkuuluttavat muutosta koko eläinkäsitykseen.
Lundqvist ei ole kovin toiveikas sen suhteen, että tahojen välille olisi syntymässä oikeata dialogia.
”Toisella puolella keskiössä on liiketalous, kun taas toisella puolella sen voimakas kritisointi. Totta kai olisi tärkeää, että emakko pääsisi kääntymään ympäri karsinassaan. Nämä ovat pieniä tärkeitä askeleita, mutta eivät poista ongelmaa, että eläimet nähdään välineinä.”
Kirjassaan Lundqvist kuvaa tilannetta teurastamolla, jonne hän meni osana lammastilaharjoitteluaan.
”Lampuri ja teurastaja seisoivat vierelläni ja katsoivat kanssani samoja lampaita ihaillen. ’Katsopa, noista saa kyllä hyvät kyljykset’, totesivat he arvioiden toisilleen kuljettaen katsettaan lampaassa.
Näimme samat lampaat, mutta emme kuitenkaan nähneet.”
Kuvat: Into, Eveliina Lundqvist
Jaa:
