(Venäjä 2011)
O: Aleksandr Sokurov
N: Anton Adasinsky, Isolda Dychauk, Georg Friedrich, Johannes Zeiler
K 16
Ensi-ilta 23.11.2012
Venäläisen taide-elokuvan mestarin Goethe-luenta on ilotonta ja raskasta katsottavaa.
Vallanhalun, kärsimyksen ja rakkaudenkin analyyseistään tunnettu uudemman venäläisen elokuvan mestari Aleksandr Sokurov on tarttunut uusimmassa elokuvassaan itsensä Goethen Faustiin, inhimillisen himon ja perisynnin kirjaan. Faust päättää Sokurovin neljän elokuvan sarjan vallasta, aiemmissa osissa on kuvattu onnistuneesti ja jopa mestarillisesti Hitleriä (Moloch), Leniniä (Taurus) ja keisari Hirohitoa (The Sun).
Faustin tyylilaji on selvä heti alkuhetkistä. Ensimmäisessä kohtauksessa tohtorimme (Johannes Zeiler) tekee apulaisensa kanssa ruumiinavausta. Suolia tipahtelee lattialle, kuolleen miehen penis komeilee lähikuvassa, ulosteen ja oksennuksen haistaa katsomoon saakka. Kerronta on jatkossakin korostetun lihallista.Epämääräiseen historiaan sijoittuvan tarinan saksalainen pikkukaupunki on likainen ja ahtaan tuntuinen paikka, ihmiset kulkevat rääsyissään, päähenkilöitä (tai -henkilöä) motivoivat lihanhimo, rahanhimo, ahneus, alhaiseksi merkityt ruumiilliset tarpeet. Pahuus.
Toisin sanoen Sokurov ohjaa Goethen fantasiaelementtejä ja yliluonnollistakin, symboliikkaa ja moraalifilosofiaa uhkuvan teoksen koko lailla naturalistisella otteella. Yhdistelmä on teoriassa kiinnostava, semminkin kun Sokurov on aiemmin kyennyt jalostamaan naturalismin kuvaston kurjuuden kiehtovaksi ja moniselitteiseksi taiteeksi.
Näin ei nyt vain tällä kertaa käy. Faust on piinallisen pitkäveteinen elokuva, koska siinä ei oikein ole kuin yksi taso. Tohtori Faust on itsekäs ja rujo tyyppi, rahanlainaamossa kohdattu ja mukaan verellä kirjoitetun sopimuksen jälkeen lyöttäytyvä sielunvihollinen (Anton Adasinsky) ahneudessaan hillitympi ja hienovaraisempi, mutta ulkoiselta hahmoltaan hänkin korostetun groteski ja vastenmielinen. Keskeiset roolit näytellään melkein kuola suupielestä valuen, fyysistä rujoutta liioitellen. Ahtaaseen kuvakokoon pakotettu elokuva puristaa henkilönsä ankeaan muottiin. Vain Faustin hyväksikäyttämässä Margaretessa tuntuisi olevan hyvyyttä, mutta sen tutkiminen ei Sokurovia ole tällä kertaa kiinnostanut.