Kirjoittaja kokeili seuranhakuun tarkoitettua applikaatiota, Tinderiä.
Kuulen ystävästäni. Hän lähettää lauantai-iltana viestin baarin vessasta: ”No vittu liityin Tinderiin”. Ystäväni on kaunis ja hauska nainen, joka etenee urallaan. Hänellä on kuulas iho ja tyylikkäät vaatteet. Hän haluaisi vain rakastua.
Olen juhlissa ja miespuolinen ystäväni läimii puhelimensa ruutua. Vilkuilen mitä hän puuhaa. Hän pyyhkii nuorten naisten kuvia vasemmalle. ”Nope. Nope. Nope.” Ystäväni on komea ja hauska mies, joka etenee kukasta kukkaan ja jolle karnevaalit eivät lopu koskaan. Häntä ei juuri nyt rakastuminen kiinnosta.
Minä uskon rakkauteen. Mutta en juuri usko itseeni vetävänä sinkkutyttönä tai potentiaalisena tyttöystävänä tuntemattoman ihmisen silmissä. Olen mestari itseni friendzoneamisessa. Jos minua vilkuillaan ja minulle hymyillään julkisella paikalla, punastun. Saatan näyttää jopa vihamieliseltä, kun yritän niin kovin näyttää coolilta. Jos ymmärrän että minulle flirttaillaan, ryhdyn heittämään itsestäni typerää läppää.
Kesällä muistan kuulleeni radiosta kesken työpäivän, että Helsinki on ainoa kaupunki Suomessa, jossa on enemmän sinkkunaisia kuin sinkkumiehiä. Katselin itseäni vaivihkaan peilistä. Ryppyjä. Game Over. Mietin Tamperetta, se on ihan mukava kaupunki.
Ei, ei mitään hätää. Sinulla on mahtava persoona. Olet ihana ihminen, lojaali ystävä. Koulutettu maailmankansalainen. Parasta mitä voi Helsingin yöstä löytää. Minä olen sanonut näin, minulle on sanottu näin. Jos sä et löydä kumppania, niin kuka sitten? Jos sulla ei käy flaksi, niin kellä sitten?
Liity Tinderiin
Olen baarissa kolmen naisen ympäröimänä, jotka kaikki läpsyttelevät puhelimiensa näyttöjä lähes maanisesti.
Joten, no, vittu, liityin Tinderiin.
Tinder, äppi seuranhakemiseen. Palvelimen kytkemiseen menee ehkä kaksi minuuttia. Tinder hakee Facebookista neljä ensimmäistä profiilikuvaani ja lataa ne profiiliini.
Säädän asetuksia. Olen nainen, etsin miehiä. Olen 27-vuotias. Voisin etsiä miehiä 18-vuotiaista yli 50-vuotiaisiin. Päätän etsiä miehiä, jotka ovat iältään 25–41-vuotiaita. Voisin etsiä miehiä 160 kilometrin säteellä, mutta rajaan matkan 15 kilometriin.
Jotain voi kertoa itsestään. Päädyn kertomaan itsestäni: ”Helsinki”.
Tinder etsii lähialueelta miehiä, joiden hakuasetukset sopivat omiini. Näytölle ilmestyy kuvia, joista joko tykätään tai ei tykätä, painetaan rastia tai sydäntä.
Mikäli kaksi ihmistä tykkää toistensa kuvista ristiin, heistä tulee Tinder-pari. Sitten voi lähettää viestin. Sitä, onko tullut torjutuksi ei saa periaatteessa koskaan tietää. Nokkelimmat voivat tosin päätellä jotain siitä, jos paria ei muodostu.
Aloita pelaaminen
iPhonen näytöllä komeilee 27-vuotias mies surffilaudan päällä. Tuijotan kuvaa hämmentyneenä. Käännyn ympärilläni puhelimiaan läpsyttelevien naisten puoleen. ”Mitä mun nyt pitää tehdä?” Naiset katsovat minua ymmärtäen, kyllä se siitä. Sitten he katsovat otosta ja selaavat tottuneesti surffarin muut kuvat. ”Joo, joo, no joo, ei… Toisaalta tää vika on varmaan aika vanha kuva.”
Nyökyttelen, joo, se varmaan on vanha kuva ja siksi kundi näyttää siinä vähän tyhmältä. Mutta en vieläkään tiedä mitä tehdä, meistä kaikista on tyhmiä vanhoja kuvia.
”No tykkäätkö sä tosta?” Ahdistaa. En minä tiedä. Kivannäköinen poika. Tykkää varmaan ihan eri asioista kuin minä. Mutta vastakohdathan täydentävät toisiaan. Ei meillä kyllä varmaan ole mitään juteltavaa. Vanha kuva. Vaikuttaa aika rennolta tyypiltä.
Mistä minä voin tietää, tykkäänkö minä tästä ihmisestä? Neljä kuvaa. Vieressäni vääntelehditään hieman levottomasti. Kyllä vai ei? En voi laittaa surffaria sivuun ja selata muita vaihtoehtoja. En voi katsoa, onko tarjolla jotain huonompaa tai parempaa. Kyllä vai ei? Valitse nyt nainen. Olen aina ollut huono pelaaja. Tässä se konkretisoituu. Ahdistaa. Mitä jos tämä on elämäni mies? Mitä jos meistä voisi tulla elinikäiset ystävät?
Kyllä. Painan vihreää sydäntä kuvan alla. Puhelimeni ruutu sumentuu.
Onneksi olkoon! Sinä ja surffari olette Tinder-pari!
Sitten on kaikenlaisia vaihtoehtoja. Voin jakaa tämän iloisen Tinder-tapahtuman Facebookissa. Voin lähettää viestin surffarille. Tai sitten voin jatkaa pelaamista. Ja tuosta noin. Olen koukussa.
Läpsin Tinderiä koko illan baarissa. Alkukankeuden jälkeen ”ein” sanominen helpottuu hetki hetkeltä ja yhtäkkiä onkin vaikea sanoa ”kyllä”. Nope, nope, nope, joo, nope, nope, nope. Hah, tuttuja ja julkkiksia. Hah, Axl Smith ja Tomi Metsäketo. Kappas, uusi match!
Seuraavana päivänä selitän palvelua ystävilleni. Huudan heille ääneen, kuinka se on kamala ja ulkoisiin asioihin perustuva ja kuinka rakastan sitä. Selaan parejani. En olisi uskaltanut edes ujosti hymyillä heistä puolille baarissa. Tunnen olevani vetävämpi kuin tiesinkään. Ryhtini paranee.
Sitten minulta kysytään, että no mitäs nyt sitten? Mitäs sinä nyt sitten teet? Peukaloni pyyhkii kuvia roskakoriin ja suoristunut selkäni valuu takaisin epäterveelliseen kyyryyn. Niin. No, nyt kai sitten pitäisi aloittaa keskustelu. Tai jakaa tulos Facebookissa.
En ole varma, mikä olisi Tinder-etiketin linjaista. Päätän odottaa, että joku muu tekee jotain.
Jatka pelaamista
Lauantaiaamuna uusia pareja on tullut neljä. Naurattaa, kun ajattelen kuinka moni on pilkun aikaan kaivanut puhelimen taskustaan ja rajannut hakualueen muutamaan kilometriin.
Mietin miksi läpsin Tinderiä edelleen?
Tuntuu vietävän hyvältä, että komea poika jonka kuvasta tykkäsin, tykkäsi myös minun kuvastani. Siksi huomaamatta bussissa löydän itseni selaamasta Tinderiä.
Olen läiminyt Tinderiä viikon. Kaksi miestä on aloittanut juttelemisen. Toinen kertoilee kuulumisiaan tasaisin aikavälein. Toinen antoi profiilinsa: on työelämässä, harrastaa liikuntaa, lueskelee kun on aikaa. Takuulla lapsi- ja eläinrakas.
En aloita keskusteluita muiden kanssa, koska en ole varma, mitä he etsivät. Rakkautta, itsetunnon kohotusta, pesää, ystävää, jatkoja? Enkä aloita keskusteluita, koska en tiedä etsinkö tässä nyt itsekään mitään.
Pelaaminen on sana, jota olen aina vierastanut. Pelaamiseen liittyy sääntöjä, ja minä olen orjallinen sääntöjen suhteen. Jos en ymmärrä sääntöjä, menen lukkoon. Joka kerta, kun valitsen kohdan ”jatka pelaamista”, mietin vain, että millä meriiteillä?
Lopeta pelaaminen
Laiskistun Tinderin suhteen nopeasti. Pankissa pyörivät samat miehet. Palaan tutummille sosiaalisen median kentille.
Yksi Tinder-mies jää kuitenkin kutkuttelemaan. Komea ja särmikäs kolli. Löydän itseni selailemasta kollin Instagram-kuvia. Koen olevani kummallinen hyypiö, joka vaanii viattomia ihmisiä internetissä. Koska olen vielä hieman kömpelö myös Instagramin tarjoamalla kentällä, painan vahingossa jonkun kuvan kohdalla sydäntä.
Voi nyt vittu näiden kuvien ja sydänten kanssa.
Mietin, että nyt kollin iPhonessa näkyy, että toi tyttö tykkää tuosta kuvasta Instagramissa ja kuka toi tyttö on, ai se on se yksi mimmi sieltä Tinderistä, jonka kanssa oli yksi yhteinen kaveri Facebookissa. Poistan tykkäykseni ja istun naama punaisena yksin kotonani.
Punoituksen laskiessa mietin, että olen sosiaalisesti kyvykäs ihminen.
Lähetän kollille viestin, jossa pahoittelen, että olen käyttänyt aikaani hänen, täysin tuntemattoman ihmisen, elämän tarkkailemiseen. Ja lopulta saan sanottua sen, mitä olen halunnut sanoa siitä asti kun painoin vihreää sydäntä kuuman kundin kuvan kohdalla viikkoa aiemmin Tinderissä.
Moi, mä olen Vilma. Mitä kuuluu?
Kuvat: CC, kamshots/CC ja Jhaynesislivphotography/CC