8.11.2016
Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.
Kuvaavasti etuliitteellä ”Ravintola-Pub” kulkeva Sivuraide on minulle tuttu jo 90-luvun aktivismiajoilta, jolloin se oli jonkin sorttinen pyhiinvaelluskohde. Se oli varmaankin ensimmäinen pizzeria, josta sai soijarouhepizzaa – aikana, jolloin kukaan ei tietenkään vielä edes unelmoinut mistään vegaanijuustosta. (Ensimmäiseen sellaiseen törmäsin varmaankin tamperelaisessa Al Niil –kaupasta, josta sitä matkustettiin ostamaan kauempaakin.) Olisikohan Salpimienta ollut ensimmäinen, jossa soijarouheen kumppaniksi sai soijajuustoa?
Noilta vuosilta on jäänyt mieleen myös Sivuraiteen edullinen alkoholitarjonta: litran tuoppi oli käsittämättömän halpa, konjakki kahvin kanssa kohtuullisissa hinnoissa, ja jostain kumman syystä sai myös pilkkahintaan sangriakannun. Tosin taisin päästä käyttämään noita tarjouksia hyväkseni vain kerran, sillä aktivismireissuilla viinaksilla oli kovin pieni rooli. Soijarouhebolognesea tuli sen sijaan mätettyä lukuisia kertoja. Se oli kova juttu.
Olin käynyt Sivuraiteessa syömässä vain kerran 90-luvun jälkeen, kauan ennen Hyvään kurkkuun siirtymistäni. ”Ravintola-Pub” oli kummitellut pitkään to eat –listallani, mutta koska kieltämättä kiinnostavampia paikkoja oli vaikka kuinka, vierailu siirtyi ja siirtyi. Nyt olin luennoimassa noilla kulmilla, ja halusin edullista, nopeaa ja mutkatonta apetta lounastauolla.
Ravintola ei vaikuttanut muuttuneen juuri yhtään. Siellä oli samanlainen aamupäivän alkoholejaan nauttivien kanta-asiakkaiden ja sekalaisten lounastajien joukko, ja mikäli muistikuvani pitävät paikkansa, sisustuskin oli ennallaan. Tilasin tietysti soijabolognesen ilman juustoa edulliseen kuuden euron hintaan.
Pizza oli tismalleen sellainen kuin muistin, ja tuoksusta tuli kunnon Rottatouille-hetki maiharitakin, rintamerkkien ja kassissa pullottavien omakustanteiden aikaan. Pizza oli jättimäisen kokoinen, ja soijarouheen lisäksi siinä oli paprikaa ja tomaattia. Reunoilta rapea ja sisältä ohut ja lörsö, kuten ennenkin. Soijarouheessa maistui klassinen tunkkaisuus, mutta ei pizza suinkaan mauton ollut. Ei varsinaisesti hyvää, mutta ei huonoakaan. Ilokseni minä sen söin. Poispilattuja olemme nykyään.
En minä tätä varsinaisesti suosittele paitsi ohittamattomana nostalgiatrippinä. Silti voi hyvin olla, että palaan vielä syömään edullisen lounaan.
Ravintola-Pub Sivuraide
Hämeentie 54
Helsinki
su–to 10.30–23
pe–la 10.30–04