Elina Rouhiainen: Kesytön. Susiraja 1
Tammi 2012
426 s.
Paranormaali romanssi sykkii susirajalla
Suomikumman suonissa pulppuaa uutta sykettä, mikä näkyy vuoden 2012 nuorten uutuuskirjojen, ennen kaikkea kotimaisten esikoisteosten kohdalla. Ilmiön myötä realistinen kirjallisuus jää selvästi taka-alalle. Esikoiskirjailija Elina Rouhiainen on antanut oman panoksensa suomikumman sykkeeseen.
Suomikummaa, niin mitä kummaa?
Johanna Sinisalon termi viittaa kotimaisten kirjailijoiden kynistä lähtöisin oleviin fiktiivisiin teksteihin, joissa on myös spekulatiivisia elementtejä, esimerkiksi fantasiaa tai tieteiskirjallisuutta. Suomikumman tyyppistä suomenkielistä kattotermiä on kaivattu, sillä termi spekulatiivinen fiktio, joka edelleen on käytössä, aukeaa ehkä faneille, mutta muille se saattaa olla vaikeasti ymmärrettävä ja jopa luotaan työntävä.
Uutta nimittäjää on kaivattu myös siksi, että vanhat leimasimet kuten scifi ja fantasia eivät enää yksinkertaisesti riitä: kuten Kesyttömässä tulee esille, lajityypit ovat sekä ottaneet vaikutteita toisistaan että samaan aikaan kehittyneet voimakkaasti omiin suuntiinsa.
Kesytön avaa uuden luvun suomikumman sivuille. Kesytön on nimittäin ensimmäinen isolta kotimaiselta kustantamolta ilmestynyt kotimaisen kirjailijan kirjoittama paranormaali romanssi, eli tarina joka kertoo esimerkiksi vampyyrin ja ihmisen, tai ihmissuden ja ihmisen välisestä rakkaudesta.
Kesytön on hieno avaus kirjailijan uralle. Tarina kantaa, samoin kerronnallinen ote. Tarinaa kerrotaan teini-ikäisen Raisan näkökulmasta. Raisa päätyy Pohjois-Suomeen Hukkavaaraan äitinsä kuoltua. Eno, jonka olemassaolosta Raisa ei edes tiennyt, kutsuu tytön luokseen asumaan. Raisa lähtee, vaikka valinta mietityttää. Valinnan taustalla on painavia kysymyksiä. Kuinka Raisalla voi olla eno, ja miksi äiti ei koskaan puhunut menneisyydestään? Raisa haluaa vastauksia.
Hukkavaaraan saapumisen jälkeen kirja käynnistyy todenteolla. Pienessä yhteisössä on paljon omituisia asioita, ainakin Raisan mielestä. Ennen kaikkea ihmetyttää, miksi eno ei suostu puhumaan halaistua sanaa perheen ja suvun historiasta, ja miksi kylässä ei ole juuri lainkaan vanhoja ihmisiä? Entäpä susi, jonka Raisa kohtaa yöllä metsässä. Miksi susi liikkui yksin, ja vielä keskellä kylää?
Kesytön on vauhdikas ja toiminnallinen romaani, josta Rouhiainen on kirjoittanut löysät pois. Tosin aivan teoksen alussa on kohtia joissa tekee mieli huokailla, koska tarina oikein alkaa. Mutta kun se alkaa niin voi pojat, vaarallisia tilanteita riittää. Sivujen läpi tihkuvasta erotiikasta puhumattakaan.
Toiminnallisuudesta huolimatta Kesytön antaa tilaa myös tunteille, mikä tuo tarinaan syvyyttä. Ihmissusiyhteisö ja homous on räjähdysherkkä yhdistelmä, joka tuo eteen on monenlaisten kipupisteiden kohtaamisen. Tekstin tasolla tämä näkyy jännitteessä, joka syntyy etenkin yhteisön kuvauksen kautta – kuka hyväksytään yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ja kuka ei? Rouhiainen on onnistunut rakentamaan tekstiin näistä elementeistä tasoja, jotka muuhun tarinaan yhdistyessään toimivat herkullisena lisämausteena ja tekevät kokonaisuudesta koskettavan.
Henkilöhahmot ovat Kesyttömän suola. Vaikka ihmissusiyhteisössä eletäänkin, on mukana myös muita myyttisiä hahmoja. Raisa itse ei ole ihmissusi, mutta kuitenkin ihmissuden sukua. Kaikesta tästä rakentuu tukeva silta myös teoksen jatko-osille.
Spekulatiivinen fiktio oli vielä hiljattain paitsiossa niin kotimaisen kirjallisuuden kuin käännöskirjallisuudenkin puolella. Rouhiaisen esikoisteos on hieno esimerkki siitä, mitä kaikkea ihmeellistä ja kiinnostavaa kotimaisen kirjallisuuden kentällä voi tapahtua, kun suitset heitetään nurkkaan ja päästetään susi irti.
Jaa:
