Artistikuvat: Kuhmon Kamarimusiikki, Stefan Bremer
Kaksiviikkoinen kamarimusiikkimaratoni tarjosi tuhdin annoksen ennalta-arvaamattomia elämyksiä.
Kuhmon Kamarimusiikki –festivaali järjestettiin tänä kesänä 47. kerran. Tällä kertaa teemana oli osuvasti maailmankylä, sillä festivaalille saapuu vuosittain muusikkoja ja musiikin ystäviä kaikkialta maailmasta. Festivaalissa kiehtoo se, ettei konsertteihin tarvitse viimeisen päälle tälläytyä – kamarimusiikista voi tulla nauttimaan omana itsenään.
Runsaslukuinen joukko yleisöä tapahtumaan tänä vuonna saapuikin, sillä konserttikäyntejä kertyi kahdessa viikossa 35 000. Festivaalilla esiintyi noin 250 muusikkoa ja musiikkiopiskelijaa eri puolilta maailmaa. Kuhmossa kuultiin kahden viikon aikana 72 konserttia ja oppilaskonsertteja. Toisella festivaaliviikolla tapahtumista jopa 10 oli loppuunmyytyjä.
Kuhmon Kamarimusiikin ohjelma oli monipuolinen tarjoten jokaiselle jotain, kun vain osasi äärimmäisen runsaasta tarjonnasta itseään kiinnostavat esitykset etsiä.
Maailmankylään pystyi sujahtamaan useiden erilaisten päiväteemojen siivittämänä, aina tiedon porteilta utopiapuiston kautta pilvilinnojen uumeniin. Minä halusin syventyä kaksiviikkoisella kamarimusiikkimaratonillani naisartistitarjontaan ja perinteisistä kamarimusiikkikonserteista poikkeaviin esityksiin.
Naislahjakkuudet tarjosivat kuulijoille mykistäviä hetkiä
Italialaisdiiva, mezzosopraanotaivaan kirkkain tähti Romina Basso, sai monet kuulijat pauloihinsa. Hänen sydäntäriipaiseva, ajoittain raa’aksi äitynyt laulanta raapaisi syvältä hänen tulkitessaan Giovanni Felice Sancesin teoksen Stabat Mater. Samoin kävi hänen esittäessä kolme sefardilaulua. Kuunnellessani ensimmäistä laulelmaa Romance del conde niño, unohdin istuvani kovalla kirkonpenkillä. Teki mieli pistää raikulitanssiksi! Nani nani laittoi sydämeni laukkaamaan tuhatta ja sataa. Henki salpaantui konkreettisesti tämän esityksen äärellä. Kappaleen El rey muncho madruga päätyttyä nousin spontaanisti seisomaan, kiljahtelemaan ja taputtelemaan. Niin tekivät vanavedessäni myös useat muut.
Romina Basso, mezzosopraano
Nuorehko ranskalainen mezzosopraano Victoire Bunel tenhosi laulullaan hänkin. Rakastuminen hänen vahvaan, upeaan ääneensä tapahtui hänen tulkitessaan Astor Piazzollan teoksen Balada para mi muerte (Balladi kuolemalleni).
En ymmärtänyt Bunelin laulamista sanoista mitään, mutta lumouduin niistä silti.
Victoire Bunel, mezzosopraano
Suomalaisen oopperakentän parhaimmistoa edustavan laulaja Mari Palon mainiosta äänestä päästiin nauttimaan useissa esiintymisissä. Parhaimmillaan Palo on esiintyessään soolona. Hänen tulkintansa Richard Straussin teoksesta Morgen oli pysäyttävä. Yleisö haukkoi henkeään Kuhmo-talolla. Mykistävän dramaattista.
Georgialaissyntyisen pianistin Nino Gvetadzen koskettimia hyväilevässä soitannassa jylhät Johannes Brahmsin ja Sergei Rahmaninovin, kuten myös Franz Lisztin, teokset saivat soittajan luoman, helmeilevän ja hypnoottisesti liplattavan äänimaiseman. Omalaatuista ja siksi äärimmäisen puoleensavetävää.
Gvetadzen soitto tuntui tulevan suoraan hänen selkärangastaan ja usein hän soitti ilman nuotteja – mikä pianon ja soittajan symbioosi. Festivaaliviikkojen ainoan itkukohtauksen sain hänen tulkitessaan pimennetyssä Kuhmo-talon konserttisalissa Manuel de Fallan teoksen Taikapiiri baletista Noiduttu rakkaus. Tuntui, kuin rakkauden noidannuoli olisi läpäissyt koko kroppani. Ekstaattista.
Pianisti Nino Gvetadze
Kuhmon Kamarimusiikissa nähtiin naispuolinen kapellimestari Dalia Stasevska, joka asteli lavalle viimeisenä festivaalipäivänä johtamaan Claude Debussyn teoksen Faunin iltapäivä.
Tuntui, kuin hänen tahtipuikkonsa olisi muuttunut taikasauvaksi, joka sädetti 11-henkiseen orkesteriin maagisia säveliä. Tämä teos hiveli aisteja kaikessa pehmeydessään. Stasevskan liikehdintä sai pään nytkymään kappaleen tahtien mukaan. Voimauttavaa.
Kapellimestari Dalia Stasevska
Nuori sellistilupaus Seija Rummukainen vavahdutti lavahabituksellaan, joka on aivan omaa luokkaansa. Hän eläytyi soitantaansa sellaisin ottein, että aloin nähdä hänet sieluni silmin rokkibändin vahvistuksena. Ripauksella sellomoshausmaustetta lava kuin lava muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Rokkibändiin upeaa vivahteikkuutta toisi myös perinteistä kiinalaista kielisoitinta pipaa soittava Mavis Lam, joka pipattelisi useat kitaristit suohon.
Mavis Lam, pipa
Vuosikymmeniä viulua soittanut japanilaistaustainen naismuusikko Yoshiko Arai muodosti kasvoilleni pitkäkestoisen hymyn Kontion koulun ääriään myöten täyttäneessä In Memoriam – Kuhmon muistoille –konsertissa. Hänen särmikäs viuluttelunsa ja katsomoon saakka säkenöinyt lämmin aura ei voinut jäädä huomaamatta. Mahtavaa taiteilua.
Kokeellista surinaa ja muita erikoisuuksia
Festivaalilla päästiin nauttimaan Kuhmon Kamarimusiikin tilausteoksina toteutetuista kantaesityksistä, joista yksi oli Jukka Tiensuun mikrotonaalinen proludi Kuuhiomo. Minimalistinen teos oli häkellyttävä. Viisi soittajaa – viulun, alttoviulun, viola da gamban, fagotin ja pasuunan varressa – sai aikaan äänimaiseman, joka lennätti kuulijan rakettimatkalle jonnekin kauas. ”Erikoinen kieltämättä”, tokaisi vanha herra vieressäni.
Kuuhiomo muodosti upean kokonaisuuden heti perään Utopia Park -konsertissa esitetyn Leo Brouwerin teoksen Cuban Landscape with Rain kanssa. Brouwerin vuonna 1984 ilmestynyt sävellys piti kintut sitkeästi pois maanpinnalta. Syntikoiden, harpun, kitaran ja cembalon soinnut solisivat korvia halaillen. Tätä olisi voinut kuunnella vaikka kuinka kauan.
Jukka Tiensuun teoksia esitettiin myös hautausmaan kupeilla, Siunauskappelin syvissä vesissä. Siellä täysi kappelillinen väkeä sai kuultavakseen kokeellisen teoksen Musica ambigua osista Yksin?, Möbius ja Sleewalk sekä La Fervente, Kitkat ja Veto. Minna Pensola hinkkasi viuluaan vangitsevasti. Eero Saunamäki nokkahuilutteli sellaisia sointuja, etten ollut ennen edes tiennyt tuosta kepistä lähtevän moisia ääniä. Mikko Perkolan soitanta viola da gamballaan oli taattua laatua. Petteri Pitkon cembalon sormeilu kutitteli korvia kivasti.
Kontion koulun Kivinen sielu -konsertissa koettiin ikimuistoisia hetkiä, kun äänivelho Gareth Lubbe esitti teoksensa The Life of the Stone alttoviuluaan ja ääntään käyttäen. Lubbe oli kuin shamaani yliluonnollisine kurkkulauluineen. Yleisö hurrasi hurmiopäissään ja kivettyneisyys sielusta vieri vääjäämättä pois, jos sitä siellä oli ollutkaan.
Tangon taikaa
Tangomania valtasi minut viimeisessä ja koko festivaalin parhaassa konsertissa Maria de Buenos Aires.
Teos kertoo prostituoidun Marian tarinan. Kertojan roolissa nähtiin kaikki aistit naulitseva Daniel Bonilla-Torres. Astor Piazzollan mestarimaista tango-oopperaa oli tulkitsemassa 15 huippumuusikkoa, joista erityisesti esille nousivat tenori Martin Alvarado, viuluvirtuoosi Daniel Rowland ja kitaroinnillaan hypnotisoinut Alberto Mesirca.
Vaikka bandoneon venyi varsin tenhoavasti maailmankuulun Henrik Sandåsin käsittelyssä, olisi soitanta saattanut olla vieläkin viehkompaa buenosairesilaisen Piazzolla – pioneeri Marcelo Nisinmanin otteilla.
Daniel Bonilla-Torres, bassobaritoni, Angelika Klas, sopraano ja Martin Alvarado, tenori
Yksi esiintyjistä oli ylitse muiden, ja se oli Marian roolissa loistanut uljas sopraano Angelika Klas. Hänen lavapresenssinsä oli ihanan intensiivinen ja eläytymiskykynsä rooliin ilmiömäinen. Laulu tuntui tulevan hänen suustaan ulos kuin leikiten ja esitys sai aikaan kylmiä väreitä.
Maria de Buenos Aires oli täydellinen lopetusnumero festivaalille. Aplodimyrsky ei konsertin päätyttyä meinannut loppua lainkaan. Kuhmon Kamarimusiikki onnistui tänäkin vuonna viettelemään kuulijansa.
Alberto Mesirca, Angelika Klas, Dalia Stasevska, Daniel Bonilla-Torres, Daniel Rowland, Eero Saunamäki, Gareth Lubbe, Henrik Sandås, Jukka Tiensuu, Kuhmon Kamarimusiikki, maailmankylä, Marcelo Nisinman, Mari Palo, Martin Alvarado, Mavis Lam, Mikko Perkola, Minna Pensola, Nino Gvetadze, Petteri Pitko, Romina Basso, Seija Rummukainen, Victoire Bunel, Yoshiko Arai