Hollantilainen haaveilija sekoaa kalasta Japanissa, moldovalaisäiti hinkkaa vessanpönttöjä Itävallassa ja Espanjassa varttunut nuori nainen palaa Länsi-Saharan pakolaisleirille.
Lens Politica -festivaalilla nähdään monta naisten asemaa ja siirtolaisuutta käsittelevää elokuvaa. Sukupuolisen tasapainon vuoksi katsoin niistä kolme poikaystävän kanssa. Wilaya, Mama Illegal ja Silent City kertovat naisista, jotka lähtevät kauas kotoa.
WILAYA
(Espanja, 2011)
O: Pedro Perez Rosado
N: Nadhira Mohamed, Mehona Mohamed
Länsi-Saharan lähes 40 vuotta jatkuneeseen kriisiin ei näy ratkaisua. Etenkin espanjalaiset – siis ne, jotka muistavat asian – kärsivät huonosta omastatunnosta ja yrittävät auttaa vaikkapa adoptoimalla lapsia pakolaisleireiltä tai tekemällä elokuvia.
Mutta miten kertoa Länsi-Saharasta läväyttämättä ongelmia silmille? Espanjalaisen Pedro Pérez Rosadon Wilaya tarjoaa virkistävän näkökulman kertomalla kahden naisen elämästä ja tunteista – no, tietty politiikkaa tunkee esiin joka raosta.
Sisarukset Fatimetu (Nadhira Mohamed) ja Hayat (Memona Mohamed) kohtaavat Länsi-Saharan pakolaisleirillä vuosien eron jälkeen. Fatimetu lähti 16-vuotiaana etsimään parempaa elämää Espanjasta ja palaa nyt hautaamaan äitinsä.
Lisäksi täytyy myös keksiä, miten huolehtia poliota sairastavasta Hayat-siskosta – se sisältyy äidin testamenttiin. Fatimetun suunnitelmat murskautuvat, kulttuurishokki iskee ja kaunaa riittää: ”Miten saatoit lähteä ja hylätä perheesi?”
Ei auta kuin yrittää selviytyä ankeassa ympäristössä. Samalla siskokset löytävät toisensa.
Hieman yllättäen mieskatsoja hehkuttaa tasa-arvo-sanomaa. ”Hienoa, kuinka Fatimetu raivaa tilaa macho-yhteiskunnassa. Hän ei tahdo vain tehdä lapsia ja hoitaa kotia vaan selviytyä itse siskonsa kanssa.”
Elokuva sekoittaa faktaa ja fiktiota. Lens Politican vieraaksi saapuva, juuri Espanjan Goya-ehdokkaaksi valittu Memona Mohamed esittää upeasti osittain itseään. Joidenkin näyttelijöiden suoritus on vähän hapuilevampi, mutta se suotakoon: kaikki ovat paikallisia amatöörejä. Autenttisuutta riittää keskellä pakolaisleirin arkea
To klo 18.45 & La klo 16.45 Andorra
MAMA ILLEGAL
(Itävalta, 2011)
O: Ed Moschitz
Perinteisesti mies on se, joka lähtee elannon perään maailmalle. Moldovassa on toisin. Perheenäidit häipyvät Euroopan köyhimmän maan viinanhuuruisesta epätoivosta laittomiin töihin Länsi-Eurooppaan. He siivoavat vauraan keskiluokan koteja ja huolehtivat vanhuksista – usein 24 tuntia vuorokaudessa ilman mitään oikeuksia.
Dokumentti Mama Illegal esittelee kolme naista tilastojen takaa. Aurica, Raia ja Natasa etsivät parempaa elämää Itävallasta ja Italiasta. He raatavat, lähettävät rahaa kotiin ja itkevät Skypen ääressä, kuten lapsensa ja miehensä toisessa päässä ankeassa kotikylässä. Onneksi on edes netti.
Moldovan köyhissä kyläkouluissa kasvaa sukupolvellinen taloudellisia orpoja. Opettaja silittää surusilmäisten lasten päitä ja katsojan silmä vettyy viimeistään, kun luokka lurauttaa äitienpäivälaulun koleille seinille.
Hääppöistä ei ole laittomana siirtolaisenakaan. Vuosi vuodelta kuilu kotiin, mieheen ja perheeseen syvenee. Paluushokki iskee palatessa matalaan majaan, jota yksinhuoltajana elänyt aviomies ei ole pitänyt pystyssä toivotulla tavalla. Yhden perheen kohdalla pettymykset johtavat äärimmäisiin tekoihin.
Katsoja pähkäilee, miten äidit pystyvät valitsemaan hylkäämisen tuskan ja köyhyyden välillä? ”Teen kaiken lasten vuoksi”, juujuu, mutta voiko lapsista vieraantuminen ikinä olla rahan arvoista?
Samaa pohtii poikaystävä. ”Uskomatonta, miten ihmiset jättävät perheensä elämänlaatua parantaakseen. Ymmärrän, ettei moni palaa, vaan rakentaa uuden elämän. Vähän kuin kaukosuhteessa: tiedät, ettei tule onnistumaan.”
Saksalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Ed Moschitz on tehnyt upean urakan, eihän juuri kukaan tunne näiden naisten tarinoita. Erityisen arvokasta on, että dokumentti seuraa naisia seitsemän vuoden ajan.
Mama Illegal muistuttaa aina vaan tärkeästä seikasta: laiton siirtolainen ei ole numero tilastoissa vaan omista lähtökohdistaan ponnistava epätoivoinen ihminen. Ja kaikillahan on oikeus tavoitella jotain parempaa, eikö?
Pe klo 16.15 Dubrovnik
SILENT CITY
(Luxemburg, 2012)
O: Threes Anna
N: Laurence Roothooft
Jos on kokemusta siitä, miltä tuntuu jättää tuttu elämä ja etsiä jotain ”syvempää” toisesta kulttuurista, Silent City palauttaa tunnelmat mieleen.
Hollantilainen Threes Anna kirjoitti novellin ja teki siitä elokuvan, jossa hieman naiivi Rosa (Laurence Roothooft) matkustaa Tokioon oppimaan kalankäsittelytaitoa Japanin parhaalta kalakokilta, mestari Konilta.
Metropolissa Rosa on kuin kala kuivalla maalla. Kommunikaatio takkuilee ja kulttuurierot riivaavat. Rosa taistelee ansaitakseen paikkansa, mutta kiitosta ei heru. Rahapulassa hän menee töihin yökerhoon viihdyttämään bisnesmiehiä.
”Japanilaiset on friikkejä ja pitää olla hullu, että haluaa mennä sinne!”, julistaa Rosan kurjuuteen eläytyvä poikaystävä.
Yhtymäkohtia Lost in Translation -elokuvaan löytyy, mutta miehen puuttuessa päästään syvemmälle Rosan pään sisään. Unenomainen, sensuelli ja optimistinenkin elokuva on sopivasti outo. Ainakin mitä tulee suhteeseen kaloihin.
Su klo 14.30 Andorra