Venäläisiä vakoojia, dubailaisia elokuvafestivaaleja ja maailmanparantamista, niistä on Liisa Juntusen ammatti tehty.
Kuvat: Emma Suominen
Hiukan yli kolmekymppinen elokuvatuottaja Liisa Juntunen haluaa parantaa maailmaa.
”Mun ultimate haave elämässä on, että voisin tehdä osaltani maailmasta paremman paikan. Välillä mietinkin, että mitä mä teen elokuva-alalla! Miksi en ole jossain Amazonin metsässä rapsuttelemassa apinoita tai tee jotain muuta konkreettista. Mutta jos voin elokuvilla vaikuttaa toisiin ihmisiin, kuten ne ovat vaikuttaneet minuun, laajentaa jonkun käsityksiä tai maailmankuvaa, niin se on jo paljon.”
Venäjän tunnetuimpiin kuuluvasta toisinajattelijasta, Viktor Jerofejevistä, kertova dokumentti Russian Libertine – Venäjän vapain mies valottaa yhden ihmisen kautta Venäjän nykytilaa. Se on yhtä aikaa intohimoinen ja valveutunut.
Samanlainen tuntuu olevan Juntunen itsekin, vaikka hän haki aikoinaan ammattikorkeakoulu Stadiaan tuottajalinjalle tietämättä, mitä tuottaja oikeastaan tekee.
”Kaikki tapahtui tosi lyhyessä ajassa. Mitä enemmän opin, sitä enemmän rakastuin tähän ammattiin.”
Koska vuonna 2005 elokuvatuottajaksi valmistuneella Juntusella oli selvä päämäärä – oma tuotantoyhtiö – hänellä oli myös hyvin järjestelmällinen ote opiskeluun. Hän keräsi suunnitelmallisesti kokemusta kiertäen eri firmoissa ja tehden töitä eri tyyppien kanssa. Sittemmin hän on ollut muun muassa markkinointipäällikkönä elokuvassa Tali-Ihantala 1944 ja tuotantopäällikkönä Pussikaljaelokuvassa.
”Vuonna 2009 perustin oman tuotantofirmani. Sen jälkeen olen ollut kiireinen omissa projekteissa, jotka on kuitenkin omia sydänmurusia.”
Liisaa eivät kiinnosta formaattiasiat, valinta faktan ja fiktion väliltä. Hän kertoo valitsevansa aiheet tunnepohjalta.
Liisan yhtiö napafilms oy ei kuitenkaan ole Russian Libertine –elokuvan takana, sillä sen valmistelu alkoi jo ennen vuotta 2009. Ohjaaja Ari Matikainen sai käsiinsä Jerofejevin omaelämäkerrallisen kirjan Hyvä Stalin, jonka innostuneena vinkkasi eteenpäin Liisalle. He olivat yhtä mieltä siitä, että kirjasta saisi hyvän, historiaa luotaavan dokumentin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat pitkin matkaa.
”Se tieto ja puhe, jota Viktorilta tuli, olikin tosi mielenkiintoista yhteiskunnallista asiaa. Me alettiin miettiä, että ei tästä mitään henkilökuvaa tehdä, kun meille alkoi Viktorin juttujen kautta piirtyä aikaisempaa laajempi kuva Venäjästä.”
Juntunen ja Matikainen lähtivätkin haistelemaan nyky-Venäjän tuulahduksia. Heillä oli aikomus lopettaa kuvaukset viime lokakuussa ja saada elokuva valmiiksi ennen Venäjän presidentinvaaleja. Toisin kävi.
”Paikalliset olivat sivulauseissa puhuneet jo pari vuotta, että pinnan alla kuplii. Sitten yhtäkkiä, PANG, jengi menikin kaduille osoittamaan mieltään. Olimme siellä kreivin aikaan, pystyimme kuvaamaan sen. Kaikki elokuvan aikataulut tosin menivät uusiksi, mikä oli tosi iso tuotannollinen päätös, koska me oltiin leikattu elokuvaa jo pari kuukautta. Mulla oli kauhea selittäminen rahoittajille, mutta kukaan ei vetäytynyt.”
Nykytilanteen analyysin myötä tarinaan limittyi myös venäläisittäin arkaa materiaalia.
”Päätimme jo alkuvaiheessa, että emme tule tekovaiheessa julkisuuteen tämän elokuvan kanssa. Venäläisten vakoojien kanssa on kuitenkin ollut kohtaamisia pitkin matkaa. Esimerkiksi viime talvena helsinkiläisessä baarissa venäläismies tuli juttelemaan Arille ja Viktorin suomalaiskääntäjälle. Kävi ilmi, että hän tietää kaiken elokuvasta ja sen henkilöistä.”
Liisa kertoo, että hän ei missään vaiheessa ollut kuitenkaan peloissaan omasta puolestaan eikä elokuvankaan puolesta muuten kuin tavallisista, tuotannollisista syistä.
”Koska me ollaan suomalaisina siellä, ulkomaalaisina Venäjällä, meidän on helpompi ja turvallisempi tehdä tällaista elokuvaa, meillä on tavallaan turvaetäisyys. Jälkikäteen meiltä voidaan ehkä korkeintaan ottaa viisumit pois. Mietittiin Arin kanssa, että se on halpa hinta hyvästä elokuvasta.”
Mielenosoituksista on dokumentissa niin omaa kuin myös paikallista kuvamateriaalia.
Viisuminsa Juntunen haluaisi kuitenkin pitää, sillä yksi hänen tulevista projekteistaan liittyy Venäjään. Toinen, hänen omasta ideastaan lähtenyt fiktio, sijoittuu puolestaan Lähi-itään. Se tulee kertomaan suomalaisista rauhanturvaajista, näiden viimeisistä viikoista Afganistanissa. Tuon elokuvan takia tuottaja matkusti Dubaihin elokuvafestivaaleille ottamaan selvää alueen elokuvateollisuudesta. Hommaa mutkisti hiukan se, ettei hän puhu arabiaa, että festivaalilla oli todella vähän länsimaalaisia ja etteivät nuori ikä sekä naiseus välttämättä olleet alueella valttia.
”Se on muutenkin stressaavaa ja vaikeaa varsinkin suomalaiselle, kun pitää mennä juttelemaan tuntemattomille ja alkaa esittelemään ideaansa. Tämä ala on niin paljon kemiasta kiinni. Jotenkin kuitenkin tapasin ihan mahtavia tyyppejä, ja nyt mulla on kytkökset kolmeen maahan, joissa pystyttäisiin kuvaamaan ja joiden kanssa pystyisimme yhteistyössä tuottamaan.”