Red Army
USA 2014
O: Gabe Polsky
Lens Politica -festivaalilla ehtii vielä huomenna nähdä lätkädokkarin, jonka painopiste on yksilön ja yhteiskunnan välisissä suhteissa.
Gabe Polskyn dokumenttielokuva Red Army kertoo Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueen tarinan, mutta se ei ole suinkaan pelkkä ”jääkiekko-elokuva” vaan siinä käsitellään monella eri tasolla lähihistorian tapahtumia. Jääkiekko nivoutuu hienosti yhteiskunnalliseen muutokseen.
Neuvostojääkiekko syntyi 1950-luvulla ja se valjastettiin armottomasti neuvosopropagandan käyttöön. Anatoly Tarasov oli neuvostojääkiekon isä ja arkkitehti, hän otti oppia baletista ja shakista, yhdisti ne jääkiekkoon ja sai rakennettua maailman tehokkaimman jääkiekkojoukkueen, josta tuli kansakunnan ylpeys. Jääkiekkoilijat olivat lasten sankareita siinä missä kosmonautitkin, ja tuhannet ja taas tuhannet lapset hakivat vuosittain puna-armeijan jääkiekkojoukkueeseen, johon vain harvat tulivat valituksi.
Dokumentissa nähdään erään kaikkien aikojen menestyneimmän jääkiekkoilijan, Viacheslav ”Slava” Fetisovin, silmin vilkaisu siihen maailmaan, jossa puna-armeijan jääkiekkoilijat elivät.
Elokuva keskittyy ihmisten henkilökohtaiseen kokemukseen osana hyvin tiukasti yhteen nivoutunutta joukkuetta ja heidän kokemuksiinsa neuvostoyhteiskunnasta. Puna-armeijan joukkue vietti vuodesta yksitoista kuukautta leirillä, se harjoitteli jopa neljästi päivässä. Pelaajat olivat laitahyökkääjä Vladimir Krutovin sanoin ”all the same”, kaikki samankaltaisia.
Tietyllä tavalla Punakoneen voi nähdä miniatyyrinä neuvosto-utopiasta – kaikki olivat joukkueessa samanarvoisia, he elivät valmentaja-isähahmon suojatteina, he itkivät ja iloitsivat yhdessä. Mutta kuten kaikki utopiat, kätki Punakonekin pimeän puolensa. Gabe Polsky sortuu vain muutamaan otteeseen liialliseen dramatisointiin.
”Slava” Fetisovin värikkäästi kertomat tarinat ja anekdootit ovat yhtenä hetkenä hauskoja ja toisena sydäntä särkeviä. Kylmän sodan poliittista peliä ei ole unohdettu, mutta elokuvan yhdeksi suurimmaksi ansioksi näen sen, että fokus on enemmänkin ihmiskokemuksessa kuin poliittisen taustan avaamisessa.
Haastateltavien kirjo on laaja, ja näiden tukena on käytetty paljon vanhaa videomateriaalia kotivideoista valtion propagandafilmeihin sekä uutiskuvaan. Elokuvan siirtymät grafiikoineen on toteutettu tyylitajuisesti, ja kaiken kaikkiaan elokuva on erinomaisesti rytmitetty. Fetisovin karismaattista hahmoa jaksaisi kuunnella enemmänkin – Fetisovin ja Gaben välinen sanailu on elokuvan hauskinta antia. Nykyään Venäjän urheiluministerinä toimiva Fetisov taitaa, kuten poliitikon kuuluukin, kysymysten väistämisen. Toisaalta välillä ollaan keskisormi pystyssä tuijottamassa kameraan ja haukutaan haastattelijaa.
Elokuva onnistuu luomaan intiimin kuvauksen rautaesiripun takaisesta urheilumaailmasta ja sen toimijoista. Gabe Polsky ei unohda myöskään vetää paralleeleja nykypäivään ja nyky-Venäjään. Urheilu on edelleen merkittävä osa suurvaltapolitiikkaa ja kansallista identiteettiä.
Su 23.11. klo 19.15 Andorra