Jasmin Gröhn ja Elisa Helenius kirjoittavat tällä palstalla kolumneja lesbokulttuurista.
Aloitan ensimmäisen sapfisen kolumnini Sylvissä kirjoittamalla pienestä asiasta, johon heterot eivät kiinnitä huomiota. Tarkoitan toimittajien kirjoittamia arvioita elokuvista ja kirjoista, joissa aiheena on tyttö- tai poikarakkaus. Usein nimittäin huomaa, että aihe on toimittajalle itselleen kiusallinen tai hän arvelee sen olevan lukijoille epämiellyttävä.
Yleensä arviosta ei ilmene ollenkaan, että teoksessa käsitellään homoseksuaalisuutta. Tämä vaikeneminen laajenee jopa kirjojen ja DVD-elokuvien takakansiin.
Ongelma on siinä, että homoaiheista vaikeneminen estää kohdeyleisöä löytämästä teoksia. Itse kiinnostun yleensä heti, jos arviossa mainitaan, että teoksen pääosassa tai edes sivuosassa on tyttöpari. Tiedot tällaisista teoksista kulkeutuvatkin yleensä samanhenkisen kaveripiirin tai homolehtien kautta. Vaikeneminen vahvistaa mielikuvaa, että homoseksuaalisuudessa on jotain epämukavaa tai että se on niin merkityksetön asia, ettei sitä kannata mainita teoksen esittelyssä.
Poikkeuksen tekevät vain sellaiset uusimmat elokuvat kuin The Kids Are All Right, jossa elokuvan pääaiheena on naispari lapsineen, niin ettei elokuvasta ole enää mahdollista kertoa mainitsematta lesboteemaa. Viime vuonna teattereissa pyörineestä Black Swanista taas en ole onnistunut löytämään yhtään esittelyä, jossa mainittaisiin, että elokuvan päähenkilöllä Ninalla on eroottisia fantasioita toisesta naispuolisesta tanssijasta.
Voi ajatella, että kriitikon mielestä homo- tai biseksuaalinen aihe ei ole elokuvassa keskeisessä osassa. Kuitenkin kun jossain teoksessa tytön ja pojan välillä on vispilänkauppaa, se mainitaan arvioissa aina, teos luokitellaan rakkaustarinaksi ja parisuhteen kuvauksen onnistuneisuutta analysoidaan.
Alla on muutamia netistä poimimiani esimerkkejä, joista olen tummentanut kohdat, joissa viitataan homoseksuaaliseen intohimoon tai rakkaussuhteeseen:
Black Swan: ”Kahden nuoren tanssijan keskinäisen kilpailun kehkeytyessä kieroutuneeksi ystävyydeksi Nina alkaa päästä paremmin sinuiksi pimeän puolensa kanssa – ja sukeltaa jopa niin syvälle, että se uhkaa tuhota hänet.” Finnkinon verkkosivut
Lapsia ja aikuisia: ”Venla löytää työpaikaltaan, joka on arveluttavan tehostavasti lapsettomuushoitoja tekevä sairaala, seksuaaliselta identiteetiltään horjuvan lääkärin Sadun (Minttu Mustakallio), joka tarjoaa hänelle näennäisesti paremmat mahdollisuudet suvunjatkamiseen ilman Anteron erilaisuuden aiheuttamaa ahdistusta.” Film-o-holic.com
Brokeback Mountain: ”Olisi väärin kutsua elokuvaa vain homoelokuvaksi, sillä tarinan edetessä rakastavaisten sukupuolella on yhä vähemmän väliä.” MTV3, Viihde
Jos nyt ajatellaan, että elokuvassa toisiinsa rakastuisivat mies ja nainen, niin kuvattaisiinko suhdetta yllä olevin tavoin?
Tyypillinen kommentti löytyy uusimman Tulva-lehden (1/2012) kirja-arviosta:
”Kun Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa (Karisto) viime vuonna voitti Finlandia Junior –kirjallisuuspalkinnon, konservatiivien joukossa nousi poru. Miten Finlandia-niminen palkinto voidaan antaa lesbokirjalle? Homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ole Huotarisen kirjassa keskeinen teema.”
Siis hetkinen! Palkinto on OK, koska kirja ei – huh onneksi – oikeastaan edes kerro lesboudesta?! Ja kuinka niin ei kerro, kun tarinan pääosassa on kaksi toisiinsa ihastuvaa teinityttöä? Ja tämä esimerkki löytyi feministisestä naistenlehdestä…
Muka-suvaitsevaisilla ja pehmentävillä kommenteilla sanotaan pohjimmiltaan, että teos olisi huonompi / tylsempi / arveluttavampi tai siihen olisi vaikeampi samaistua, jos tarinan ymmärtäisi kertovan homoseksuaalisen rakkaussuhteen tai homoseksuaalisen identiteetin erityispiirteistä. Samalla kritiikkien kirjoittajat olettavat, että lehden tai verkkosivuston lukijat ovat heteroseksuaaleja, joita arveluttaa tarttua ei-heterosta pariskunnasta kertovaan teokseen.
Jään odottamaan kotimaisesta elokuvasta Hulluna Saraan arviota, jossa kirjoitettaisiin, että ”elokuvan edetessä ei ole enää merkitystä sillä, että samasta tytöstä kilpailevat kaksi miestä, vaan he voisivat yhtä hyvin olla kaksi naista… Hulluna Saraan ei pidä tulkita kapeasti vain heteroelokuvana.”