(USA 2017)
O: James Mangold
N: Hugh Jackman, Dafne Keen, Patrick Stewart
Ensi-ilta 3.3.2017
Logan-elokuvan suomalainen levittäjä tarjoaa lehdistön käyttöön 22 still-kuvaa. Määrästä huolimatta niistä on todella vaikea valita sopivaa otosta, sillä kaikki ovat erittäin kuivia, mitä Logan taas ei ole. Siinä ryvetään aavikkomaisista kuvauslokaatioista huolimatta niin paljon veressä, että hetkellisesti voisi kuvitella katsovansa tyypillistä splätterhurmaa Night Visions -festivaalin yönäytöksessä, eikä yhden rakastetuimman X-Men-hahmon tarinan päätepistettä.
Arvion pääkuvaksi valikoitui mustavalkoinen otos, joka ei todellakaan ole pysäytyskuva elokuvasta, mutta jos moista otosta promokuvaksi tarjotaan, olisi synti jättää se käyttämättä. Lopussa seisoo taas Loganin (Hugh Jackman) tulevaisuus. Sen voit käydä vilkaisemassa vaikka heti, sillä asia spoilattiin jo ensimmäisissä trailereissa.
James Mangold ohjasi myös Wolverinen Japani-seikkailun vuonna 2013, lienee siis loogista, että hän jatkaa aiheen parissa hamaan loppuun. Ratkaisu on sisäpiirijuttujen, ristiviitteiden ja hahmojen tuntemisen kannalta hyvä, mutta koska Loganista tehdään lopullista päätepistettä ainakin kahdelle X-Manille, on ratkaisu katsojan kannalta pitkästyttävä, vaikka vähän aihetta tuntisikin.
Dialogi ja selittävä luennointi on pidetty minimissään ja filosofoinnista vastaa pääasiassa turhautunut ja siksi höperöitynyt Charles Xavier (Patrick Stewart). Olisikin outoa, jos Wolverine hahmona puhuisi, eikä pus-, siis hakkaisi vihollisiltaan päitä irti, mutta kyllä Loganiin silti on kerätty putkeen turhan monta tilannetta, joissa aavikolle/hotellihuoneeseen/täysin sivulliselle maatilalle jää vain silvottuja ruumiita. Näistä tilanteista noin puolet suorittaa päähenkilön suojatiksi hakeutuva pikkutyttö, 11-vuotias Laura (Dafne Keen).
Loganin alussa rakennetaan isoja odotuksia. On vuosi 2029 ja James Howlett/Logan työskentelee vuokralimusiinikuskina. Yhdysvaltojen ja Meksikon rajan eteläisellä puolella piilossa oleva dementoitunut, Shakespearen Julius Caesaria raivopäisenä siteeraava Charles määrää Loganin arjenjuoksun, ja tavoitteena onkin pitää vanhuksen (muut) tappava telepatiatauti aisoissa ja säästää samalla parempaa lopullista tulevaisuutta varten.
Lähes mutanttivapaaseen maailmaan on kuitenkin päässyt syntymään yksi mutantti ja ihan väärät tahot haluavat tämän käsiinsä. Arvatenkin Logan haluaisi huolehtia vain omista ja Charlesin asioista, mutta sitten eräs meksikolaisnainen tulee pyytäneeksi apua sen oikealla nimellä.
On ihan kiinnostavaa seurata, miten aluksi vahvoja pohjatietoja vaativasta, mutanttimytologiaa ja elähtäneiden supersankareiden vanhuutta suht koskettavasti käsittelevästä elokuvasta saadaan lopulta aikaiseksi hyvin yksinkertainen ”roadtrip gone bad” -tyyppinen, yli kaksituntinen viiltelyretki. Tokihan sitä sopii odottaakin, jos sekä seniori- että juniori-viiltelijällä on vähän hankalampi menneisyys, mutta silti suoranainen väkivallan, roiskimisen, hakkaamisen ja kallojenlävistämisten määrä hämmästyttää. Niillä kun ei, ihan oikeasti, tunnu olevan mitään muuta juonellista tarkoitusta kuin hidastaa muuten melko suoraviivaista Pohjois-Dakotaan pääsemistä.
Elokuvassa on mukana pääosanäyttelijöiden lisäksi sellaisia brittiläisiä herkkupaloja kuin Stephen Merchant ja Richard E. Grant, mutta heidän funktionsa kokonaiskuviossa jää yhden maalaisperheen ja todennäköisesti Loganin hengen pelastavan lääkärin ohella täysin unohdettavaksi. On aivan sama, kuinka monta katkeraa repliikkiä Merchantin Caliban-albiinolle on kirjoitettu, kun ne ovat Loganin tarinan kannalta herttaisen yhdentekeviä. Sama pätee Grantiin, jonka kohdalla taas ei voi olla miettimättä, onko jotain Loganin taustan kannalta olennaista kenties jätetty kylmästi leikkaushuoneen lattialle, koska kohtauksessa ei muuten kuollut tarpeeksi montaa ihmistä.
Loganista jää melko lailla kaiken veriroiskeisen rymistelyn läpi rämpineenä huijattu olo. Mutta se saattaa olla myös tarkoituksellista. Wolverine ja Xavier ovat kasvaneet suuriksi hahmoiksi faniensa päässä, tosielämässä heidän kohtalonsa olisi todennäköisesti juuri Loganin ehdottaman kaltainen. Kuolema ei ole mikään pyhimyksen sädekehän hehkuinen päätepiste sankarilliselle tappojuhlalle. Se voi olla myös helpottava, yllätyksellinen lopputussahdus koko elämän mittaiselle taistelulle, jossa lähin vihollinen on oma, rapistuva supersankariruumis.
Hugh Jackman, ikä, James Mangold, Kuolema, Logan, supersankari, vanhuus, Wolverine, X-Men