Asuminen on perusoikeus. Entä asuminen ylemmän keskiluokan ökytalossa? Onko se jotain hienoa vai noloa ja kamalaa? Sylvin toimittaja lähti Hyvinkään asuntomessuille aistimaan tunnelmaa. Etenkin omaansa.
Kuvat: Maura Nurmi
Sunnuntaina 21.7. heräsin kaverini sohvalta Helsingin Töölössä. Olimme saapuneet aamuyön puolella yhteisen ystävämme hääjuhlista. Sohvalla oli hyvä olla ja kaikki tavarani olivat tallella. Myös uusi älypuhelimeni, joka on parantanut elämäni laatua ainakin sata prosenttia.
Nyt älypuhelimeni piippasi, ja sisälsi kaikenlaisia viestejä. Osa niistä muistutti, että olin tänään lupautunut lähtemään Hyvinkään asuntomessuille.
Nautittuani läheisessä Karhu Ministeri –nimisessä baarissa pitsa- ja olutaamiaisen ja ostettuani Mannerheimintien 24h auki olevasta Alepasta hammastahnan, hammasharjan ja siideritölkin, olin valmis astumaan kavereideni auton kyytiin. Pääsimme posottamaan Hyvinkäälle aika kivaa vauhtia pitkin motaria, ja perillä minusta tuntui, ettei tämä periferia nyt ihan niin kaukana ole sittenkään.
Matkalla ehdin miettiä mitä tiedän Hyvinkäästä. Mieleen tuli pop-artisti Samae Koskinen. Hänellä on yksi todella hyvä levy, vuonna 2009 ilmestynyt Elossa. Siinä on pelkästään hyviä kappaleita. Muistelen Koskisen olevan Hyvinkäältä, mutta netti väittää hänen olevan Riihimäeltä. En tiedä mitä eroa Riihimäellä ja Hyvinkäällä on. Sitten mieleen tulee pesäpallo. Siitä en pidä. Jotenkin epäilyttävän patrioottinen laji.
Mutta nyt olin asuntomessuilla enkä missään pesis- tai musamessuilla. Pääsylippu maksaa 19 euroa ja auton pysäköinti 9 euroa. Minkäänlaisen asunnon ostaminen ei koskaan ole kuulunut suunnitelmiini. Vielä vähemmän sellaisen rakentaminen tai rakennuttaminen. Tykkään kuitenkin asua jossain ja mitä kivemmin voi asua niin sen kivempaa on.
Kotitalossani oli kivaa. Kun isäni rakensi perheellemme omakotitalon, joka valmistui vuonna 1985, talon arvo oli jotakuinkin noin 400 000 markkaa. Se oli silloin suunnilleen normaali hinta Varsinais-Suomen maaseudulla sijaitsevalle talolle. Euroiksi muutettuna se olisi nyt kai noin 70 000 euroa, noin niin kuin kymmenen tuhannen euron tarkkuudella.
Soitin äidilleni kysyäkseni hänen mielipidettään asuntomessuista nyt. Hän sanoi käyneensä asuntomessuilla viimeksi noin 15 vuotta sitten.
”Ei siinä nykyään ole enää mitään mieltä, kun eiväthän ne messut ole meille tavallisille ihmisille, tai en tiiä”, hän sanoi.
Nyt kun kävelin ympäri hienoa asuntomessualuetta, vaihteli uusien talojen hinta täällä Uudenmaan maaseudulla 400 000 euron molemmin puolin. Mistä sellaisen summan saa? Lotostako? Jotkut sanovat, että pankista, mutta eikös nimenomaan ole varoiteltu nyt tässä taloustilanteessa ottamasta mitään jättilainoja? Jos minä saisin jostain neljäsataatonnia, olisin miljonääri.
Kävin sisällä kolmessa talossa ihmettelemässä. Kylläpä vain kelpaisi asua näin. Talot ja koko asuinalue näyttivät ulkoapäin samalta kuin tv-sarjassa Täydelliset naiset. En ollut edes nähnyt sellaista aluetta ennen Suomessa. Uima-altaita, poreammeita, megaisoja grillejä ja nurmikot ja pensaat todellakin tiptop. Katuvaloissa oli kaiuttimet, joista voin kuvitella messujen jälkeenkin tulevan easylistening-musaa ja naapuruston omia tiedotuksia. Tyyliin, että ”Stålhammarien etupihalla tänään piirakkakilpailu” tai ”Pihatoimikunnan apulaispuheenjohtaja Leena on ikäväkseen jälleen huomannut, että sekajäteastian pohjalta löytyi koirankakkapussi. Se ei sinne kuulu, kuten tiedätte, joten pidetään tästä lähtien yhdessä jätevahtia ja naapurusto turvallisena”.
Tykkäisin siis joo. Mutta ainoa keino, millä tämmöisen talon voisin kuvitella saavuttavani, olisi päätyä yhteen heilan kanssa, jolla olisi valmiiksi hieno talo. Löytyykö sellaista, tuskin, eivätkös rikkaat päädy yhteen yleensä toisten rikkaiden kanssa?
Asuntomessualueella oli miellyttävän monta anniskelualuetta. Löysin yhden niistä, ja kaverieni vielä tutkiessa lisää taloja istuin muovituoliin kaljalle. Nollanelosen muovituopin hinta oli 6,5 euroa, jopa enemmän kuin HIFK:n kotiotteluissa, mutta ostin silti törpön. Ehkä hinnoittelu oli tavallaan ihan kohdallaan. Jos ihmisellä on varaa harkita neljänsadantonnin taloa niin kyllä sillä on varaa kuuden ja puolen euron kaljaankin.
Ja entä sitten asunnottomuus? Tai se, että jotkut ihmiset Afrikassa rakentavat kotinsa lannasta. Paljonkohan sellaisen majan kustannusarvio on? Veikkaan, että reilusti alle 400 000 euroa. Miten sitä voisi olla miettimättä täällä?
Samaan aikaan kun Hyvinkäällä vietetään asuntomessuja, on pelkästään Helsingissä noin 4000 yksin asuvaa asunnotonta ja jopa 300 asunnotonta perhettä.
Suomessa on yhteensä noin 8000 asunnotonta. Ehkä heille voisi rakentaa jotkut ihan tavalliset kodit ennen seuraavia asuntomessuja.
Asuntomessut Hyvinkäällä 11.8. saakka.
asuminen, asunnottomuus, asuntomessut, Hyvinkää, Jukka Vuorion lapsuudenkoti, Karhu Ministeri, koti, pesäpallo, Riihimäki, Töölö, ylempi keskiluokka