(Behind the Candelabra, USA 2013)
O: Steven Soderbergh
N: Michael Douglas, Matt Damon, Dan Aykroyd, Debbie Reynolds
K12
Ensi-ilta 23.8.2013
Elämää suuremmasta hahmosta on tehty melko tavanomainen elokuva.
Amerikkalainen, suurellista elämää viettänyt viihdepianisti Liberace ei ole Suomessa koskaan ollut minkäänlainen ilmiö, ja moni varmasti tutustuu häneen ensimmäistä kertaa Steven Soderberghin elokuvassa My Life with Liberace.
Pitkään tuotantolimbossa ollut ja lopulta HBO-kanavan tuottama elokuva perustuu Liberacen pitkäaikaisen rakastajan Scott Thorsonin muistelmiin Behind the Candelabra, jossa hän kertoo timanttien, turkisten ja strassien täyttämää elämää viettäneen Liberacen narsismista ja vallanhalusta. (Teoksen nimi viittaa koristeelliseen kynttilänjalkaan, jota Liberace piti flyygelinsä päällä konserteissaan.)
Näyttelijätyö on herkullista. Michael Douglas säteilee Liberacena. Hän on ottanut liioittelevan täsmälliset homoilmeet täydellisesti haltuun, ja hän pystyy olemaan yhdessä kohtauksessa hurmaava charmööri ja toisessa täydellinen kusipää. Douglas on uskottava sekä ihastuttavana lava-Liberacena että kulissien takaisena kaljuna ja kärttyisänä keski-ikäisenä miehenä.
Matt Damon ilmentää hyvin nuoren miehen hämmennystä luksuselämän keskellä. Hän on sen verran uskottava, ettei tule mieleen kysyä, miksi ihmeessä Thorson suostui näin täydellisesti Liberacen narsismin näyttelykappaleeksi. Elokuvassa tehdään selväksi, että Thorson oli käytännössä isätön eikä hänen äidistään ollut äidiksi. Toistaako elokuva vanhaa uskomusta, että homous johtuu isän kaipuusta?
Sivurooleissa on monia hyviä suorituksia, joissa korostuu kauniilla tavalla vanheneminen, yksi Liberacen elämän sekä elokuvan keskeisiä teemoja: melkein tunnistamattomina näyttäytyvät Dan Aykroyd, Rob Lowe ja Paul Reiser sekä ennen kaikkea menneen maailman musikaalitähti Debbie Reynolds hienovaraisessa Liberacen äidin roolissa.
Mennyt maailma näkyy – tai oikeastaan kuuluu – myös siinä, että musiikin säveltänyt Marvin Hamlisch ehti kuolla jo ennen kuin elokuva pääsi ensi-iltaan.
Ilman hyviä näyttelijöitä My Life with Liberace voisikin olla pikkaisen liian tavanomainen elokuva. Kerronta tuntuu olevan katkelmallisuudessaan sukua HBO-estetiikalle. Liberacen camp-tyyli nousee vahvasti esille elokuvan realismista. Realismia taas ei korosteta riittävästi niin että camp toimisi kommentaarina ahtaalle yhteiskunnalle ja ikävälle todellisuudelle.
Ehkä tässä onkin elokuvan suurin vika. Liberacen ja Scott Thorsonin tarina ei kiinnity riittävän hyvin ympäröivään aikakauteen. Henkilöt tuntuvat elävän jonkinlaisessa kuplassa.
Sellaisessahan Liberace tietysti melkein koko elämänsä elikin
