Sylvin tiimi raivasi tiensä läpi espoolaisen teollisuusalueen, koska sieltä sai olutta.
Ei tällaista pitäisi enää teinivuosien jälkeen tehdä. Vaellamme keskellä autiota teollisuusaluetta tuntemattomien miesten luo juomaan olutta. Paikalliset pörräävät ohi mopoillaan. Heiltä ei edes ehdi kysyä neuvoa. Meillä on kyllä osoite, mutta emme löydä perille.
Olemme matkalla Espoon perukoille Fat Lizard -nimiseen paikkaan, jossa meitä odottavat Hessu ja Topo. Kaksikon nimet lisäävät epäluuloamme, mutta luvassa on olutta. Fat Lizard on nimittäin pienestä nosteesta nauttiva pienpanimo.
Pieni noste. Pieni panimo. Noste. Panimo. Nuo sanat summaavat sen, miksi vaellamme teollisuusalueella.
Jos tätä tapahtuikin myös nuoruudessamme – olutlupauksen perässä rämpimistä tuntemattomien miesten luokse – niin iän mukana ainakin laatu on noussut. Kun lopulta päädymme oikealle ovelle, vastassa on kaksi salskeaa miestä, pretzel-tarjoilu, äänentoistojärjestelmä ja laadusta tarkkojen ammattilaisten tekemää olutta. Nieleskelemme kiitollisuuden kyyneleitä, kunnes saamme oluet kouraamme. Sitten nieleskelemme olutta.
101 California Pale Ale, 5,8%
Laseihimme kaadetaan panimon ihan ensimmäistä tuotetta, sataykköstä. Tuoksussa on pehmeää toffeeta, ja oluen suodattamattomuus tuo siihen makeutta. Värikin on kaunis.
Herkistelemme lähestyvän kesän ja kädessä jo olevan oluen kohtaamisella. Tämä on juoma, jolla voi huuhtoa helteen tummenevaan iltaan. Oluen amerikkalaisfiiliksestä ja panimon käsityöläismeiningistä huolimatta (tai niiden ansiosta) 101 on mutkaton juoma. Sellaisen Fat Lizardin osakkaat kuulemma tietoisesti ensimmäiseksi oluekseen laativat. He halusivat tehdä oluen, joka ei säikäytä oman kylän poikien olutta kyseleviä espoolaismummoja.
Jos oluessa on nostalgisen ja klassisen miehekkyyden tuntua, niin on myös panimon tunnelmassa. Tarjoilupöytä lepää trukin haarukassa ja me irrotetulla auton takapenkillä. Kaiuttimista soi Dire Straitsin Heavy Fuel. Tyttökalenteria ei onneksi näy, mutta emme ihmettelisi, jos jossain teollisuustilan yläilmoissa liitelisi kotka. Kuulemme, että Topo on itse koonnut firman panimolaitteet padoista ja putkista. Tietenkin.
Olimme ennakkoon hieman huolissamme siitä, ettemme ehkä anna asiantuntevaa kuvaa itsestämme. Olemme jakaneet keskenämme jokaiselle sanan, jota tulee illan aikana käyttää vakavaan sävyyn. Pintahiiva. Maltainen. Humala.
Peli on kuitenkin menetetty, kun Hessu ja Topo esittelevät meille oluidensa raaka-aineita. Maistamme heidän kehotuksestaan ensin erilaisia mallasjyviä. Kun kaksikko sitten antaa käsiimme purkin humalaa, Paula ottaa muina naisina palan tuota kuivattua köynnöskasvia suuhunsa ja pureskelee. Emme näe tilanteessa mitään outoa ennen kuin Hessu sanoo varovasti, ettei humalaa kuitenkaan ehkä kannata syödä.
Mallasta.
”Tom Eberly”, 5,2 %
Mutta minkä oluttietoudessa häviämme, sen surffitietoudessa voitamme, kiitos Paulan. Kun meille seuraavaksi tarjotaan vielä nimeämätöntä surffiolutta, suvereenisti hän nimeää oluen Nicaraguassa vaikuttavan, legendaarisen laudanveistäjän Tom Eberlyn mukaan. On selvää, että panimomestarit pistävät ehdotuksen korvan taakse.
Jo Eberlyn tuoksu vie klassiseen surffitunnelmaan – siinä on ripaus Nivean after sunia ja 70-luvun aurinkoa. Tässä on vahva vintage-fiilis. Maku on mausteinen, Espoota eksoottisempi. Eberlyssä on jopa hieman Old Spicen tunnetta. Tämä on auringon, hiekan ja aurinkorasvan olueksi jalostunut muoto.
Keksimme, mikä olisi Eberlyn nauttimiseen täydellinen hetki ja paikka: Volvo Amazonin takapenkki ja sen raskas lämpö, uimapuku päällä ja pussailukaveri vieressä.
Marxist Red Ale, 5,4%
Seuraavana kourissamme on punainen olut. Vapuksi tehdyssä pienessä oluterässä on etiketti, jonka hahmo muistuttaa Castroa.
Ennen kuin ehdimme puhua viisaita dialektiikasta tai Kuuban tilanteesta, huomaamme, että olemme astuneet kapitalistien ansaan. Etiketin kuva ei olekaan Castro – se on ilmiselvästi muhkean parran omistava Hessu. Ja Yhdysvaltain lippuhan se siellä hahmon taustalla liehuu. Yrittävätkö espoolaiset tässä juottaa oluelle persot punavihreät poliittisen taantumuksen tilaan?
Vappu-olut on kuin nestemäinen leipä, yksinkertainen ja hyvärunkoinen. Sen tuoksussa on kotikaljaa ja työmaaruokalaa. Vallankumousolueksi se on ehkä hiukan vaisu, enemmän sosiaalidemokraattinen kuin kiihkeän taistolainen. Tätä juomaa Pispalassa voitaisiin nauttia saunan jälkeen, ansaitusti.
Tässä vaiheessa olemme jo aloittaneet pissarundit. Tultuaan vessasta – maskuliinisuuden pesässä on onneksi siisti vessa – Tuuli huomaa, että oluen aromiin sekoittuu ikävästi käsisaippuan tuoksu. Valitettuaan erittäin asiantuntevasti ikävää hajujen sekoittumista Tuuli saa kumihanskat. Hän juo loput oluesta ne kädessä. Raatimme on pakahtua ylpeydestä.
Heavy fuel, 7,3 %
Panokset kovenevat. Viimeisenä vuorossa on panimon oma IPA. Se on muita maistelemiamme juomia vahvempaa, prosenttimielessä. Maku ei kuitenkaan ole tymäkkä, IPAksi se on yllättävänkin lempeä. Maun hienostuneisuudessa sitruuna kohtaa kerman.
Tuoksukin on viehko, hajuvesimäinen ja mandariininen. IPAlle tyypillinen kissanpissamainen alkulemahdus on Heavy Fuelissa enemmänkin pehmeän tassun huitaisu.
Fat Lizardin kaksikko käyttää IPAssaan brittiläistä hiivaa. He kertovat lähteneensä IPAssa tarkoituksellisesti kohti vaaleaa. Suomalaiset IPAt pannaan heidän mukaan usein tummiksi, ehkä uskottavuuden takia.
Olemme oppineet käsittämättömän paljon oluen tekemisestä. Olemme unohtaneet suurimman osan siitä seuraavana päivänä. Tiedon tallettamisen sijaan myhäilemme sitä, kuinka Hessu ja Topo puhuivat panopäivistä, tuplapanosta ja vehkeiden pesemisestä.
Panimon pääosakkaat jakoivat naurumme kehnojen pano-viitevitsien kohdalla. Heidän huumorinsa laatu kertoo samaa kuin panimon ulkonäkö ja sen tuotteet: Fat Lizard on konstailematon ja suoraviivainen lisä pääkaupunkiseudun pienpanimolistalle. Se on Thin Lizzy elektropopin aikakaudella, se on viikset nuorella miehellä kymmenen vuotta sitten
Fat Lizardin oluita saa vaihtelevista baareista. Ainakin näissä paikoissa Fat Lizardiin saattaa törmätä: Kaunis Kampela, Punavuoren Ahven, Hilpeä Hauki, Janoinen Lohi, Leijuva Lahna, Vastarannan Kiiski, Black Door, Tommy Knocker, Oljenkorsi, One Pint ja Gallows Bird.
Jaa:
