Jaana Houessou ja Lotta-Pia Kallio: Nuku nuku nurmilintu Kulttuurikeskus Caisan galleria
10.1.–27.2.2013
Jaana Houessou maalaa puhuttelevia teoksia savupellille ja kierrätysmetallille, Lotta-Pia Kallio käärii pehmonallet siteisiin.
Caisan galleriassa on auennut aiemminkin yhteisiä taideprojekteja tehneiden Jaana Houessoun ja Lotta-Pia Kallion yhteisnäyttely Nuku nuku nurmilintu. Esillä on muun muassa Houessoun perheväkivaltaa kommentoivia maalaussarjoja sekä Kallion monikerroksisia tekstiiliveistoksia.
Valoisaan saliin astuessa huomio kiinnittyy kuitenkin ensimmäisenä punaisissa henkareissa roikkuviin valkoisiin kaapuihin, joiden etumuksiin on painettu kysymyslauseita. Kallion Uneton-installaatio tiedustelee katsojalta esimerkiksi seuraavaa: Luuletko että hätävale voisi joskus auttaa? Oletko toivonut olevasi joku toinen? Teetkö sinä joskus hyviä päätöksiä? Kinaatko sinä vastaan, vaikka olisitkin väärässä? Kysymyksistä tulee jotenkin syyllinen, mietteliäs olo. Juuri sellainen olo, mikä iskee aamuyöstä sängyn pohjalla, kun silmät seisovat selällään ja uni on karannut mailien päähän. Kaavuista (ovatko ne yöpaitoja?) vierii lattialle lankakeriä ikään kuin alleviivaten unettoman ajatusten loputtomuutta ja kerääntymistä yhä tiukemmalle sykkyrälle.
Pieneen sykkyrään Lotta-Pia Kallio on kerinyt myös tekstiiliveistoksensa, jotka kurovat itsensä pehmolelujen ja nukkejen päälle. Kallio on käärinyt lelut kauttaaltaan siteisiin ja tikannut kääreet tiukasti kiinni. Pehmonallejen ja -pupujen silmätkin on peitetty, mikä viimeistään tekee niistä avuttoman näköisiä, tukahdutettuja. Haluaisin niin kovasti ottaa tuon yhden vaaleanpunaisen pallukan syliini, heijata ja tuuditella sitä, kurkistaa josko haavat olisivat jo parantuneet. Kapaloidut pehmolelut ovat samaan aikaan hellyttäviä ja karmivia; siteet ja tikkaukset kertovat sekä hoivasta että kivusta. Kallio on värjännyt siteitä, mutta ei koskaan täysin verenpunaisella, onneksi! Kokonaisuuden kruunaavat seinälle ripustetut röntgenkuvat. Ne kertovat siitä, minkä kääreet piilottavat. Lohduttavan taustamusiikin kaikelle tälle antaa Kallion Hengitys-videoteos: ehkä kääreidenkin alla yhä hengitetään!
Jaana Houessou maalaa patinoituneille savupelleille perheväkivallan keskellä elävän lapsen pelon ja tuskan. Öljyvärillä tehty viiva on ohutta ja sarjakuvamaista. Simppeli, vähäeleinen kuvaus sopii raskaaseen aiheeseen. Maalaussarjan teosten nimet kertovat jo itsessään paljon: Ei näe mitään, Ei kuule mitään, Ei sano mitään, Ei muista mitään. Lapsen on säilytettävä perheen hirveä salaisuus, on pakko pysyä hiljaa ja vain kiltisti sietää. Töiden ahdistavuutta ja raadollisuutta lisää se, että Houessou on liittänyt niihin tuttuja tuutulauluja ja iltarukouksia; yhtäkkiä lämmin ja turvallinen yhdistyykin pelkoon ja pahuuteen.
Synkkiä ovat myös Houessoun kierrätysmetallille maalaamat kasviaiheiset teokset. Niissä kauniit kasvit lakastuvat, nuutuvat ja kuihtuvat. Työt on ripoteltu toisen maalaussarjan väleihin, ja sillä tavalla ne ikään kuin muistuttavat siitä, miten käy lapselle, joka joutuu elämään väkivallan keskellä.
Caisan galleriassa on upeat isot ikkunat, jotka päästävät valon sisään, mutta sulkevat kaupungin melun ulkopuolelleen. Ikkunoita on hyödynnetty hauskasti myös näyttelyn ripustuksessa: niihin on kiinnitetty Houessoun lyijykynäpiirroksia, jotka kuvaavat tietoisuuden synnyttämää tuskaa ja häpeää. Piirrosten läpi tunkeva päivänvalo on julma ja paljastava.
Kuva: Caisa
Jaa:
