(USA, 2012) O: Sam Fell, Chris Butler N: Kodi Smit-McPhee, Casey Affleck, Tucker Albrizzi, Tempestt Bledsoe, Alex Borstein K 12
Ensi-ilta 7.9.2012
Kiltinpuoleinen kauhuanimaatio leikittelee zombiklisheillä niin että lapsikin ymmärtää.
Norman on pikkukaupunkinsa ja tavisperheensä outolintu. Hän juttelee päivittäin telkkaria katsoessaan kuolleen isoäitinsä kanssa ja tulee muutenkin kaupungin kummitusten kanssa paremmin toimeen kuin luokkansa kovisten tai ymmärtämättömien vanhempiensa.
Koska Normanilla nyt kuitenkin on tämä kykynsä, hän on pian vastuussa koko kaupungin tulevaisuudesta, sen yllä kun leijuu noidan langettama kirous. Satoja vuosia sitten noitavainoissa hirtetty tyttölapsi palaa kostamaan, ja niin ovat haudat auki ja zombit valloillaan kaduilla.
Synkänpuoleisesta aiheesta irtoaa aika viatonta hauskaa, joka varmasti sopii jo yli kymmenvuotiaiden silmille. Pakolliset pohdinnat kiusaamisesta ja kiusattuna olemisesta ympätään juoneen ihan taiten, ennen kaikkea siksi että Normanin koulun nyrkkisankarista on rakennettu niin mainiontyhmä Beavis & Butt-Head -henkinen hahmo. Ota tuota nyt sitten vakavasti.
Paranormanissa ei ole esimerkiksi Tim Burtonin kauhuanimaatioiden goottilaista synkyyttä tai saman tuotantoyhtiön hienon Coralinen tiettyä vakavuutta. Se tavoittelee ennemminkin Simpsonit-tyylisen tilannekomedia-slapstickin ja kauhuelementtien liittoa. Ja myös onnistuu siinä. Jos Simpsonien Kauhujen talo -jaksot olisivat hauskoja tai jänniä, ne olisivat hiukan tällaisia.
Pisteet on pakko antaa myös Paranormanin animaatiojäljestä. Tällainen vanha jäärä vieroksuu 3D-leffoja lähes järjestään, mutta Sam Fellin ja Chris Butlerin ohjaamaan elokuvan ilmeeseen on saatu sitä lämpöä, minkä kolmiulotteisuus tuppaa hukkaamaan. Salaisuus on stop motion -nukkeanimaation, ja tietokone-efektien taitavassa yhdistelemisessä.