Sylviläiset vetivät parhaan yöpaidan päälleen ja lähtivät vieraisiin, kun ihmistenlehti Huuma ilmestyi perjantaina 10.1. kuin Jeesus opetuslapsilleen Helsingin Savoy-teatterissa.
(Huom. uusi päätoimittajamme Kaisu Tervonen edusti jakussa. Vaikuttavaa.)
Kuvat: Laura Rantanen
Ilmassa on todellista juhlan tunnelmaa, yleisössä blingblingiä ja suoraa housua. Jos joukkoon on eksynyt meitä vanhoja kunnon nuhjuisia humanisteja, veikkaan että Mesenaatti.fissä on ollut myynnissä myös muodonmuutos. Tunnelma on ihanan iloinen ja ilma täynnä odotusta. Sylvin näyttävä lähetystö marssii reteästi sisälle ja perään juoksee kovasti kohtelias mimmi kyselemään lippuja. Luikimme vain hitusen nöyrempinä täyttyvään saliin.
Sylviä on tehty pian kaksi vuotta. Kuherruskuukaudet ovat ohitse. ”Bisnes” on kuralla.
Liike-elämässä heitellään sellaistakin termiä kuin benchmarking. Sitä me nyt teemme. Olemme Huuman seminaarissa ja lehden laukaisuiltamassa miettimässä omaa toimintaamme suhteessa Huuman toimintaan. Voisiko meillä olla jotain opittavaa? Meillä, konkareilla?
Ainakin rahankeruussa kyllä. Huuma keräsi yhteisörahoituspalvelu Mesenaatissa Suomen ennätyksen yli 25 000 eurolla. Summa riitti 2000 printtilehteen, joista suurin osa meni Mesenaatin rahoituskampanjaan osallistuneille. Loput parisataa jäi irtomyyntiin Akateemiseen kirjakauppaan.
Toista on Sylvissä. Meillä pohditaan, onko sää tarpeeksi lämmin, että 10 tuopin haastattelun voisi tehdä pussikaljasysteemillä. Mutta toisaalta, meillä on 10 tuopin haastatteluita.
Paula naamioituu vakoillakseen uutta kilpailijaa.
Unelma edellä
Huuma on kutsunut seminaariinsa ulkopuolisia, hyvinä puhujina tunnettuja hahmoja. Tapahtuman avaavat kuitenkin huumalaiset. Me tiedämme jo, että tulemme nauramaan aina, kun kuulemme sanan huumalaiset, koska meidän mielissämme se kuulostaa sanalta humalaiset. Humalaiset! Hihitämme kuin Beavis ja Butthead puoluekokouksessa.
Tilaisuuden aluksi esiintyy itseoikeutetusti lehden päätoimittaja Aku Varamäki. Hän puhuu tekijöiden yhteiseksi kasvaneesta unelmasta, huumasta vaan ei niinkään Huumasta. Lehden sisältö pysyy mysteerinä. Me seminaariosallistujat saamme lehden vasta lopuksi. Meitä pidetään jännityksessä.
Huuman seminaarin osallistujista yli 90 prosenttia on naisia.
Sen verran opimme, että positiivisuus on lehden avainarvoja. Savoyn aulassa on jaossa flaijereita, joiden otsikkona on Huuma manifesti. Siitä luemme sloganeja, kuten ”Tartutaan huumasta toimeen” ja ”The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams”. Huuma ei selvästikään ole kyynikkojulkaisu.
Unelma, positiivisuus, luovuus ja karisma ovat tapahtuman aikana usein toistuvia sanoja. Ensimmäinen puhujavierailija, sulava guru Saku Tuominen tulee ikään kuin vahingossa viihdyttävien tarinoidensa kautta kertoneeksi positiivisen asenteen tärkeydestä.
Saku Tuominen kertoo anekdootteja, jotka kätkevät viestin.
Siinä missä Tuomisen puheessa vilisee levykauppoja, matkalaukkuja, pommeja ja thaimorsiamia, life coach Maaretta Tukiaisen luentoa on vaikeampi seurata. Tukiainen viittaa Jungin varjominän käsitteeseen ja esittää tuohtuneensa kummitytön piirtämästä muotokuvasta. Jostain näiden välistä löytyy ”portti todellisen karisman valtakuntaan”.
Sylvin tapahtumissa ei olla Jungin teorioista juteltu. Seminaarien sijaan meillä on ollut klubeja ja puhujien sijaan bändejä. Mutta on Huumankin ohjelmassa hitunen rockia. Juuri oikeaan aikaan lavalla hetkuttaa ihastuttava burleski-artisti Bettie Blackheart roisi rockabilly taustallaan.
Juontajan kujeilevaksi tarkoitettu kommentti siitä “saataisiinko me kotonakin miehet innostumaan siivoamisesta burleskin avulla” tosin latistaa hiukan esityksestä noussutta riemumieltä.
Savoyn baari on tauolla auki, kuohuva tuntuu olevan suosituin kauppatavara.
Pala Ranskaa ja Amerikkaa
Seuraavan puhujan kohdalla Sylvin tiimi ottaa käyttöön Huuman seminaarissa mainostetut työkalut: unelmoinnin ja luovuuden. Ranskalaissyntyinen Estève Pannetier puhuu pehmeällä ja viettelevällä äänellä. Suljemme silmämme, unohdamme sisällön ja keskitymme kuuntelemaan Pannetierin englanninkielisestä puheesta ne repaleet, jotka haluamme. “Can you feel that” – yes! “Domination” – what ever you say sir! “Contact” – ready! Väliin Pannetier kiusottelee puhumalla ranskaa. Formidable!
Paula syventyy Pannetierin puheeseen.
Seminaari tuntuu enemmän bisnesviestinnän kuin journalismin alan tilaisuudelta. Ainakin viimeisen puhujan jälkeen. Kanadalainen bisnesantropologi André Noël Chaker ei viittaile humanisteihin vaan bisnesnaisiin kuten Kirsti Paakkaseen, Suzy Welchiin ja Karen Bradyyn. Hän kyselee, kuka sattui olemaan Nordic Business Forumissa ja huudattaa yleisöä: “Mitä te luette”, “Mitä te syötte”, “Missä te asutte” ja niin edelleen. Jokaisen huudatuksen jälkeen yleisö huutaa takaisin: “Huumaa!”
Meistä tuntuu kuin olisimme eksyneet Piilaaksoon jättifirman hengennostatustalkoisiin. Lopuksi Chaker kutsuu kaikki laulamaan Madonnan Material Girl -biisiä. Valinta tuntuu hauskasti ironiselta, kun Huuman päätoimittaja on muutamaa tuntia aikaisemmin sanonut, etteivät lehden tekijät ajattele lukijoitaan kuluttajina. Laulamme mukana vähän kiusaantuneina.
Viimeisen esiintyjän mukana vasta laulammekin: “Jos nainen ei saa kunnon panoa, hän voi alkaa kiinnostua yhteiskunnasta”. Kitkerät neitsyet ovat ottaneet Savoyn lavan haltuunsa. He laulavat Feministirockin, olkoonkin että taannoisessa Nyt-liitteen haastattelussa päätoimittaja Varamäki kertoi, ettei Huuma halua “leimautua feministiseksi lehdeksi”. Sylvi ilmeisesti on jo “leimautunut”, sillä samassa haaastattelussa sitä tituleerattiin “feministiseksi aikakauslehdeksi”.
Me emme ehdi nyt perehtyä tähän pieneen eroon. Me laulamme Hei poika –biisin sanoja: “Jos en saa nuorta miestä niin olen sitten nuoretta, mutta minut saa vaikka piestä jos liha on tuoretta.”
Sylvin agentit Paula ja Kaisu tiukan analyysin, suklaakeksien ja sipsien keskellä.
Vertailuanalyysi
Kaiken kaikkiaan Huuman konseptiin on vaikea olla ihastumatta. Vähän kuin täydelliseen cheerleaderiin, joka seurustelee koulun rumimman pojan kanssa. Huuma on täynnä hyvää tahtoa. Selailemme uudenkarheaa lehteä vimmaisesti, kun sen lopulta käteemme saamme. Jo ensi näkemältä huomaa, että ne mustaan pukeutuvat, 2,5 euron kaljan humanistit eivät ole saapuneet tämän lehden toimituskokouksiinkaan. Hyvä niin – Suomeen mahtuu monta tarinaa, varsinkin ihanien naisten tekemänä.
Sylvi toivottaa Huuman ja huumantumisen lämpimästi tervetulleeksi. Ehkäpä seuraava vaihtoehtolehti on suunnattu vähän vanhemmille naisille ja sen nimi on Puuma?
Ja mitä benchmarkingiin tulee – miten olisi Sylvi-seminaari? Tulisikohan Miki Liukkonen puhumaan dokaamisesta?
Huuman päätoimittajan sanoin
Huuman päätoimittaja Aku Varamäki kertoo, että lehden perustaminen lähti turhautumisesta naistenlehtien tarjontaan, ylettömiin meikki- ja vaatemainoksiin, siis osin samoista syistä kuin Sylvin kohdalla.
“En ole vuosiin halunnut edes ostaa naistenlehtiä. Koen, ettei ne vastaa mun ja kaveripiirini elävää elämää. Kosmetiikkaan ja ulkonäköön liittyvät jutut ovat niissä yliedustettuina. Ilmoittajat vaikuttavat paljon juttujen sisältöön.”
Huumassa ei näekään kosmetiikkamainoksia, eikä mitään muitakaan mainoksia. Mitä lehdessä sitten on? Mikä tekee Huumasta uniikin?
“Hyvän mielen ja fiiliksen tavoittelu on uniikkia. Tavoite on saada jokaisesta jutusta lukija hyvälle mielelle, tavalla tai toisella. Olemme myös halunneet kurkottaa maailmaa kohti, koska kun olemme miettineet mikä tekee ihmisen onnelliseksi, niin se on tekeminen ja osallistuminen.”
Lehden ydinporukkaan kuuluu melkein 40 ihmistä, joista osa tosin hoitaa myyntiä ja markkinointia. Toimittajatausta on muutamalla, viestintätausta useammalla, mutta joukossa on myös “lentoemäntiä, juristeja ja dippainssejä”.
Tekijät ovat kaikki naisia, mutta lehden alaotsikko on ihmistenlehti.
“Jos naistenlehdestä ottaa kosmetiikkavinkit ja pukeutumisohjeet pois, jäljelle jää ne jutut, joita meillä on Huumassa. Mä en usko, että ne on erityisesti vain naisia kiinnostavia.”