Kuvat: Emma Suominen
Ensilevynsä hiljattain julkaissut The Splits käväisi juhannuksena Ruotsissa, ja elokuussa bändi valloitti Italiaa. Viikonloppuna vuorossa on Flow-festivaali.
Juhannusaatto. The Splits nousee lavalle Söderin rantakaistaleelle ankkuroituneella laivalla. Ei haittaa, että kello on vasta neljä iltapäivällä. Kaksi aiempaa iltaa rähjärokin parissa, halpa mellanöl sekä intiimi festarimeininki ovat tehneet tehtävänsä. Fiilis on yhtä korkealla kuin odotukset keikan suhteen.
Tämä koskee ainakin hyvin edustettuna olevia suomalaisia. Ruotsalaisia paikalla on vielä melko vähäisesti, mutta heistäkään kukaan ei notku tiskillä vaan tapittaa lavalle.
Tässä keikkatilanteessa on jotain erityistä. Kaksi vuotta sitten samoilla Whole Lotta Midsommar -festareilla The Splitsin kokoonpano sai viimeisen jäsenensä kitaristi Helenasta. Kyseessä on siis ikään kuin bändin vuosipäivä. Ja sitä paitsi heidän ensimmäinen ulkomaan keikkansa.
Keikan edetessä fiilis alkaa jo muistuttaa suuren urheilujuhlan, tai ainakin Suomi–Ruotsi-maaottelun meininkiä. Etenkin, kun yleisön joukosta kaikuu huuto ”6-1″ ja kun laulaja-kitaristi Kiti kantaa ylpeästi Hurriganes-t-paitaa.
Ja keikka vastaa odotuksiin. Herkistyn.
Bändin muistikuvat keikalta ovat hieman erilaiset.
”Mua jännitti se, että siellä oli niin vähän jengiä, melkein vähiten, mitä meidän keikoilla on ollut. Ja ne seisoivat kaikki tuijottamassa, vähän niin kuin arvostelemassa. Jollain tavalla on tottunut siihen, että paikalla on vähintään muutama känniläinen häröilemässä”, basisti Maiju summaa keikkafiiliksensä.
Ja rumpali Aiju jatkaa:
”Ei me olla ikinä ennen soitettukaan klo 16. Ja oli siinä sekin, että kukaan ei oikein tiennyt meistä. Eniten mua kuitenkin harmitti, kun kaadoin lavalle kaljan, jota meni jonnekin sähköjohtojen päälle, ja siinä rytäkässä revin myös sukkahousuni rikki.”
Vähäisestä yleisömäärästä huolimatta palaute oli bändin mukaan positiivista. The Splitsin ensimmäinen kokopitkä levy ei ihan ehtinyt matkaan mukaan, mutta Suomesta sitä on jo saanut ostaa keikoilta ja valikoiduista kaupoista. Kauppa on käynyt niinkin mukavasti, että ensimmäinen saksalaisen levy-yhtiön P. Trashin lähettämä erä on jo mennyt loppuun ja toistakin viedään käsistä.
The Splitsin jäsenet on tunnettu musiikki-intoilijoina ennen yhteistä bändiäänkin, mutta enemmän keikkajärkkääjinä ja rokkifaneina kuin soittajina. Aiju tosin lauloi ja soitti kitaraa Seekrets-bändissä, ja Kiti ja Maiju ehtivät perustaa keskenään suomenkielistä musiikkia soittavan Vitut–bändin, joka ei ikinä keikkaillut.
Mikseivät naiset perustaneet bändejä jo aiemmin?
”Niin, onhan tää vähän myöhäistä, kun ei olla 13-vuotiaita enää”, Helena tokaisee lakonisesti.
Aiju puolestaan kertoo kyllä yrittäneensä aloittaa bänditouhuja jo kouluikäisenä, mutta huonolla menestyksellä: kaverit halusivat soittamisen sijaan vaan röökata. Bändiläisten muistot ensimmäisistä soittokokemuksista eivät muutenkaan ole kultaisia.
”Musaope joskus kielsi mua laulamasta, kun mulla oli kuulemma äänenmurros. Mutta niin se sano kyllä melkein kaikille muillekin”, kertoo Helena, joka laulaa yhden esikoislevyn biiseistä.
”Yläasteen jollain musiikkitunneilla sai soittaa bändisoittimia. Halusin soittaa rumpuja, mutta se opettaja oli sitä mieltä, että soitin niitä liian kovaa. Muut soittimet ei kuuluneet. Mulle annettiinkin sitten triangeli”, jatkaa Aiju.
Maiju kertoo soittaneensa pienoo, mistä hän saa välittömästi kettuilua.
”Pienoo? Onko se joku espoolainen perinneinsturumentti?”, Aiju virnuilee.
Kitille jää porukan musiikillisen ihmelapsen osa. Hän kävi musiikkiluokan ja soitti coverbändissä, Hurriganes-coverbändissä. Siinä yhteydessä kitarakin tuli tutuksi. Kitaran soittaminen tosin jäi pitkiksi ajoiksi, kunnes Kiti uudisti suhteensa instrumenttiin jokunen vuosi sitten.
Yksi syy sille, miksi The Splits on toiminut ja toimii niin hyvin yhteen on se, että porukka on aloittanut soittohommat suunnilleen samalta tasolta. Kenenkään ei tarvinnut erityisemmin hävetä soittotaitoaan.
”Olin yrittänyt kyllä aiemmin joidenkin kundien kanssa virittää jotain kokoonpanoa, mutta oman hävetyksen määrä oli jotain niin massiivista, että ei siitä tullut mitään”, Helena kertoo, ja Aiju jakaa oman nolostuttavan tarinansa:
”Olin basistina jossain bändissä, jossa kaikki muut oli soittaneet mua kauemmin. Bänditreeneissäkin hävetti. Kun tuli nopeita kohtia, laitoin muka huomaamattomasti volaa pienemmälle. Sitten parien treenien jälkeen niiden jätkien treenikämppä vaihtui, eikä ne ikinä kertoneet mulle uuden treeniksen osoitetta.”
The Splits on Aijun mukaan kuitenkin keskenään löytänyt hyvät lääkkeet häpeään.
”Kaljanjuonti ja valojen vähentäminen ovat auttaneet.”
”Mitä suurimmassa määrin. Niin kuin kaikilla elämän alueilla”, Helena komppaa.
The Splitsien treenis onkin tavallista viihtyisämpi. Seinillä on keikkajulkkia, ja loistevaloputkien sijaan tilaa valaisevat useat pikkulamput. Paikassa on myös mikro ja kahvinkeitin, vaikka soittajien eväät näyttävätkin löytyvän lähikaupan kaljahyllyltä.
Bändi tuntuu itsekin suhtautuvan lämmöllä treenikseensä, ainakin sen sisustukseen. Kitin mukaan bändin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan singlen toinen puoli Crazy for You olisi eri biisi ilman treeniksen tunnelmavaloja.
”Siellä on vähän semmoinen yö-tunnelma, vähän niin kuin olis keikalla – vaikka ei me oltu vielä keikoilla käytykään, kun niissä valoissa alettiin soitella.”
Aktiivisesta biisiarsenaalista löytyy jo lähes parikymmentä kappaletta, ja kuopattuja tai keskeneräisiä biisejäkin on jo vino pino. Suurimman osan biiseistä tehnyt Kiti kertoo, ettei voisi lopettaa kappaleiden väsäämistä, vaikka yrittäisi.
”Se on kuin joku oksennus, joka vaan tulee”, hän kuvaa luovaa prosessiaan.
Bändillä ei tosin viime aikoina ole ollut aikaa työstää biisejä yhdessä, niin kuin he yleensä tekevät, sillä töiden ja keikkailun välillä he ehtivät piipahtaa treeniksellään vain laatimassa seuraavan keikan settilistan ja soittamassa sen läpi.
Niin iloinen kuin The Splits onkin levystään – ja niin hyvä kuin se onkin – bändi pitääkin itseään ennen kaikkea livekokoonpanona. Tai ainakin se tuntuu olevan enemmistön mielipide pienen keskustelun jälkeen.
Varhaisten keikkojen jännittyneisyys onkin vaihtunut viileän ja kiihkeän välillä operoivaan lavameininkiin. Jälkimmäistä edustaa etenkin Kiti, joka tuntuu tosiaan karistaneen kaikenlaisen turhan hävetyksen niskoiltaan. Hän heittäytyy esiintymiseen vastustamattomalla intensiteetillä.
The Splitsin lavatenhosta kertoo myös se, ettei bändin ole tarvinnut myydä keikkojaan. Keikat myyvät itse itsensä. Elokuun alussa bändi soitti festareilla Italiassa ja tulevana lauantaina heidät nähdään Flow-festivaalilla osana kokeellisen musiikin kokonaisuutta. Takana ovat myös keikat Ilosaaressa ja Kuudennessa aistissa – sekä Kylmäkoskella, jossa bändi soitti heinäladossa.
”Bändien piti lopettaa aikaisin, kun siinä vieressä oli vuohien nukkumapaikka”, Helena muistelee naureskellen.
Keikkapaikalla ei Kitin mukaan ole kuitenkaan väliä, kunhan pirskeet ovat hyvät.
”Joo, ja en mä ylipäätään näkisi meitä minään vitun stadionbändinä”, Helena täydentää.
The Splits esiintyy lauantaina 11. elokuuta Flow-festivaalin The Other Sound -lavalla.
Kitin, Aijun, Maijun ja Helenan ystävä Ville lähetti heidän tietämättään otteita bändin nauhoituksista saksalaiselle levy-yhtiölle P.Trashille, joka kiinnostui kuulemastaan. Kesäkuussa levy-yhtiö julkaisi The Splitsin nimettömän esikois-lp:n. Levyä saa ainakin vielä mm. Combat Rock Shopista.