(End of Watch, USA 2012) O: David Ayer N: Jake Gyllenhaal, Michael Peña, Anna Kendrick K16
Ensi-ilta 9.11.2012
Poliisit. Paremminkin on poliisielokuvia suomeksi nimetty.
David Ayer on erikoistunut poliisien realistiseen kuvaamiseen. Hänen meriittilistallaan on muun muassa käsikirjoitukset elokuviin Training Day ja Dark Blue, jotka kummatkin kuvasivat poliisin työn vaikeutta ja epätoivoisuutta nykyaikaisen jengien ja huumekartellien hallitseman rikollisuuden keskellä. Elokuvissa kuvattiin paljon poliisin korruptiota ja lähes nihilististä asennetta ammattiin.
End of Watch, joka on nyt myös Ayerin ohjaama, liikkuu samoissa maisemissa. Jake Gyllenhaal esittää machoelkeistä nuorta poliisia, joka kuvaa jatkuvasti itseään ja kollegoitaan pienellä videokameralla ja nappikameroilla, ja suuri osa elokuvasta onkin koottu kuin näitä pätkiä olisi liitetty yhteen. Mukaan on pantu vielä valvontakamera- ja vakoilukuvaa, mutta oudosti hermostunutta, kiihkeää kerrontaa tuottavaa metodia ei noudateta johdonmukaisesti loppuun asti, ja mukana on esimerkiksi kliseisiä, joskin aina vaikuttavia ilmakuvia öisestä Los Angelesista.
Johdonmukaisuutta puuttuu myös tarinasta. Alussa vaikuttaa siltä kuin Ayer haluaisi kertoa olosuhteista, joissa poliisit ajautuvat ottamaan vastaan lahjuksia tai kääntämään selkänsä pienemmille rikoksille, mutta lopulta hän kuitenkin päätyy korostamaan pääparin sankaruutta. Lopetus menee paisutellun tragedian puolelle, ja poliisien jengiläisiä kohtaan tuntemaa pelkoa kuvatessaan Ayer saattaa hyvinkin vahvistaa valtaväestön rasismia. Myös jotkut elokuvan henkilöistä tuntuvat motivoimattomilta.
Eräässä kohtauksessa vilahtaa seinäkirjoitus, jonka mukaan huumeiden vastainen sota on turhaan jo maksanut miljardeja dollareita. Ayer jättää aiheen käsittelyn tähän, vaikka kyllähän Oliver Stonen ja Don Winslowin Raakalaiset näytti hyvinkin selvästi, että sota on järjetön ja tuottaa vain lisää ongelmia ja niiden mukana väkivaltaa.
Joitain ronskeja väkivallan täyttämiä tuokioita on myös Poliiseissa, mutta Stonen huuruisesta fantasiasta poiketen Ayer korostaa realismia, paikoitellen vakuuttavasti ja jännittävästikin.
