Eva Wahlström: Rajoilla.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014
282 s.
Suomen menestyneimmän naisnyrkkeilijän muistelmateos ärsyttää ja koskettaa.
Runner’s high – pitkästä ja kohtuullisesti rasittavasta liikunnasta syntyvä hyvänolontunne – on parasta huumetta elämässäni tällä hetkellä. Se tuottaa huikeaa iloa hiukan samalla tavoin kuin hyvä seksi, oman lapsen riemukas hymy tai kunnon räkätysnauru ystäväporukassa.
Runner’s high on myös olotila, jonka merkitys ei täydellisesti avaudu ihmiselle, joka ei harrasta säännöllisesti ja tavoitteellisesti liikuntaa tai ei ymmärrä sen tuottamaa mielihyvän tunnetta. Sitä tunnetta mikä syntyy, kun endorfiinit ja adrenaliini vapautuvat kehoon ja koet olevasi voittamaton. Pääset niin sanotusti putkeen, leijailet eteenpäin.
Samalla tavalla Suomen menestyneimmän naisnyrkkeilijän Eva Wahlströmin tuore muistelmateos Rajoilla on haastavaa luettavaa ihmisille, jotka eivät sisäistä ammattimaiseen urheiluun väistämättä liittyvää kivun ja mielihyvän tai paineiden ja rentouden jatkuvaa tasapainoilua. Pakkoa kokeilla rajojaan, vaikka se ei olisikaan sinulle hyväksi.
Rajoilla kuvaa noin viiden vuoden jaksoa Wahlströmin elämässä. Sinä aikana hän muuntautuu voittamattomasta amatöörinyrkkeilijästä krooniseksi kipupotilaaksi, pienen Leon-pojan äidiksi ja lopulta uuden mahdollisuuden saavaksi ammattilaiseksi ja Euroopan mestariksi, joka oppii rajansa, vaikeimman kautta.
Kyseessä ei siis ole pelkkä nyrkkeilykuvaus tai sairaskertomus, vaan yhden ihmisen monipolvinen matka parempaan ymmärrykseen omasta itsestään.
Rajoilla on lukijaystävällistä, helposti soljuvaa tekstiä, joka luottaa viisaasti aitoon kokemuksellisuuteen, sen herättämiin tunteisiin ja ajatuksiin. Toisaalta tekstin vahvuus on myös sen heikkous: samanlaisina toistuvat treenitilanteet ja niistä kumpuavat pohdiskelut sekä lamauttavan, koko elämän valtaavan kivun kuvaukset alkavat tuntua hieman toisteisilta loppua kohden.
Vaikea sanoa, kuinka suuri kunnia luettavuudesta kuuluu Wahlströmille ja kuinka suuri vaikutus taas kustannustoimittaja Iiro Kuuranteella on ollut. Muistelmateoksen tapahtumien kaari on looginen, ja tarina alkaa varsin tehokkaasti imien lukijan heti mukaansa. Jännite pitää loppuun asti, vaikka osaa sairaalakuvauksista olisi voinutkin lyhentää merkittävästi. Kuvaukset kuitenkin alleviivaavat tehokkaasti sitä seikkaa, että edes nuoren, huippukuntoisen ihmisen terveys ei ole itsestäänselvyys. Aina syytä kaikkeen ei löydy.
Wahlström avaa elämänsä lukijalle ihailtavalla rehellisyydellä säästämättä itseään tai läheisiään. Ja vaikka Wahlströmin elämässä sattuu ja tapahtuu, ovat tietyt asiat läsnä koko tarinan ajan: nyrkkeily hyvässä ja pahassa, äitiys joka pelastaa, tukena seisovat läheiset ja Wahlströmin oma kaksijakoinen luonne, joka yhtenä hetkenä latistaa paskahousuksi ja toisena nostaa vaikeuksien kautta voittoon.
Rajoilla herättää ainakin minussa monenlaisia tunteita: ärsytystä, ihailua, syyllisyyttä, sääliä, hämmästystä, surua. Kyyneleet nousevat silmiini, kun samastun Wahlströmin pohdintoihin omasta äitiydestään ja riittämättömyyden tunteistaan. Välillä tunnen suorastaan raivoa siitä, kuinka itsepäinen ja itsekeskeinen hän on sokeassa treenaamisenhalussaan.
Päässäni vilisee kysymyksiä: Miksi ihmiseläin on niin tyhmä, että vaarantaa toistuvasti terveytensä urheilun takia? Missä menee pakkomielteen ja terveen itsensä rasittamisen raja? Kuinka kukaan voi löytää itsestään voimia nousta yhä uudelleen ylös, vaikka kipu ja vallitseva ajatteluilmapiiri painavat alas? Pitäisikö minunkin haastaa itseäni enemmän, luovuinko nuorena liian helposti unelmistani?
Kirjoittaessani tätä arviota silmiin osuus Helsingin Sanomien uutinen, jossa kerrotaan, että Wahlströmille puuhataan WBC-liiton ylemmän höyhensarjan MM-titteliottelua keväälle 2015. On jotenkin ilahduttavaa tietää, että Wahlströmin ura ja tarina saavat jatkoa, sillä symppiksestä itsensä rääkkääjästä tuli lukukokemuksen aikana melkeinpä ystävä.
Wahlström on myös tarinallaan tietämättään innostanut minua harkitsemaan kymmenen vuoden takaisen harrastukseni – tietenkin nyrkkeilyn – aloittamista uudelleen. Kunhan nyt ensin selviän ensimmäisestä maratonistani hengissä…
Jaa:
