Väkivaltaa on montaa lajia. Useat niistä ovat edustettuina torstaina 19. syyskuuta alkavilla R&A-elokuvafestivaaleilla.
Sightseers
(UK 2012)
O: Ben Wheatley
N: Alice Lowe, Steve Oram
Sightseers on täysin älyvapaa ja pikimusta komedia, jossa arkisen tarinan oheen kertyy kasapäin ruumiita. Voisi väittää, että elokuva osuu myös napakasti tähän aikaan kertoessaan ihmisistä, joiden raivokynnys ylittyy roskaamisesta tai ylimielisyydestä. Se on kuin parodia yleisöpalstoilla räyhäävistä oikeamielisistä.
Pääosia, muutaman kuukauden seurustelleita Tinaa ja Chrisiä näyttelevät Alice Lowe ja Steve Oram ovat myös elokuvan käsikirjoittajia. Heidän huumorintajunsa omalaatuisuus tulee ilmi nopeasti, sekä käsikirjoituksen että näyttelijätyön kautta. Molemmat ovat erinomaisia.
Äitinsä kontrollin alla elävä, päälle kolmekymppinen Tina tekee kapinallisen liikkeen ja lähtee uuden poikaystävänsä Chrisin ja asuntovaunun kera kohti Yorkshiren kiinnostavimpia nähtävyyksiä, kuten kynämuseota. Siitä alkaa matka, joka sitoo tuoreet rakastavaiset yhteen yllättävin tavoin.
Ensimmäinen tapaus sattuu ratikkamuseossa. Yksi opastusta kuuntelevista vieraista heittää roskan maahan, ja Chrisin huomautus asiasta johtaa vain keskisormen ojentamiseen. Parkkipaikalla vinoutunut oikeus kuitenkin toteutuu, kun Chris ”vahingossa” peruuttaa roskaajan päälle asuntovaunullaan.
Tapaukset seuraavat toisiaan. Chris ja Tina ovat kuin honeymoon-tappajia kitchen sink –ympäristössä.
Brittiohjaaja Ben Wheatley käsitteli myös edellisessä elokuvassaan Kill List (2011) väkivaltaa, mutta tarjoili hurmeen okkultistisen ahdistuksen kera. Vaikka hän nyt lyökin läskiksi, hienoinen epämukavuuden vire säilyy. Elokuvissa on samaa rosoista realismia ja kontrolloimatonta väkivaltaa.
20.9. klo 18.30 Bio Rex
23.9. klo 21.00 Kinopalatsi 7
26.9. klo 16.00 Kinopalatsi 7
A Field in England
(UK 2013)
O: Ben Wheatley
N: Michael Smiley, Reece Shearsmith, Peter Ferdinando
1600-luku, Englannin sisällissota, maahan haudattu aarre ja viisi miestä. Verta vuodatetaan ja valtataisteluja käydään yhdellä metsän reunustamalla aukiolla rintaman sivussa. Kuolema on alati läsnä niin arkisessa kuin kosmisessakin muodossa. Vastahakoisia miehiä johtaa brutaali irlantilainen (Michael Smiley), jonka vastapoolina ryhmässä on sivistynyt oppinut (Reece Shearsmith).
Ben Wheatleyn neljäs pitkä teos operoi edellisistä poiketen taide-elokuvan alueella, mutta on kaukana totisesta. Mustavalkoelokuva yhdistää painajaiset, uhkaavan äänimaailman ja kokeellisen kuvakerronnan hölmöön huumoriin, joka ulottuu paskalla kyykkimis –keljuilusta splatteriin.
Elokuva kärsii hienoisesta skitsofreniasta, vaikka historialliseen kertomukseen lihallinen huumori ja maagiset viritykset sinänsä sopivatkin. Osat eivät kuitenkaan loksahda saumattomaksi kokonaisuudeksi vaan törmäilevät toisiinsa höyryisessä tarinassa.
Nopeasti ja pienellä rahalla kuvattu A Field in England on ehkä välityö kiinnostavan brittiohjaajan ja tämän käsikirjoituskumppanin Amy Jumpin ansioluettelossa, mutta se kertoo kuitenkin heidän ennakkoluulottomuudestaan ja repertuaaristaan. Ja ehdottoman kierosta huumorintajustaan.
22.9. klo 18.45 Kino Engel 1
25.9. klo 21.00 Orion
27.9. klo 23.00 Kino Engel 2
Pieta
(Etelä-Korea 2012)
O: Kim Ki-duk
N: Jo Min-soo, Lee Jung-Jin
Art house –väkivallan taituri Kim Ki-duk on jälleen pimeissä maisemissa. Hänen draamansa pääosassa on yhden miehen perintätoimisto, ikäviin metodeihin turvautuva koronkiskurin apuri Gang-Do (Lee Jung-Jin). Eräänä päivänä nuorukaisen asunnolle ilmestyy keski-ikäinen nainen Mi-Son (Jo Min-soo), joka väittää olevansa hänen äitinsä.
Elokuvan nimi Pieta viittaa kristilliseen kuvataiteeseen, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään Jeesuksen ruumista. Mi-Sonin ja Gang-Don suhde saa vähemmän yleviä piirteitä, suorastaan perverssejä sävyjä, mutta hissuksiin nuorukaisen ja naisen välille kasvaa myös huolehtiva, lähes riippuvainen yhteys.
Äidinrakkaudesta, kristillisistä vivahteista ja väistämättömästä väkivallasta kasvaa ovela kertomus, joka pitää katsojan varuillaan. Nuhjuinen ympäristö, ahtaat tallit joissa velalliset tienaavat pennosiaan ja pieni asunto jossa äiti ja poika asuvat, pitävät tunnelman puolestaan melankolisena.
Venetsian elokuvajuhlien Kultaisella leijonalla palkittu elokuva ei ole yhtä kiistanalainen kuin osa auteurin teoksista, mutta helpolla se ei katsojaa päästä. Nuorukaisen työssään kylvämä murhe ja äidin rakkaus ottavat toisistaan mittaa arvaamattomin keinoin. Taistelun, ja samalla elokuvan loppua voi kuvata sekä sovittelevaksi että ahdistuneeksi.
23.9. klo 18.30 Maxim 2 24.9. klo 21.15 Kinopalatsi 9
26.9. klo 21.15 Kinopalatsi 9
The Act of Killing – Direcotor’s Cut
(Tanska – Norja – UK, 2012)
O: Joshua Oppenheimer
Oli fiktioiden väkivalta kuinka yksityiskohtaista, realistista tai sadistista tahansa, se ei koskaan käännä vatsaa kuten todellisen väkivallan kasvot. Dokumentissa The Act of Killing nuo kasvot kerskailevat kameran edessä vastenmielisillä teoillaan.
Joshua Oppenheimerin dokumentti kertoo Indonesian vuoden 1965 sotilasvallankaappauksen jälkeisistä ”puhdistuksista” ja niitä toteuttaneista kuolemanpartioista. Vuoden aikana partiot tappoivat yli 500 000 kommunistia, ammattiliittoon kuuluvaa ja etnisesti kiinalaista.
Amerikkalais-englantilainen Oppenheimer lähti tekemään dokumenttia vainojen uhreista ja päätyi sitä kautta vainojen toteuttajien puheille. Elokuvan päähahmo Anwar Congo kehuu tappaneensa jopa tuhat ihmistä. Hän kävelee pitkin kattoterassia ja selittää, kuinka rautalangalla kuristaminen on miellyttävän vähäsotkuista nitistämistä. Sitten hän tanssii.
R&A-festivaalien vieraana oleva ja pressinäytöksessä puhunut Oppenheimer kuvasi kokemusta ”kuin olisi ollut Saksassa 40 vuotta toisen maailmansodan jälkeen ja natsit olisivat voittaneet”. Dokumentissa vilahtaakin viranomaisia ja poliitikkoja aina ministeristä lähtien. He puhuvat tappajista koottujen ja nykyäänkin partioivien puolisotilaallisten joukkojen Pancasilan tilaisuuksissa ja kertovat avoimesti mielipiteensä siitä, kuinka gangstereita tarvitaan silloin tällöin.
Muun muassa Werner Herzogin ja Erroll Morrisin osatuottama dokumentti nojaa kohteidensa avoimuuteen. Sen ansiosta onnistuu myös elokuvan hurja asetelma: Anwar Congo tovereineen näyttelee uusiksi aikanaan tekemiään teloituksia sekoittaen tositapahtumia milloin absurdiin fantasiaan ja milloin lännenelokuvan perinteisiin.
Kuuden vuoden aikana kuvattu The Act of Killing kertoo paitsi todellisista kauhuista myös niiden tarinallistamisesta. Siitä kuinka voittajat käyttävät valtaansa paitsi kirjoittamalla virallista historiaa myös kertomalla yksilötasolla sankaritarinoita teoistaan.
Anwar Congo näyttelee tosin dramatisoinnissa myös uhrien osia, mistä seuraavat dokumentin hämmentävimmät jaksot, sillä näyttelemisen perusteella teloittaja kuvittelee ymmärtävänsä teloittamiensa tuntemuksia.
Festivaaleilla esitetään Director’s Cut, elokuvan pidempi versio.
21.9. klo 21.00 Maxim 1
22.9. klo 16.00 Maxim 1
28.9. klo 16.00 Andorra
