Kirjailija-dramaturgi-muusikko Marjo Niemi halusi uudelle romaanilleen mahdollisimman suuruudenhullun aiheen.
Kuvat: Riitta Supperi
Marjo Niemi on kolmekymppinen naiskirjailija, jonka uuden romaanin päähenkilö on kolmekymppinen naiskirjailija. Näitä kahta yhdistää myös se, että molemmat ovat aloittaneet Suurromaani-nimisen romaanin, ”poeettisen allegorian Euroopan historiasta”.
Marjo Niemen teoksesta tuli kolmen vuoden työn jälkeen Ihmissyöjän ystävyys -niminen romaani, joka roiskii ja paiskoo lukijaa armoa antamatta ja sivuille vilkuilematta. Sen suvantokohtina toimii nimettömän kirjailijapäähenkilön romaaniprojekti, sivistyneen kurinalainen kuvaus Mauri Nastola -nimisestä psykiatrista, joka yrittää parantaa rannalta muistinsa menettäneenä löytyneen naispotilaan, Lapinlahden mielisairaalan viimeisen asukin.
”Halusin niin suuruudenhullun aiheen, että sitä lähestyessä joutuu väkisin ongelmiin, omien rajoitustensa eteen. Nykykirjallisuudessa ottaa päähän kontrollointi, kipukohtien välttely. Päätin kokeilla ottaa sordiinon pois torven päältä”, sanoo Niemi.
Kolmannesta romaanista tuli tyylillisesti täysin toisenlainen kuin teoksista Juostu maa (2004) ja Miten niin valo (2008). Kun repivä ja räkäinen ilmaisu löytyi, kirjoittaminen oli nautinnollista – siitä huolimatta, että romaani ei tahtonut millään suostua valmistumaan.
Ilmestymissyksyyn osui lopulta sattumalta myös toisen suuruudenhullun ”maailmanlopun projektin” valmistuminen, kun kymmenen vuotta toiminut Hope Comes in Many Forms -yhtye (aiemmalta nimeltään Short Cuts) julkaisi esikoisalbuminsa Dark Matters. Musiikin tekeminen on yhtyeen laulaja-kitaristi Niemelle lomaa kielestä, erityisesti suomen kielestä, joka on free lance -kirjoittajan ja -dramaturgin leivänlähde.
Sillä, mistä myöhemmin tuli Ihmissyöjän ystävyys, on selkeä alkukuva. ”Tajuton nainen löytyy rannalta ja se nainen on Eurooppa”, Niemi tiivistää. Aluksi hänkin kirjoitti tyylillisesti ehyttä romaanikokonaisuutta, jossa käveltiin paljon Lapinlahden sairaalan puutarhassa.
”Aloin nukahdella sen ääreen. Jos työ vie kolme vuotta, lienee syytä viihtyä itse tekstin parissa.”
Eurooppa kiusasi kirjailijaa, joka tajusi tietävänsä oman maanosansa historiasta ”niin vähän että hävetti”.
Perehtyessään historiaan hän havaitsi toistuvan kuvion: julmimpien vääryyksien motiivit ovat primitiivisiä. Roistomaisesti toimineet valtiot ja hallitsijat suhtautuvat aikaansaannoksiinsa ylemmyydentuntoisesti.
”Historiankirjoituksessa on aina jonkun näkökulma. Päätin, että tässä on nyt minun näkökulmani, minullakin on oikeus ottaa se historia haltuun.”
Romaanin ytimessä ovat rikkaus ja köyhyys, armeliaisuus ja alentuvuus, vallankäyttö ja uhrius.
Romaanin päähenkilö kasvoi laiminlyötynä kurjissa oloissa, kunnes rikas ja etuoikeutettu ystävä otti hänet suojatikseen. Hän on varttunut aikuiseksi ja taiteilijaksi varakkaan perheen vaikutuspiirissä. Tarina alkaa ystävän itsemurhasta, joka saa päähenkilön raiteiltaan: lapsuudesta alkanut asetelma surkean ja suurellisen välillä alkaa tuntua kolonialistiselta vääryydeltä, johon uhri on omalta osaltaan syyllinen. Silloin, kun päähenkilö ei kirjoita Mauri Nastolan ja salaperäisen Marien tarinaa, hän kaatuilee joka suuntaan: sänkyihin ja lattioille, itkuun ja oksennukseen, itsesääliin ja holtittomaan paasaukseen.
”Hahmo on lapsellinen ja ärsyttävä, ja niin avoin, että lukijaa voi hävettää”, Marjo Niemi arvelee.
”Nainen, joka ei poseeraa kauniisti, ei esiinny edukseen eikä pyytele anteeksi – niitä on kirjallisuudessa aika vähän. Ja sellainen sitten alkaa paasata Euroopan historiasta.”
Niemen mielestä sivistyksen kehtona mielellään esiintyvän maanosan sydämessä on ahneus.
”Kaikkien historiankirjoittajien mielestä merkittävien liikahdusten motiivina on se, että joku haluaa jotakin joltakulta toiselta. Sota on aina ollut tapa rikastua.”
Niemi kasvoi itse duunariperheessä. Nykyinen elämänpiiri taas koostuu enimmäkseen akateemisista ihmisistä ja taiteilijoista. Hänellä on näkökulma kahteen maailmaan, kuten päähenkilölläkin.
”Jos olisin vielä sattunut rikastumaan, olisin siirtynyt ihan toiseen ääripäähän. Raha muuttaa suhdetta turvaan, ja toisenlaisessa tilanteessa elävän näkökulmaa on vaikea ymmärtää. Osa valtaeliitistä näyttää ratkaisujensa perusteella vieraantuneen pahasti vähempiosaisten todellisuudesta. Toivon sen olevan vieraantumista, eikä sitä ettei voisi vähempää kiinnostaa.”
Ihmissyöjän ystävyyden pidäkkeetön tyyli on joissakin kritiikeissä koettu ongelmaksi, virheeksi.
”Mitä sellainen reaktio kertoo lukijasta itsestään?” Niemi kysyy.
”Ei mikään teksti ole sinänsä ärsyttävä, kokemus syntyy lukijan päässä.”
Hänestä taideteos on aina peili. Sitä on myös harmittomaksi tarkoitettu viihde.
”Jokainen on osallinen vallitsevaan systeemiin, kiinnosti se tai ei. Kirjailijan on turha yrittää sulkea itsensä pois vaikkapa sillä perusteella, että minä tässä nyt vain viihdettä kirjoittelen. Sinkkuelämää-sarjakin on kannanotto. Eri asia sitten, onko se uutta luova kannanotto, kun naiset kuluttavat tavaraa ja kohtelevat miehiä kuin somisteita tai siitossonneja. Jos sarja olisikin toiminut kuin ruma peili tai musta komedia, mutta kun sitä alettiin juhlia ja matkia kuin se olisi mittavakin askel naisten vapautumisessa.”
Marjo Niemi kirjoittaa nyt näytelmää Ihmissyöjän ystävyydestä – ei romaanin dramatisointia vaan kokonaan uutta tekstiä. Aihe ei helpolla tyhjene. Kahden pienen lapsen äidin aika on tiukalla, mutta työssään hän ei tee kompromisseja.
”Teen mitä huvittaa, en profiloi enkä brändää. Teen teoksia jotka itse haluaisin nähdä, kuulla tai lukea. Pitemmän päälle siitä seuraa onnellisempaa elämää ja parempaa taidetta kuin rahan perässä juoksemisesta.”