Juho Hännisen Tekken-pienlehti on muutamassa vuodessa noussut punklehtikulttuurin kovimpaan, painavimpaan ja suosituimpaan kärkeen.
Tekkenin seitsemässä numerossa on yhteensä 420 sivua. Sivuilla haastatellaan bändejä ja henkilöitä, ja haastattelujen aiheet liikkuvat musiikin, päihteiden, nuoruusvuosien harhailujen ja luomisen ristiaallokossa.
Tutkimuksellisella otteella Tekkenissä perehdytään muun muassa aiheisiin kuten ”Miten ihmiset heräsivät aikana ennen herätyskelloja?” ja ”Kuinka tarttua postinjakajaa kädestä?”.
Foorumeilla ja muissa pienlehdissä ylistetyn Tekkenin kaikki numerot kokoava antologia ilmestyi marraskuun lopussa Khaos Publishingin kustantamana.
Tekkeniä Hänninen alkoi väsätä vailla mitään kokemusta pienlehdistä, tai oikeastaan kirjoittamisestakaan.
”Pienlehdet olivat kuin autot. Tiesin, että niitä on olemassa, mutta omaa kokemusta ei juuri ollut. Ja se ajatus kutkutti, että pienlehden kanssa voisi tehdä mitä vain. Sivumäärä tai sivujen koko tai juttujen aiheet eivät olleet millään tavalla rajattuja, kyllä se asia viehättää edelleen. Oikeastaan en ollut aiemmin kirjoittanut mitään. Tai lukion kun olen käynyt, niin väkisinkin sitä jotain kirjoittaa kouluvihkon kanteen. Ja nythän mä hankkiuduin yliopistoon.”
Sadoista Tekkenin kirjoitetuista ja julkaistuista sivuista huolimatta Hänninen ei ajattele olevansa toimittaja. Hän jättää vastuun tulkinnoista tyystin lukijalle.
”En näe itseäni toimittajana, korkeintaan kirjoittajana. Jos Tekkenissä on jonkinlainen journalistinen ote, se on toteava eikä toimituksellinen. Että tässä on nämä faktat, päättäkää itse mitä niistä ajattelette. En tiedä, mutta tuntuu, että ehkä ammattilaisetkin ovat menossa siihen suuntaan.”
Tekken #6
Lehden lievästi sanottuna rosoinen ulkoasu on tavallaan ollut Hännisen tavoitteenakin, osittain ulkoasu on pakon sanelemaa.
”Taitto on niin rumaa kuin voi olla. Ensimmäisen numeron kohdalla ajattelin, että hyvä jos siihen saa sivunumerot ja sisällysluettelon. Ja että toisessa numerossa voisi sitten katsella vaikka niitä fontteja. Taittaminen on minulle yhtä helvettiä eikä tunnu mitenkään mielekkäältä. Itseasiassa välillä Tekkenin historiassa on käynyt niinkin, että kaikki muu on ollut valmiina ja pitäisi alkaa taittaa, niin tulee kahden kuukauden tauko, koska se taittaminen ei yhtään huvita. Tekstiä tuotin Wordilla, jossa ei ollut oikolukua, se ominaisuus tuntui tärkeältä.”
Tekken on julkaistu printtilehtenä, mutta sillä ei ole nettisivuja.
”No siis eihän kukaan lue mitään nettilehtiä. Tai, no, ainakaan minä en lue. Olen erittäin viehättynyt kaikenlaisista hämäristä papereista, vaikka kadulta löytyneistä kauppalistoista ja kaikista omituisista tosi pienen painoksen runokirjasista. Siis alun perinhän ajatuksena Tekkenin jakelusta oli, että vien niitä vain ympäri kaupunkia ihmisten löydettäväksi, vaikka metron penkille.”
Tekkenin monipuolisesta sisällöstä kertoo esimerkiksi numerossa 6 julkaistu Kela-lautapeli. Siis lautapeli, jossa seikkaillaan Kansaneläkelaitoksen tukipäätösten ja virastojen maailmassa.
”Kelahan on loppujen lopuksi aika mielivaltainen laitos. Kun sen kanssa menee asioimaan, on kuin menisi pyöräyttämään rulettia, että mitähän sieltä tulee. Menet käymään siellä, virkailijalla on huono päivä, oho, nyt asumistuki lakkautetaan, no ei voi mitään.”
Kela-pelin jokaisessa ruudussa tapahtuu jotakin.
”No siis, en ole ikinä ymmärtänyt, että jos joku pääsee tekemän lautapelin, niin miksi jättää sinne yhtään tyhjää ruutua. Kela-pelissä tapahtuu koko ajan jotain. Pelin kuvitus on muuten peräisin niistä Kelan omista esitteistä.”
Kela-lautapelin kuvitusta.
Tekkenin markkinointistrategia ei noudattanut mitään tunnettuja konsepteja.
”Strategia oli pitää pää kiinni ja tehdä niitä lehtiä. Ideana oli, etten puhu lehdestä missään, enkä ainakaan kirjoita siitä sanaakaan nettiin. Uskon, että jos jotain tekee hyvin, niin ihmiset kyllä kuulevat siitä. Ja siis onhan se lehti ratsastanut aika paljon niiden haastateltujen bändien maineella. Ihmiset ovat olleet varmaan kiinnostuneita juuri niistä bändihaastatteluista.”
Jokainen Tekkenin numero on Hännisen itse käsin monistama ja nitoma.
”Monistaminen ja nitominen oli alusta asti selvää. Siis voisihan lehden painattaa digipainossakin, mutta siellä ei saa sitä kopiokonejälkeä, joka nimenomaan oli minulle tärkeää. Se on todella kiinnostavaa, miten kopiokone voi hukata vaikka jostain kuvasta syvyysvaikutelman kokonaan. Ja toisaalta digipainon käyttäminen olisi nostanut hintaa, ja mielestäni olisi loukkaus ostajaa kohtaan myydä sitä vitosella, kun ei se ole vitosen arvoinen.”
Omien pienlehtiensä tekemisen lisäksi Hänninen on toiminut aktiivisena punk- ja pienlehtikulttuuririntamalla muun muassa toteuttamalla yhteistyössä Juuso Paason kanssa Vuoden arkistoteko -palkinnon saaneen Oranssi ry:n Pienlehtiarkisto 1977–1982 -hankkeen.
Tekken #4