Kuva: Pixabay
Sekasyöjä käy vegaanien maailmassa ja löytää muun muassa krapularuokaa.
Uusi vuosi alkoi tuttuun tapaan: todennäköisesti joku pieni nisäkäs oli virtsannut suuhuni ja päässä jomotti kuninkaallisesti, päivä oli mitä oivin aloittaa Oikeutta eläimille -yhdistyksen ja Vegaaniliiton organisoima vegaanihaaste. Teki mieli lähinnä nakertaa jääkaappikylmää kurkkua ja imeskellä jääpaloja. Jaffaa tehdessä ei onneksi ole kidutettu eläimiä, halleluja.
Ensimmäisinä päivinä kulutin ahkerasti vegaanituotteet.net -nettisivua ja tutkailin, mitä kaikkea entisen ruokakorini sisällöstä voin syödä. Wilhemina-keksit ovat vegaanisten tuotteiden listalla, paras uutinen pitkään aikaan. Kaupassa aikaa kului tuplasti enemmän verrattuna aiempaan, sillä syynäsin tuoteselosteita maanisesti ja kiroilin, miksei kaikkia ns. lihankorvikkeita voisi kasata yhteen hyllyyn. Yhtenä päivänä näin leikkelehyllyssä vegaanista salamia, seuraavana päivänä se oli kadonnut ja hävinnyt vegaanituotteiden ikuiseen limboon, joten en ole vielä päässyt maistamaan tätä ihmetyksen aihetta.
Parasta vegaanihaasteilussa oli se, että innostuin tekemään ruokaa. Olen aika huono ja laiska kokki, ja poikakaverini hoitaa meillä ruoanlaiton. Nyt kuitenkin läväyttelin hänen eteensä reseptejä: vegaanilasagnea, avokado-perunasalaattia, linssimuhjua! Elina Innasen Vegaanin keittiössä on uusi iltalukemiseni ja ahmin sitä ilolla, samoin kun Elinan reseptien mukaan kyhättyjä illallisia. Innasen reseptit ovat hyvällä tavalla yksinkertaisia ja jopa kaltaiseni oman elämänsä anti-masterchef selviää niistä kunnialla läpi. Vegaanikuukauden aikana myös rahansäästö oli huomattavaa, manchegoon ja goudaan kun saa kulumaan roppakaupalla enemmän ropoja kuin linsseihin ja papuihin. Vaikka esimerkiksi kasvipohjaisten ”maitotuotteiden” hintalappu on eläintuotteita korkeampi, tulee säästöä kaikkialla muualla niin paljon, että kuun lopussa tilin saldo näyttääkin tavallista paremmalta (täytyy myöntää että tipattomalla tammikuullakin saattoi olla oma vaikutuksensa tähän).
Lipsuin linjastani kuukauden aikana kahdesti. Molemmilla kerroilla oli kuuluisa näköä haittaava nälkä ja olimme porukalla ulkona syömässä. En yksinkertaisesti jaksanut selittää kellekään ruokavaliostani, en halunnut olla ”hankala asiakas”, ja näin petti väsyneen ja nälkäisen itsehillintä. Vuohenjuustopizza pyöri mielessä viidettä päivää, joten lankesin. Normaalissa arjessa minun oli kuukauden ajan helppo pysyä vegaanilinjalla, mutta poikkeustilanteissa keltanokan ei ollutkaan enää niin helppo selvitä, sen verran vegaanius vaatii valmistautumista ja vakaumusta.
Vaikka oma taisteluhenki välillä petti, muut jaksoivat ihanasti huomioida minun ruokavalioni. Kun töissä oli kakkuhetki, työkaverini toi minulle oman vegaanisen raakakakkupalan. Kyllä siinä silmäkulma kostui, kun hän jaksoi muistaa minua erikseen ja vielä älyttömän ihanalla Stockan luksuskakulla.
Mites sitten tästä eteenpäin? Tammikuun vegaaneilu meni yllättävän helposti, joten suunnitelmissa on jatkaa pääosin arkipäivävegaanina ja säästää juustot juhlahetkiin. Mantelimaito sai pysyvän paikan jääkaapista kahvimaitona. Ja selvisi sekin, mikä on vegaanin darrramättö. Soijapyttipannu pakasteesta.
Jaa:
