(USA 2012)
O: Michael Sucsy
N: Rachel McAdams, Channing Tatum, Sam Neill, Scott Speedman, Jessica Lange.
K7
Julkaisu: 21.9.2012
The Vow läkähdyttää pliisuilullaan, mutta ilahduttaa Channing Tatumin vatsalihaksilla.
”Perustuu tositapahtumiin” ei yleensä romanttisen draaman kohdalla ole laadun tae. Ennemminkin häpeämättömän kyynellypsyn ja todellisuus on tarua ihmeellisempää -jorinoiden. Näin myös The Vow’n tapauksessa. Jos et muuten halua tietää elokuvan lopputulosta, hyppää seuraavan kappaleen yli.
JUONIPALJASTUS: Ennen lopputekstejä asiaankuuluvasti toki kerrotaan – aivan kuin kyseessä olisi jotenkin kulttuurihistoriallisesti merkittävämpikin tapaus – että elokuvan päähenkilöitä inspiroinut tosielämän pariskunta on onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen ylpeitä vanhempia. Nyt katsojan on syytä tuntea IHAN OIKEAA myötäiloa, vaikka oikeasti vaan ketuttaa se, että EI KENENKÄÄN ELÄMÄSSÄ tämmöistä tapahtuisi. Vaikka ilmeisesti onkin tapahtunut.
Itse elokuvaan. Leo (Channing ”stripparista elokuvatähdeksi” Tatum) ja Paige (aina yhtä ihastuttava Rachel McAdams) ovat umpirakastunut nuori aviopari, jonka auvoinen arki murskautuu pirstaleiksi kohtalokkaan auto-onnettomuuden seurauksena. Paige herää päävamman aiheuttamasta koomasta muistinsa menettäneenä. Hän ei muista viimeistä viittä vuotta, eikä näin ollen tiedä, kuka Leo on.
Omasta mielestään Paige on vielä kihloissa lipevän ex-sulhasensa (Scott Speedman) kanssa ja on läheisissä väleissä takakireisiin ja tärkeilynhaluisiin vanhempiinsa (Sam Neill ja Jessica Lange). Leo joutuu siis kamppailemaan paitsi oman avioliittonsa puolesta myös omaa agendaansa ajavia appivanhempiaan vastaan.
Lähtökohtaisesti The Vow on hirvittävän romanttinen ja herttainen elokuva. Onhan se ihanaa, että Leo on valmis ”rakastuttamaan” Paigen uudelleen itseensä toisintamalla parin yhteiset onnen hetket aina ensitapaamisesta lähtien. Leo on myös valmis hyväksymään uuden/vanhan Paigen, joka kikattelee typerästi vanhojen koulukavereidensa kanssa ja pukeutuu jakkupukuun ja korkokenkiin (näitä molempia asioita on syytä paheksua, elokuva antaa ymmärtää).
Mutta. Kun kaikki roolihenkilöt (jopa ne muka-kamalat) ovat niin mahdottoman hyviä, kilttejä ja mutkattomia ihmisiä ja tekevät vain mahdottoman oikeita ja pyyteettömiä ratkaisuja elämässään, vähemmästäkin rupeaa jurppimaan. Pääparia esittävän Tatumin ja McAdamsin henkilökemia on kyllä ihan passeli, ja molemmat tuovat hahmoihinsa lempeää lähestyttävyyttä – koko juonen ja ylimalkaisen toteutuksen banaaliudesta on vain vaikea päästä yli.
Lisäksi koko muistinmenetystrauma ohitetaan tunteettoman nopeasti, aivan kuin tällaisella hirvittävällä tapahtumalla – muistin, muistojen, eletyn elämän ja identiteetin menettämisellä – ei olisi paljoakaan merkitystä. Kaikki on liian kivutonta ja siloista. Oikea elämä ei ole tällaista, eikä sen kuulu ollakaan. The Vow toimii parhaimmillaankin vain kevyenä deittielokuvana, jonka tarjoaman maailmankuvan voi ohittaa olankohautuksella.
Toinen tähdistä tulee muuten Channing Tatumin vähintäänkin vaikuttavista vatsalihaksista (ja pepusta), jotka olisivat ansainneet oman paikkansa lopputeksteissä. Sen verran kokonaisvaltaisesti niitä esitellään. Kiitos siitä.
Jaa:
