Anni Strandberg pitää zombeista ja eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Ruotsinsuomalainen Anni asuu Örebrossa ja opiskelee elokuvatiedettä. Kandidaatintyötään varten hän tutki zombielokuvia ekokritiikin näkökulmasta.
Mutta hetkinen, mitä se ekokritiikki on?
Ekokritiikki tarkoittaa sitä, että esimerkiksi elokuvia tai kirjoja tutkitaan luonnon näkökulmasta. Ihmiset vähättelevät luontoa eivätkä välitä siitä, käyttävät vain hyväkseen. Ihminen nähdään siis pahana. Jos katsoo feministisestä näkökulmasta, niin siinä miehet käyttäytyvät huonosti naisia kohtaan ja määrittävät kuvan naisesta.
Feminismin ja ekokritiikin yhdistelmästä syntyykin…
Ekofeminismi, jossa luontoa kutsutaan luontoäidiksi (”mother nature”). Luonto on siis nainen, ihminen taas patriarkaalinen: miehet käyttävät hyväkseen naisia ja luontoa. Tavallisissa elokuvissa miehet usein jatkavat naisten ja luonnon tuhoamista, ja silti ihmiset jäävät kriisien jälkeen eloon ja voittavat traagiset tapahtumat. Ekokritiikin näkökulmasta se tarkoittaa, että ihminen on voittanut luonnon, ja luonnon tuhoaminen jatkuu.
Zombielokuvissa ekokriittinen ja ekofeministinen näkökulma avautuu aivan toisella tavalla, koska tämä genre on ainutlaatuinen. Ihmiset eivät jää eloon vaan heidän turmiokseen koituu se, mitä he ovat tehneet. Naiset ja/tai luonto lyövät takaisin aina jollakin lailla. Useimmiten zombit syntyvät ihmisen tekemästä virheestä. Tavalliset ihmiset sitten sairastuvat tähän zombi-sairauteen ja syövät ne muut ihmiset, jotka ovat jääneet eloon. Juuri tästä näkökulmasta zombi-elokuvat ovat tosi kiinnostavia!
Tutkimuksessasi paljastui myös kiinnostavia kulttuurieroja. Kerro niistä.
Löysin radikaaleja ja mielenkiintoisia eroja, kun vertailin amerikkalaisia ja eurooppalaisia elokuvia. Amerikkalaisissa zombielokuvissa miehet yleensä ottavat kaiken vallan, naisia vähätellään ja he ovat aina vaarassa. Ihmiset jäävät eloon näiden miesten ansiosta, ja loppuun jätetään tulevaisuuden toivoa. Eurooppalaiset zombielokuvat ovat paljon kovempia ja kriittisempiä. Miehiä usein vähätellään ja he kuolevat ensin, naiset jäävät eloon ja hoitavat kaikki asiat. Todella kiinnostava ero, sillä lopulta luonto voittajaksi jää luonto.
Ranskalaisessa elokuvassa La Horde (2010) naispäähenkilö jää lopulta yksin eloon ja peittoaa mieshahmot, jotka ovat vähätelleet häntä koko elokuvan läpi. Zombit muistuttavat petoja, ne ovat kuin susia. Elokuvassa on todellinen ekofeministinen näkökulma: naiset, eläimet ja luonto voittavat miehet. La Horde on todella erityinen elokuva. Kaikki on siinä rikkinäistä ja likaista. Ihmisillä ei ole rahaa, kaikki on menossa rikki ja palasiksi. Oikeastaan ekokritiikki on todella synkkä tapa katsoa tulevaisuutta, mutta mielestäni se on aika realistinen.
Eikö se ole myös hyvin ajankohtainen?
Niin, kyllähän me ihmiset tiedämme, että luonto ja kaikki on menossa vähän pieleen. Silti me jatkamme elämäämme, kuten olemme tehneet tähänkin asti. Oikeastaan juuri siksi minä pidän zombielokuvista ja ekokritiikistä. Niissä uskalletaan ottaa esille, se kuinka ihmiset tulevat kohtaamaan tuhon, jonka ovat itselleen aiheuttaneet.
Zombit ovat muuttaneet olemustaan ja luonnettaan. Alun perinhän ne eivät olleet mitään ihmissyöjiä, vaan eksoottisia voodoo-ihmisiä, jotka olivat joutuneet transsiin. Vasta 1960- ja 70-luvuilla tulivat kuvioihin aggressiiviset kannibaalizombit.
Niin, ihmisyyden kriisit, kuten Vietnamin sota, ovat jollain tapaa tuon ajan elokuvien kertomusten takana. 1980-luvun lopussa tuli hieman helpottuneempia zombi-elokuvia, zombeihin otettiin koominen näkökulma eikä kritiikkiä ollut niin paljoa. 2000-luvun vaihteessa alettiin tajuta, kuinka pahasti luonto on menossa pilalle. Myös 9/11 ja muut kriisit vaikuttivat siihen, että aggressiiviset zombit palasivat kuvioihin entistä nopeampina ja komiikka hävisi takavasemmalle. Noin vuodesta 2009 alkaen on tullut todella paljon uusia zombi-elokuvia. Luulen sen johtuvan siitä, että on tapahtunut paljon hirveitä asioita: sodat, rahakriisit ja muut kauhut, uusimpana Oslon joukkomurha, peilautuvat tosi paljon zombielokuvissa. Kun ihmiset huomaavat, että maailma on menossa päin helvettiä, niin nämä elokuvat saavat siitä tunnelmaa.
Onko zombielokuvilla merkitystä oikeassa elämässä? Zombithan ovat fiktiota… vai ovatko?
No, en ehkä usko, että ihmiszombeja nähdään oikeassa maailmassa, mutta minusta elokuvissa on paljon todellista. Viime aikoina on nähty sairauspaniikkeja ja hulluja ihmisiä, jotka ovat tehneet hirveitä asioita toisille ihmisille. Zombielokuvat ovat minusta uskomattoman hieno tapa näyttää, miten me ihmiset kohtelemme toisiamme ja luontoa. Uskon, että jos emme opi aiemmista virheistämme, niin joskus tulevaisuudessa voi vielä tulla zombisairauden kaltainen paniikki.
Huh. Mutta pakko kysyä: Miksi olet rakastunut zombeihin, Anni?
Kaikista syistä! Ne peilaavat ihmisten pelkoja niin hienolla tavalla. Zombi voi olla ihan kuka tahansa, sukulainen tai suuri rakkaus… Ja kun tulee zombiksi, niin jäljellä ei ole mitään tunteita. Siinä on jonkinlainen ihmisten primitiivinen tapa olla. Moni ihminen pitää muita ihmisiä ja luontoa hyvänä, mutta vain sikäli kun niistä voi itse hyötyä. Minä rakastan kauhuelokuvia ja verta. Zombielokuvat ovat todellisia verielokuvia! Olen itse kasvissyöjä, ja minusta on kivaa katsoa kun ihmisiä syödään ja ne ovat ihan paniikissa. Minusta ihmisiä voi ihan hyvin syödä siinä missä possuja ja lehmiäkin, tuntuu ihan oikeudenmukaiselta!
Toteutatko ekokritiikkiä omassa elämässäsi?
Minä en ole koskaan ollut mikään ihmisrakastaja. Tietysti rakastan lähimpiä ihmisiäni, mutta olen aina viihtynyt paremmin luonnon ja eläinten kanssa. Minulla on hyvin samantyyppinen näkökulma elämään kuin ekokritiikissä. Häpeän ihmisiä hyvin usein, koska me teemme niin usein niin tyhmiä asioita itsellemme ja muille eläville tässä maailmassa. Ekokritiikki tarttuu helposti omaan elämään, kun lukee siitä ja katsoo elokuvia sen näkökulmasta. Minulla oli samantyyppinen luontoperspektiivi jo ennestään, samoin kuin suhde feminismiin. Ekofeminismi on siksi tarttunut kaikkein voimakkaimmin minuun..
Visualisoit zombeja omassa elämässäsi. Ensinnäkin vartalosi on lähes täynnä tatuointeja…
Niitä tulee vielä lisää! Olen juuri aloittanut uutta jättimäistä zombitatuointia selkääni. Sen teemana on ekofeminismi: pieni zombi syntyy, ihmiset kuolevat ja kaupungit palavat. Siitä tulee mahtava, ihmisten kuolema selkään!
Niin, ja toiseksi luot itse taidetta…
Olen lapsesta asti piirtänyt erityisesti eläimiä. 13-vuotiaaana aloin kuunnella rokkia ja jännää mystistä musiikkia sekä löysin kauhuelokuvat. Tajusin, että tästä minä pidän. En oikein osannut piirtää ihmisiä, ja vähitellen yritykseni muuttuivat kauhuhahmoiksi, niistä tuli verisiä ja kammottavia. Pari vuotta sitten tajusin, että tämä on minun juttuni. Olen jatkanut kauhupiirustusten ja vesiväriteosten parissa, ja zombit astuivat lopulta sielläkin kuvaan.
Mikä on elämäsi filosofia, mitä polkua kuljet?
Yksinkertainen. Elän elämäni kuin itse tahdon, enkä kenenkään muun ihmisen mielen mukaan. En ole koskaan halunnut kuulua mihinkään systeemiin. En tahallani mene muita tai normeja vastaan, olen aina vain halunnut olla oma vapaa itseni. Meillä on vain tämä yksi ihmiselämä – kannattaa kohdella muita ihmisiä, eläimiä ja luontoa hyvin eikä käyttää heitä hyväkseen.
Mennään, tai ehkäpä pikemminkin palataan lopuksi luontoon ja eläinten pariin.
Vietin lapsuuteni maalla. Ratsastin paljon ja vietin aikaa eläinten seurassa. Hautasin kaikki löytämäni kuolleet eläimet takaisin luontoon. Isäni oli ornitologi, ja myös se herätti kiinnostukseni luontoon. Muistan, kun rupesin kasvissyöjäksi 12-vuotiaana. Äiti kertoi, mistä makkara on tehty, ja minä itkin monta päivää. Sen koommin en ole eläimiä syönyt. Olen aina pitänyt hyvää huolta kaikista eläimistä, joita minulla on ollut. Niillä on tunteita ja rakkautta. Eläimet ovat puhtaita, koska niillä ei ole egoistisia tarpeita, ne ovat vain olemassa. Rakastan pientä koiraani, joka on ollut hoivissani pennusta asti.
Anni tunnusti olevansa kade eräälle muusikolle ja zombielokuvaluojalle, joka on vaihtanut sukunimensä Zombieksi. Siitä vaan Anni Zombiksi!