(Suomi 2012)
O: Márton Jelinkó
N: Heidi Lindén, Kristiina Puukko, Juha-Tapio Arola
K12
Ensi-ilta 24.5.2013
Ylivelkaantuminen ajaa yhdet väkivaltaan ja toiset huoraamaan.
Elämme yhteiskunnassa, jossa mikään ei riitä. Pankkitili näyttää nollaa, mutta jos elämässä haluaa tehdä yhtään mitään, tarvitaan rahaa. Hitto sentään, pelkkään olemiseenkin tarvitaan rahaa. Ruoka, vuokra, sähköt, vesi, pesuaineet, vaatteet, puhelin, netti – you name it. Ja bailatakin pitäisi, tai edes käydä kahvilla tai syömässä. Mieluiten toki niitä kaikkia. Käteisvarojen puute ei haittaa onneksi mitään, kun luotolla saa ja monet firmat tarjoavat tuosta noin vain pieniä summia lainaa, jolla kyllä pärjää tämän illan tai koko viikonlopun.
Ellin (Heidi Lindén) postiluukusta tulvivat laskut ovat summiltaan tuhansia euroja. Suurin osa laskuista on erilaisilta pikavippifirmoilta. Yliopisto-opiskelijan opintotuki ja osa-aikasiivoojan pienet roposet eivät riitä alkuunkaan kattamaan elinkustannuksia, saati sitten velkoja. Sattuman kautta Elli kokee jonkinlaisen ahaa-elämyksen ja ryhtyy ratkomaan raha-asioitaan, no, huoraamalla.
Ellin hahmo vaikuttaa hetkittäin ihan uskottavalta, mutta parasta työtä valkokankaalla esittää Kristiina Puukko antisankari Iiriksen roolissa. Henkisessä takalukossa ja umpisolmussa oleva väkivaltainen jengimuija tuo elokuvaan oleellista syvyyttä. Iiris tuo mieleen piirteitä vanhoista Leea Klemolan kilariämmän rooleista.
Ja on siellä seassa sitten jonkinlaista epämääräistä rakkaustarinaa ja mustasukkaisuusdraamakin, mutta suurempien teemojen seassa ihastumiset vaikuttavat lähinnä lisämausteilta.
Elokuvassa hengataan muutamaankin otteeseen Iso Roobertinkadulla sijainneessa Beetroot-baarissa. Siellä näyttää olevan kiva meininki, ja bailukohtauksia katsellessa tekisi mieli itsekin lähteä sinne kaljalle. Mutta ikävä kyllä sitä baaria ei enää ole. Vuoden 2011 aikana kuvatun leffan Helsinki näyttää muissakin kohtauksissa hieman menneeltä kaupungilta. Niin nopeasti se maailma nykyään muuttuu.
Tämän elokuvan perusteella huoran ammatti on vähän nihkeä, mutta siinä tienaa kohtuullisesti melko nopeasti. Leffaa katsoessani huomasinkin useita kertoja ajattelevani, että toivottavasti Pystyssä ei rohkaise ketään ratkomaan rahaongelmiaan huoraamalla. Minulle jäi nimittäin vahva tunne, että elokuvan esittelemä prostituoidun työn arki antoi turhan kivan kuvan.
Pystyssä on ennen kotimaan ensi-iltaansa ehtinyt kerätä jo tunnustusta ulkomaisilla elokuvajuhlilla. Esimerkiksi Lontoon Raindance-festareilla tuli palkinto parhaasta kansainvälisestä esikoiselokuvasta. Ja minäkin todella halusin pitää tästä elokuvasta. Se on kotimainen, se on indietuotantoa ja juonikin kivasti kyseenalaistaa pikavippifirmojen koronkiskonnan. Mutta en millään kykene antamaan leffalle enempää kuin kolme tähteä. Tarinan kun pitäisi tuottaa katsojalle vahvempia tuntemuksia kuin mitä nyt syntyy.
