Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Aula & Co, 2017
Suomentanut: Kristiina Drews 293 s.
Silloin tällöin kirjallisuuden historiasta nousee esiin tekijöitä, jotka saavat ansaitsemansa huomion, kiitoksen ja suosion vasta kuolemansa jälkeen. Stoner-kirjailija John Williams oli yksi heistä, ja nyt myös yhdysvaltalainen novellikirjailija Lucia Berlin (1936–2004) voidaan lukea samaan joukkoon.
Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia -nimellä suomennettu 25 novellin valikoima esittelee kirjailijan, jolla on taito sanoa valtavasti yhdessä aistivoimaisessa kertomuksessa, jopa yhdessä kappaleessa.
Lucia Berlinistä tuli julkaiseva kirjailija yli nelikymppisenä 1980-luvun alussa, vaikka hänen ensimmäiset novellinsa ovat vuodelta 1960. Berlinin kertomuksia arvostettiin jo hänen eläessään, mutta kansainvälisen läpimurron aika koitti vasta vuosikymmen hänen kuolemansa jälkeen, kun novellivalikoima A Manual for Cleaning Women (2015) näki päivänvalon. Se kirvoitti kriitikot kirjoittamaan ”Yhdysvaltain parhaiten suojellusta salaisuudesta”.
”Tein konemaisesti töitä tiskin takana, vastailin puhelimeen, tilailin lisähappea, soittelin labraan – ja ajelehdin ajatuksissani pajunkissojen ja hajuherneiden ja lohilammikoiden lämpöisille laineille. Muistin kaivoksen väkipyörät ja telineet iltahämyssä, kun ensilumi oli satanut. Koiranputken kukinnot tähtitaivasta vasten.”
Suomennosvalikoiman esipuheet ja jälkisanat avaavat Berlinin elämäntarinaa ja elämäntapaa. Hän kirjoitti vahvasti oman elämänsä läpi, ja hänen vaiheissaan riittikin aineksia kaunokirjallisuuteen. Berlin oli alkoholisti kolmannessa polvessa, älykäs ajelehtija ja neljän pojan yksinhuoltaja. Hän syntyi yläluokkaan mutta eli pitkään alaluokkaisesti hanttihommien varassa. Viimeisinä vuosinaan Berlin oli pidetty kirjallisuuden opettaja, jonka terveys mureni lopulta niin, että hän opetti happipullo vierellään.
Vaikka Lucia Berlin oli ilmiselvästi kiehtova nainen, jonka kissamaiset silmät suomennosvalikoiman kansipaperissa saavat aprikoimaan hänen olemustaan tosielämässä, voi kirjailijan teksteistä nauttia myös hänen taustaansa tuntematta. Berlinin novellit ovat kiusallisen tarkkanäköisiä ja ujostelemattomia hieman Alice Munron novellien tapaan, mutta Berlinin kertomusten maailma on Munron keskiluokkaa kuvaavien tekstien rinnalla tyly. Lähempänä ovatkin Raymond Carverin, Annie Proulxin ja Carson McCullersin rujon alakuloiset maailmat ja yllättäen äkkijyrkäksi kääntyvä tyyli.
”Jokainen joka väittää tietävänsä miltä toisesta tuntuu, on ääliö.”
Berlin suodattaa todellisuutta itseinhoisen vaikka ytimeltään vahvan, kaiken nähneen näkökulmasta. Novellien henkilöhahmot ovat karusti ja painostavasti tilanteidensa armoilla. Syrjässä, varjossa ja eksyksissä tai vähintään yksin ja krapulassa. Kertomukset vievät sivukujille ja aborttiklinikoille, viinakauppaan ja itsepalvelupesulaan.
Mutta myös sukellusretkille Meksikon vihreisiin vesiin, joissa meren vapaus ja lumovoima yllättävät novellin keski-ikäisen naiskokijan. On nautinnollista kadottaa oma itsensä havaintopisteenä, paikkansa ajassa, Berlin kirjoittaa ”Toda luna, todo año” –nimisessä viehättävässä novellissa.
”Aika hidastui. Tai lukemattomat eri ajat, syynä valon ja varjon, kylmän ja lämpimän vaihtelut. Yhä syvemmälle ohi eri tasojen, kerrostumien, kullakin oma erityinen keskenään elävien kasvien ja kalojen hierarkiansa. Yöt ja päivät, talvet ja kesät.”
Berlinin monimieliset, lyyriset ja taloudelliset tekstit tarjoavat kaikessa kyynisyydessäänkin kauneutta ja huumoria, vapautta ja vastarintaa.
Lopuksi hyviä uutisia Berlinin novellien ihailijoille. Siivoojan käsikirjaan on käännetty vasta hieman yli puolet englanninkielisestä kokoelmasta A Manual for Cleaning Women. Kristiina Drews suomentaa paraikaa loppuja 18 novellia toista suomennosvalikoimaa varten.
kaunokirjallisuus, kritiikki, Lucia Berlin, novellit, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia, Yhdysvallat