Erik Axl Sund: Varistyttö (415 s.), Unissakulkija (400 s.), Varjojen huone (364 s.)
Otava 2014
Suom. Kari Koski
Milloin ihmisestä tulee hirviö?
Erik Axl Sund on kirjailijanimi, jonka taakse kätkeytyvät ruotsalaiset lähinnä musiikkibisneksessä aiemmin vaikuttaneet ystävykset Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Heidän Varistyttö-trilogiansa on todella raskas ja synkkä, mutta myös jollain tavoin hypnoottinen, maagisen väkevä kokonaisuus. Muistan yhä, miltä minusta tuntui luettuani trilogian ensimmäisen osan, Varistytön. Harvoin olen lukenut mitään, mikä olisi tunkeutunut samalla intensiteetillä alitajuntaan, uniin.
Varistyttö-trilogia kärsii mielestäni siitä, että sen osien ilmestymisen väleissä on niin paljon aikaa, vaikka se käytännössä tarkoittaakin vain muutamaa kuukautta. Trilogian ensimmäinen osa Varistyttö ilmestyi maaliskuussa, toinen osa Unissakulkija kesäkuussa ja kolmas osa Varjojen huone lokakuussa 2014. Itselleni jäi kirjoista jotenkin samanlainen olo kuin jää unesta, jonka kesken on heräillyt ja josta muistaa aamulla vain vahvan tunnelman ja häilyviä fragmentteja. Ihanteellisinta olisikin lukea trilogia ilman taukoja, kuin yhtenä romaanina.
Varistytön alkuasetelmassa rikoskomisario Jeannette Kihlberg tutkii kollegoineen hämmentäviä kuolemantapauksia. Kadonneita lapsia on murhattu, pahoinpidelty, hyväksikäytetty ja heidän identiteettinsä jäävät poliiseilta hämärän peittoon. Rikostutkinnassa kaivataan apua myös psykoterapeutti Sofia Zetterbergiltä, ja pian naisten välille kehittyykin intensiivinen, vivahteikas suhde. Henkilöitä on paljon ja aikatasojakin useampia. Juoni on tapahtumarikas ja monitasoisuudessaan hyvin taidokas.
”Kuinka paljon kärsimystä ihminen voi tuottaa muille ennen kuin hän itse lakkaa olemasta ihminen ja muuttuu hirviöksi?”
Tämä on lause, jonka ympärille rakentuu trilogian sirpaleinen ja verenmusta sydän. Minuun teki valtavan vaikutuksen kerronnan psykologinen syvyys: se todella tunkeutuu lähes väkivalloin ihmisen mielen pimeimmille alueille ja haastaa näin ollen myös lukijansa. Mieleeni tuli paikoin Tarsem Singhin elokuva The Cell, missä katsoja viedään sarjamurhaajan mielen sisään. Nyt lukija vain vajoaa syvälle hyväksikäyttäjien psyykkeeseen, eräänlaiseen sisäiseen tyhjiöön. Tuntuu kuin putoaisi kuiluun.
Varistytön rakenteellinen toteutus on kuin kerronnan mukana keinahteleva kaleidoskooppi, jonka tahtoisi hetkittäin vain laskea käsistään. Lasten kohtalot ovat järkyttäviä, lohduttomia. Aikuisten passiivisuus, sokeus ja suoranainen pahuus lamaannuttavat lukijan. Voiko tällaista tapahtua oikeasti? Tiedän vastauksen ja se särkee sydämeni.
Miksi haluan lukea tällaista? Muistan kirjailija Leena Krohnin joskus kommentoineen Brett Easton Ellisin Amerikan Psykoa romaanina, joka turmelee lukijansa mielikuvituksen. Ymmärrän Krohnin ajatuksen ja pohdin samaa tämän trilogian kohdalla. Kun olet kerran nähnyt, et voi olla enää näkemättä. Omaa mieltään, herkkyyttään ja alitajuntaansa on arvokasta kunnioittaa, suojellakin. Uskoisinkin, että Varistytön kohdalla jokainen on vapaa itse tekemään omat valintansa.
Voisi ajatella, että tarina on itsetarkoituksellisen rankka, brutaali. Sen kerronnassa ja ihmismielen kuvauksessa on kuitenkin sellaista kirkkautta ja syväpsykologista älyä, etten ole aiemmin kohdannut rikoskirjallisuudessa vastaavaa. Kaikesta näkee ja myös tuntee, että kirjailijakaksikko on todella perehtynyt aiheeseensa eikä heidän tarkoituksensa ole vain mässäillä sillä. Lopputulos kouraisee ja koskettaa syvältä.
Erik Axl Sund, trilogia, Unissakulkija, Varistyttö, Varjojen huone