Vuoden 2014 joulukalenterissa toimituksen jäsenet kertovat, mikä saa raavaan sylviläisen herkistymään.
Lauantai 20.12.
Rakkautta ennen -elokuvatrilogia
Olen herkistynyt Rakkautta ennen -elokuvien äärellä kohta 20 vuotta. Mikäli herkistymiseksi ymmärretään esimerkiksi huutoitku elokuvateatteri Bio Bion lattialla maaten syksyisessä Helsingissä vuonna 1995.
Richard Linklaterin ohjaaman trilogian ensimmäinen osa Rakkautta ennen aamua on valmistunut vuonna 1995, toinen osa Rakkautta ennen auringonlaskua 2004 ja viimeinen/viimeisin osa Rakkautta ennen keskiyötä sai ensi-iltansa 2014. Elokuvissa Jesse (Ethan Hawke) ja Celine (Julie Delpy) kohtaavat, rakastuvat, päätyvät erilleen, aikuistuvat, tapaavat uudelleen, vanhenevat ja puhuvat paljon. Olen kasvanut Jessen ja Celinen kanssa, löytänyt elokuvista kiusallisen tuttuja elämänvaiheita, saanut niistä lohtua ja vertaistukea sekä joutunut kohtaamaan omat huonot puoleni valkokankaalle levitettynä.
Rakkautta ennen aamua -elokuvaa katsoessani olin seitsemäntoista, palannut kesätöistä ulkomailta ja täynnä sekä ikävää että romanttista toivoa ja uskoa. Tämä oli mahdollisesti aikaa ennen kuin tajusin, että en ole erityisen ainutlaatuinen olento, vaan kaikki ihmiset ovat aika samanlaisia ja kokevat suhteellisen samankaltaisia asioita ja tunteita. Olin mykistynyt siitä, miten tarina kertoi juuri omista tunteistani ja kokemuksistani. (Huolimatta siitä, etten ollut ollut lähelläkään Wieniä, en ollut katsellut öistä taivasta nurmikolla sylikkäin maaten, tai tehnyt romanttisia sopimuksia sen hetkisen suuren rakkauteni kanssa, joka ei suinkaan ollut runollisia ja romanttisia puhuva kaunis nuori mies, vaan tuplasti itseäni vanhempi äitinsä luona asuva irlantilainen, jonka puheesta ymmärsin hädin tuskin puolet.)
Elokuvan hahmojen vanhetessa olen vanhentunut itsekin. Rakkautta ennen auringonnousua ja Rakkautta ennen auringonlaskua -elokuvien välinen kymmenen vuotta toi elämänkokemusta, opintoja, työpaikkoja, pitkän parisuhteen, ja vei ainakin osan romanttisesti naiiviudesta ja uskosta siihen, että mitä tahansa voi tapahtua ja kaikki on saavutettavissa. Elokuvassa aikuistuneet Celine ja Jesse puhuvat toiveista ja odotuksista, ja niiden toteutumisesta tai toteutumattomuudesta arjessa, työssä tai parisuhteessa. Nuoruuden illuusioiden, idealismin ja optimismin tilalla on realismia ja puhe siitä, miten elämä vanhempana tuntuu paremmalta, vaikuttaa lähinnä pelokkaalta itsesuggestiolta kasvukipujen keskellä. Toivoa on silti, ja elokuvassakin Jesse tekee ratkaisun, jonka varmasti jokainen on joskus halunnut tehdä: jättää nousematta koneeseen nähdäkseen, voisiko elämää elää toisinkin ja millä hinnalla.
Viimeisessä osassa selviää, että ei tietenkään pysty. Rakkautta ennen keskiyötä –elokuvassa kinaa keski-ikäistyvä pariskunta, joka kyseenalaistaa tehtyjä valintoja ja asioita, mihin ne ovat johtaneet. Rakkaus ei ratkaise kaikkea, ja ehdottoman rakkauden kohde on aina osittain mielikuvituksen tuotetta, tyhmää ja romanttista fiktiota.
Nuoruudesta ajattelee, että se tekee kipeää. Elokuvasarjan edetessä kuitenkin huomaa, miten paljon kipeämpää tekee aikuisuus ja kasvaminen, joka ei lopu täysi-ikäisyyteen. Nuoruuden tuska voi olla ylitsepääsemätöntä ja dramaattista, mutta siitä toipuu verrattain nopeasti. Mitä vanhemmaksi tulee, sen sitkeämmin kipu tarttuu kiinni. Sen kanssa oppii elämään paremmin, mutta siitä ei pääse eroon. Sitä alkaa varoa ja sen välttely tekee varovaisemmaksi. Hawke ja Delpy tekevät hienosti näkyväksi sen, miten Jessen ja Celinen nuoruuden herkkyys muuttuu vanhemmiten hauraudeksi.
Rakkauden, nuoruuden ja toivon tilalla on katumusta, raivoa, pettymystä, halveksuntaa, ja ikääntymisestä muistuttavat rypyt ja takapuolen leviäminen. Menneitä vuosia ei voi ottaa takaisin, eikä rikottuja lupauksia korjata. Keskellä suttuista elämäntilannetta ja erinäisiä luopumisprosesseja Rakkautta ennen auringonlaskua oli ahdistavaa katsottavaa. Delpy tuo Celinessä valkokankaalle määrättömän vihan, tarpeettoman ilkeyden ja piinaavan sitkeyden haastaa riitaa, jonka olisi jo voinut antaa olla. Toisaalta, jos kumppani osaisi edes yhden kerran olla kääntämättä kaikkea vitsiksi, niin ehkä ei suututtaisi niin paljon. Tai jos rehellisyyttä vaatiessa ei saisi vastaukseksi tyhjää puhetta rakkaudesta.
Rakkautta ennen keskiyötä on elokuva vanhenemisesta, mutta pitkälti myös sukupuolista, niiden eroista ja sukupuoliroolien vaikutuksista ihmiseen. Elokuvassa kerrottu tarina koomasta heräävistä potilaista johdattaa teemaan. Tarinan mukaan jokainen koomasta heräävä nainen kysyy ensin muista ihmisistä ja läheisistään, jokainen koomasta heräävä mies peniksestään. Toinen alleviivaava esimerkki liittyy maskuliinisiin ambitioihin, ja vaikeuteen niiden ylläpitämisessä. Naisilla ambitiot eivät liity nuoruuteen, sillä naisilta puuttuvat nuorena urotekoja tehneet esikuvat ja vertailukohdat. Kuka haluaa olla Jeanne D’Arc, joka poltettiin noitana roviolla, neitsyenä?
Elokuvan lopussa päädytään Rakkautta ennen auringonnousua -elokuvan loppuasetelmaan, jossa katsojan on valittava puolensa: romantikko tai kyynikko. Tarina ei kerro jatkuuko rakkaus vai onko se tullut tiensä päähän. Nähdäänkö vielä elokuva, jossa Delpy ja Hawke näyttelevät vanhenevaa pariskuntaa, joka on selvittänyt ongelmansa, seestynyt ja löytänyt paikkansa maailmassa ja elämässä. Ainakin juuri elokuvan nähtyäni, porilaisella terassilla keskellä aikuisuudeksi kutsuttua sekasotkua, oli vaikea uskoa tähän. Tällä hetkellä taas en ole enää ihan yhtä varma.
Aika on erikoinen asia. Jossain vaiheessa vuosikymmenien kuluessa Delpy ja Celine ja Hawke ja Jesse ovat sulautuneet yhteen. Fiktio muuttuu dokumentiksi ajan kulusta, ikääntymisestä ja siitä, miten se vaikuttaa elokuvan henkilöihin, katsojaan ja katsomiskokemukseen. Elokuvissa näen myös silloisen itseni. Huomaan omineeni elokuvista havaintoja ja ajatuksia, joita pidän ominani. Toisinaan jopa kokonaisia repliikkejä. Kuten sen, miten nuorena ajattelee, että tulee kohtaamaan vielä monia ihmisiä, jotka todella koskettavat, mutta vanhempana huomaa, ettei näin olekaan. Elokuvissa käsitellään ajan ja rakkauden lisäksi suuria kysymyksiä kohtalosta, hetkessä elämisestä, onnellisuudesta, tyytymättömyydestä. Sekä siitä, pysyykö ihminen samana vuosien myötä. Ehkä pysyykin, mutta ympäristö ja olosuhteet, sekä näkökulma ihmiseen muuttuu.
Rakkautta ennen -elokuvat ovat toki ajoittain sentimentaalia ja dialogi on toisinaan vaivaannuttavaa. Ne myös tuovat omasta elämästäni hyvien muistojen lisäksi mieleen kosolti huonoja ja noloja. Siitä huolimatta itken edelleen joka kerta trilogiaa katsoessani.
Kuvat: Rakkautta ennen auringonlaskua @2004 Warner Independent Pictures