Jan Salminen: Äidinmaa Tammi 2012
392 sivua
Ajatuksia herättävää fantasiaromaania vaivaa asetelmallisuus.
Täysin fiktiivisen fantasiaromaanin maailman rakentaminen on ihan helppoa, sen kun kuvittelee vaan. Jos kuvitelmansa sen sijaan haluaa sijoittaa omasta ajasta katsottuna lähitulevaisuuteen, on urakka paljon hankalampi. Parhaimmillaan nykyajan päälle kirjoittaminen antaa kuitenkin huikean mahdollisuuden oman ajan analysointiin ja ihmisluonteen tutkiskeluun. Hyytävimpiä esimerkkejä on Margaret Atwoodin romaani Orjattaresi (1985), jossa naiset ovat pelkkiä kohdunkantotelineitä.
Jan Salminen mainitaan esikoisromaaninsa kansiliepeessä Atwoodin ihailijaksi, mutta ilmankin olisi selvää, että Äidinmaan pohjavirta on ammennettu Orjattaresi-romaanista. Sukupuolten erottamisesta totalitaristisin keinoin on tässäkin kyse. Klassikko on uhkarohkea valinta näin selkeäksi viitepisteeksi, mutta Salminen ei yritäkään päästä helpolla. Lopputulos on komeimmillaan kunnioitettava: maailma imaisee lukijan sisäänsä, ja synkät maisemat avautuvat eteen komeasti.
Äidinmaa on suunnilleen Suomen kohdalle sijoittuva suljettu ja säännelty yhteiskunta, jossa elämän perusyksikkö on eri-ikäisten naisten muodostama omavarainen yhteisö, heimo. Miehistä onnekkaimmat työskentelevät sähköpiiskalla kurissa pidettyinä palvelustöissä ja asuvat keskenään rähjäisissä getoissa. Pääosissa ovat vanha palvelija Benjamin ja hänen vartijansa Anna-Liisa. Benjamin muistaa yhä ”koirasvallan ajalta” sellaisia nyttemmin kadonneita tai kiellettyjä asioita kuin peilin, perheen tai parlamentarismin – ja ekokatastrofin, joka on ollut yksi tekijä uuden maailmanjärjestyksen synnyssä. Anna-Liisa puolestaan löytää kiellettyä tietoa ja ryhtyy ihmettelemään vallitsevia sääntöjä tavalla, joka Äidinmaassa on varattu häntä vaikutusvaltaisemmille naisille.
”Koiras” on Äidinmaassa alhainen eläin, jonka seksuaalisuus rinnastetaan väkivaltaan ja ajattelukyky todetaan vajavaiseksi. Rakkautta ja seksuaalisuutta katsotaan voitavan toteuttaa vain naisten kesken – peniksen sallituin nimitys on ”raiskain”. Lisääntyminen on erotettu kokonaan seksuaalisuudesta, ja vaikka äitiys on pyhää, se ymmärretään hyvin toisella tavalla kuin meidän maailmassamme. Kahden hengen uskollisesta parisuhteesta on tullut kammottu tabu – ”pariseksuaalit”, jotka kehtaavat toteuttaa perverssinä pidettyä taipumustaan julkisesti vaikkapa hellyydenosoituksin, kohtaavat aggressioita.
Itse Äidinmaata kuvataan niin hengästyttävän runsaasti, että romaanin tarina jää sivuosaan. Asetelmallisuus uhkaa: päähenkilöt tuntuvat toimivan, puhuvan ja ajattelevan melkein pelkästään yhteiskuntaansa ilmentääkseen ja sen eroja entiseen alleviivatakseen. Kun lisäksi kaikki henkilöt puhuvat koukeroisin lausein ja ajattelevat abstraktein kuvioin, uhkaa teos tukehtua omaan vuolauteensa. Rakenne alkaa puuroutua ja laajuus tuskastuttaa, vaikka lukijan pitäisi jaksaa tarkasti seurata vähittäin paljastuvaa kuviota.
Juonen keskiössä ovat levottomuudet rauhaisaksi pakotetussa yhteisössä: pariseksuaalit vaativat oikeuksiaan, ja sitten joku – mitä ilmeisimmin koiras – alkaa tehdä murhia. Pelko leviää, ja kuten kaikissa yhteiskunnissa, kriisitilanne nostaa esiin järjestelmän heikot kohdat. Tarinan rinnalla lukijalle hahmottuu vähitellen maan äitien suurempi suunnitelma, josta Anna-Liisa ja Benjamin ovat molemmat tietämättömiä. Atwoodin romaanin maailmassa naisesta hyväksyttiin tarkoin säänneltyyn käyttöön vain ruumis; Salmisella miessukukunnasta ei ole jäämässä jäljelle sitäkään.
Takakannessa kysytään provosoivasti: ”Jos naiset olisivat vallassa, olisiko maailma parempi paikka?” Alusta asti on selvää, että eipä ainakaan näillä ilveillä olisi. Onneksi Salminen herättää mielekkäämpiäkin kysymyksiä, esimerkiksi sukupuolierottelun ja yhteiskuntajärjestyksen kytköksistä sekä seksin, vallan ja suvunjatkamisen välisistä suhteista. Teos saa myös oikeasti miettimään suuntaa, johon tämänhetkinen länsimainen elämänmeno on meitä viemässä. Niin toimii lähitulevaisuuteen sijoittuva kirjallisuus parhaimmillaan. Siksi tukahduttavuuden on valmis antamaan anteeksi, kun romaanin on saanut kahlatuksi loppuun.