Old School, osa 2: Kasettiaika | Sylvi

Jasmin Gröhn pohtii tällä palstalla, miksi vanha teknologia kiehtoo.

Ah, C-kasetit. Vaikka CD:t, mp3:set ja virtuaalinen musiikki ovat tulleet jäädäkseen, en tahdo silti unohtaa ihania C-kasetteja. Niiden keräileminen ja kuluttaminen on yksi tapa, jolla menneisyyteen juuttuminen ilmenee elämässäni.

Omistan myös kasettitelineen, joka on siistimpi kuin mikään näkemäni teline ikinä. En muista enää mistä sen sain, mutta teline toimii hienona somisteena kirja- ja elokuvahyllyssäni. Taas kerran niin saakelin retro-olo!

Äitini kuuluu siihen sukupolveen, joka kuunteli musiikkinsa C-kaseteilta. Tästä johtuen äidilläni on mahtava kasettikokoelma, jota hän säilyttää osuvasti Duran Duran -pahvisalkussa. ”Äiti voinks mä lainaa sulta kasetteja?” kysäisin vähän aikaa sitten. Kahmin mukaani Jimi Hendrixiä, David Bowieta, Duran Durania, Grace Jonesia ja Talking Headsia. Ja päälle pari kasettia, joille on nauhoitettu minun ja siskoni lapsuuden pölinöitä sekä edesmenneen isäni laulua kitaran säestyksellä. Nostalgista.

Kasettien kelailu ja kääntely voi toisten mielestä olla ärsyttävää, mutta se tekee kasettien kuuntelemisesta jotenkin viehättävän konkreettista. Näen mielelläni sen vaivan, koska vaihdan sen nostalgian tunteeseen.

Onhan Walkman iso ja vähän painavakin, mutta onneksi niissä on usein klippi, jolla höskän voi sijoittaa kätevästi vyötärölle. Walkmaneissa on myös melkein aina sisäänrakennettu radio. Tätä ominaisuutta ei kumma kyllä ole ollut yhdessäkään omistamassani mp3-soittimessa. Tosin täytyy myöntää, että vaikka tykkään kuunnella Walkmania, en useinkaan kehtaa tehdä sitä kotini ulkopuolella. Joskus olen lähtenyt kaupungille Walkman taskussa, mutta kasettien kelailu ja kääntely julkisilla paikoilla on tuntunut jotenkin nololta. Koska kukaan muu ei tee sitä.

Kierrätyskeskus on mitä mainioin paikka saada ilmaisia kasetteja, joita jengi nakkaa sinne surutta. Kasettien ostaminen kirppiksiltäkin on hauskaa. Tuntuu, että valikoima on miellyttävällä tavalla epämääräisempi kuin esimerkiksi CD-levyjen suhteen. Kirppiksillä CD:t ovat suurimmaksi osaksi ysärimusiikkia, ja valitettavasti sellaista ysärimusiikkia, joka ei ole tarpeeksi huonoa ollakseen hyvää. Kaseteilta olen sen sijaan löytänyt todellisia harvinaisuuksia.

Päädyin jonkun aikaa sitten jatkoille Töölöön, jossa juhlien isäntä pelasti illan hakemalla vanhan kasiraitasoittimen ja laittamalla kasetilta Raptorin soimaan. En unohda sitä koskaan!

Olen 26-vuotias. On mielenkiintoista, kun on todistanut jonkin ilmiön syntyä omana elinaikanaan, kuten minä CD-levyjen ja kännyköiden valtakauden alkamista. Muistan kun sain ensimmäisen CD:ni, joka oli Spice Girlsin Pepsille tekemä sinkku biisistä Move Over. Voitin sen kilpailussa. Varsinainen ensimmäinen CD:ni oli No Doubtin Tragic Kingdom. Ennen näitä kaikki oli kasetilla, kaikki levyt olivat kasetilla, radiosta nauhoitettiin kasetille, TV:stä nauhoitettiin kaseteille.

Kun keräilee jotain vanhaa, maailma tuntuu kummasti pienentyvän. Tunnet olevasi osa jotain erikoista ryhmää. Elämästä tulee mielenkiintoinen löytöretki, kun metsästät vanhaa formaattia ja tapaat muita ihmisiä, jotka vaalivat perinteitä kanssasi. Jaatte pienen yhteisen kokemuksen; arvostatte retroa.

Sylvin joulukalenteri Luukku 11 | Sylvi

Sylvin joulukalenterissa neuvotaan, minkä jouluvalmistelun voit juuri tänään jättää tekemättä.

TIISTAI 11.12. Ystävää ja sukulaista voi ilahduttaa kortilla tai peräti kirjeellä milloin vain. Kannattaako postimiehen joulustressiä siis enää erikseen kasvattaa? Tai omaasi? Unohda rehvakkaasti joulukorttien lähettäminen tänäkin vuonna! Kohta on sitä paitsi jo liian myöhäistäkin.

EDELLINEN LUUKKU: MAANANTAI 10.12.

SEURAAVA LUUKKU: KESKIVIIKKO 12.12.

Älä koskaan ikinä vanhene | Sylvi

Suomessa vanha on yhtä kuin sairas ja vanhustenhoito virtsatieongelmien hajuinen helvetti, jonne kukaan ei toivo joutuvansa. On aika muuttaa asenteita ja tehdä vanhuudesta hyvä.

”Sitten sulla on aikaa levätä ja rauhoittua”, nuoremmat kannustavat eläkkeelle jäävää. Ihmisestä tulee yhdessä yössä hajuton, väritön ja mauton. Yhteiskunnan taakka, kestävyysvaje, ongelma… vanhalla on monta nimeä.

Vanhuksia ei kuitenkaan kannattaisi vähätellä, sillä ikääntyminen jos mikä on megatrendi. Suomessa asuu jo yli miljoona yli 65-vuotiasta.

Kahdeksan suurta vanhusalan järjestöä on pistänyt pystyyn Valtaa vanhuus -kampanjan, jossa vanhuutta otetaan haltuun Occupy-liikkeen jalanjäljissä. Kampanjoitsijat ovat julkaisseet viisi teesiä tuleville kuntapäättäjille. Pitkälti heistä riippuu, kykeneekö ja haluaako Suomi rakentaa hyvää vanhuutta yli miljoonalle ihmiselle.

”Arvostus ei sada päälle, meidän täytyy ottaa se ja uskoa arvoomme”, toteaa sosiaalineuvos Aulikki Kananoja, yksi kampanjan aktiiveista.

***

Kampanjan idea on simppeli: muuttaa kuva vanhuudesta myönteiseksi. Vääristynyt nykykuva paljastuu välittömästi, kun seuraa julkista keskustelua ja vanhusten käsittelyä mediassa.

”Ikärasismi on kavalaa, ja sitä kuulee ihmisiltä joilta vähiten odottaisi”, kertoo kampanjan aktiivi Vappu Taipale. Entinen lastenpsykiatri toimii Vanhus- ja läheispalveluiden puheenjohtajana ja on pitkän uransa aikana perehtynyt ikääntymiskysymyksiin kansainvälisesti. Kova feministi vainuaa ikärasismin hetkessä.

”Kun mediassa puhutaan stereotyyppisesti, olen ottanut tavakseni kirjoittaa vastineita”, Taipale kertoo. Esimerkiksi Talouselämän ’Vähemmän lunta ja mummoja’ otsikoituun juttuun.

”Monen suusta pääsee sammakoita, kuten ’Suomen ongelma on pitkäikäisyys’. Sellaista ei pidä hyväksyä.”

Media ei ole ainoa pahis.

”Kuvat vanhuksista ovat järjestään stereotyyppisiä. Vanhoista naisista tulee sukupuolettomia ja nuoremmat dominoivat meitä sanomalla, että joku ei sovi sun ikäiselle. Näyttelijät ovat vanhoja 40-vuotiaina”, Taipale luettelee.

Kun koko esteettinen maailma on nuorten, vanhan on vaikea löytää muodikkaita vaatteita. Ryhmä vanhuksia onkin perustanut Freesia-projektin, jossa vaatteita tuunataan yhdessä.

***

julkka-318x450-6777543Kampanjan kuntapäättäjille suunnatut teesit tuntuvat itsestään selviltä oikeuksilta. Kuten vaatimus, että jokaisen pitää saada vanheta omalla tavallaan.

”Vanhukset ovat keskenään erilaisempia kuin ihmiset missään muussa ikävaiheessa. Julkisessa kuvassa kaikki nähdään kuitenkin samanlaisina. Miljoona ihmistä ei ole mikään erityisryhmä tai kloonattu massa”, Kananoja muistuttaa.

Valtavaa joukkoa ihmisiä ei saisi tuupata pois silmistä, omiin ”seniori-ryhmiin”.

”Ei ihmistä saa katsoa iän vaan kiinnostuksen kohteiden kautta. Eivät kaikki 65-vuotiaat ole kivoja, kuten eivät olleet ennen eläkkeelle jäämistäkään”, Kananoja näpäyttää. Eläkeläisten puolue olisikin mahdottomuus.

Kysy vanhalta, älä oleta, yksi teeseistä kehottaa. Hirveän moni kun tuntuu tietävän, mitä vanhus tarvitsee.

Resursseista jaksetaan vääntää kättä, muttei kaikki riipu rahasta – vaan asenteista. Kuulemisen kulttuuri ja empatia eivät maksa mitään.

”Nykyresursseilla pystytään tekemään paljon, jos työkulttuuri muuttuu arvostavaksi. Vanha ihminen ei ole kohde vaan työnantaja”, Kananoja kertaa.

Kuntavaalit ei siis ole pelkkä laitoshoidon kysymys eivätkä vanhukset elä sosiaali- ja terveyspalveluissa vaan koko yhteiskunnassa.

”Vanhuus ei ole vain virtsatieongelmia”, Taipale muistuttaa. Hän kertoo silti olevansa tyytyväinen, että vanhustenhoidon henkilöstökysymyksessä saatiin hallituksessa laiha sopu.

”Tosin 90 prosenttia vanhuksista seisoo omilla jaloillaan eikä makaa sairaalassa. Tapasin juuri 94-vuotias tätini, joka osti rollaattorin muttei suostunut käyttämään sitä ennen kuin nimesi välineen Pegasokseksi”, Taipale nauraa.

Vanhukset myös kuluttavat. Vaikka eläkeläisiä on eniten pienituloisten joukossa, myös varakkaita löytyy melko lailla. Kuka muuten ylläpitäisi teatterilaitosta ja työväenopistoja?

Kauniit toiveet eivät toteudu ilman sukupolvien välistä solidaarisuutta – elämänkokemuksen ja nuoren innon yhdistelmää. Solidaarisuus syntyy ihmisten kohtaamisissa, joita on ihan liian vähän.

”Vaatii ponnisteluja kohdata eri-ikäisiä ihmisiä. Työpaikoilla tai harrastuksissa sitä tapahtuu, muttei aerobic-ryhmässä juuri mielipiteitä vaihdeta”, Taipale pohtii.

Alle kaksi prosenttia lapsista asuu samassa talossa isovanhempien kanssa, joten myös haaveet sukupolvien yhteiselosta ovat kaukaisia.

Asenteita ei muuteta napin painalluksella, sen kampanjan edustajat tietävät, mutta luulisi että taistelu hyvän vanhuuden puolesta kiinnostaa. Kaikista meistä kun tulee vanhoja – jos on tuuria.

Pääkuva: Teemu Granström / Valtaa vanhuus -kampanja

valtaavanhuus.fi

Unohdetut herkut, osa 3: Peukulla perille | Sylvi

Juttusarjassa haikaillaan kaikenlaista takaisin.

Se on turvatonta, hullua, epämääräistä, jopa vaarallista. Äitisi varoitti sinua tekemästä sitä. Mutta parhaimmillaan se voi olla rentoa, ikimuistoista ja opettavaista. Liftaaminen, tuo 1990-luvulle unohtunut matkustamisen muoto, joka tuntuu kadonneen lähes tyystin suomalaisilta teiltä. Mikä muuttui ja miksi liftareita ei enää näy?

the-hitcher_juliste-132x200-7380216Whatever you do, don’t stop for The Hitcher! Moni kauhuleffojen ystävä muistaa vuonna 1986 julkaistun Liftari-elokuvan ja erityisesti sen hyytäväkatseisen pahiksen, Rutger Hauerin esittämän John Ryderin. Liftari on riemastuttava ääriesimerkki liftaamisen tai pikemminkin liftarin kyytiin ottamisen vaaroista.

Myös epämääräiset rekkakuskit ovat näytelleet nuoria naisia ahdistelevia hyypiöitä lukuisissa jännitysleffoissa. Itseäni eivät rekkakuskit ole koskaan pelottaneet, sillä isäni omisti kuljetusalan firman ja ajoi rekkaa koko työuransa ajan. Olen siis pienen ikäni istunut rekkojen ja rekkakuskien kyydissä, varsinkin opiskelupaikkakunnan ja kodin välillä.

Syitä liftaamisen hiipumiseen on varmaan monia, joista yleispätevimpiä ovat ajan hengen ja matkustuskulttuurin muuttuminen. Nykyään on tarjolla halpalentoja, halpisbusseja, VR:n eko-luokkaa ja kimppakyytikollektiiveja.

Mielenkiintoisempaa on kuitenkin pohtia sitä todennäköisyyttä, että nykyliftaamisen estää pelko. Median tasaisin väliajoin jakamat kauhutarinat summittaisesta väkivallasta ja raiskauksista ovat todennäköisesti säikäyttäneet nykyajan potentiaalisen liftarisukupolven.
Myös halu välttyä kontaktilta ventovieraiden kanssa on olennainen seikka. Julkisissa kulkuvälineissä ihmiset istuvat napit korvissa ja kuuntelevat älypuhelimestaan musaa, surffaavat netissä tai katsovat kannettavaltaan leffaa. Vierustoverille, jos sellainen – Luoja paratkoon! – viereen istuu, ei todellakaan puhuta.

Eivätkä yksityisautoilijatkaan ole enää niin vastaanottavaisia kuin ennen. Tien poskessa seisovaa, epämääräisesti askarreltua kylttiä kantavaa reppuseikkailijaa vierastetaan. Varsinkin, jos kyseessä on mies. Yksinäinen tyttö tai tyttökaksikko saa helpommin kyydin.
Kesä ja festariaika on kynnyksellä, joten nyt jos koskaan kannattaa kokeilla liftaamista! Jos siis uskaltaudut lähtemään tien päälle peukku pystyssä, on syytä painaa mieleen muutama seikka.

Moottoritiellä ei saa liftata, eivätkä autot saa pysähtyä. Jos rekan kyytiin halajaa, kannattaa kuskeilta tiedustella kyytiä huoltoasemilla tai levähdyspaikoilla. Kaupungista lähtevän liftaajan kannattaa tarkistaa liftaamiseen omistetuilta sivustoilta parhaimmat liftauspaikat, sillä paikalla todella on väliä. Miehet saavat todennäköisemmin kyydin yksin kuin yhdessä. Ja se määränpään ilmoittava kyltti on oikeasti kätevä apuväline.

Jaetaanpas lopuksi vielä oma liftaamiskokemus, se ainoa Olin tunkkaiseen ja ahdasmieliseen elinpiiriini kyllästynyt teini-ikäinen ja halusin päästä kaupunkiin tuulettumaan. Matkaa silloisesta asuinkunnastani Kälviältä lähimpään kaupunkiin, Kokkolaan, oli noin 15 kilometriä.

kc3a4lvic3a4_kyltti-3557983

Olimme kävelleet kaverini Pian kanssa parin kilometrin matkan Kälviän keskustasta ”isolle tielle” eli Kajaanintielle, jotta kukaan tuttu ei näkisi meidän liftaavan ja jotta meillä olisi paremmat mahdollisuudet saada kyyti.

Hihittelimme hermostuneesti ja pidimme peukkua sinnikkäästi pystyssä, vaikka autot suhahtelivatkin ohi. Sitten yksi auto hidasti ja lopulta pysähtyi. Kumarruimme kurkkaamaan avoimesta ikkunasta ja kuinkas ollakaan, kuskin paikalla istui Pian setä.
”Hypätkääs tytöt kyytiin, niin minä vien teidät kotiin”, setämies tokaisi huvittuneena ja käänsi auton nokan takaisin kohti Kälviää.

Se liftaamiskokemus päättyi nolosti. Seuraavina vuosina Kokkola tuli tutuksi vanhempien poikien auton kyydissä, ”pillurallia” ajaessa. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Niin, ja Pian nimeä ei ole muutettu. Terveisiä Kälviälle!

Reilua ja luomua automaatista | Sylvi

Reilua ja terveellistä ruokaa suosivien ei tarvitse enää väistellä välipala-automaatteja.

Nälkä on niin, että näköä haittaa, mutta läheltä löytyy ainoastaan välipala-automaatti täynnä sipsejä, karkkeja ja kokista. Hankalaksi menee, jos nälkänsä haluaisi tyydyttää reilulla, luonnonmukaisesti tuotetulla ja terveellisellä huikopalalla.

Tilanteeseen on luvassa parannus, kun uudet välipala-automaatit saapuvat Suomeen. Nimensä mukaisesti Reilumaatti on täytetty Reilun kaupan tuotteilla ja Luomumaatti luomulla.

”Annamme vaihtoehdon niille, joita kiinnostaa vastuullinen kuluttaminen ja luomutuotanto”, kertoo Vihreän Agentin toiminnanjohtaja Markku Ahtola.

Vihreä agentti Oy keksi automaatit, jollaisia ei löydy juuri mistään muualta.

”Englannissa on kuulemma menossa Reilun kaupan tuotteiden automaattiprojekti. Luulimme olevamme ensimmäisiä maailmassa, mutta tähän meni kaksi vuotta ja sillä aikaa idea levisi”, toiminnanjohtaja Markku Ahtola kertoo.

Idea syntyi, kun Korkeasaaren ravintoloista vastaavassa Vihreässä agentissa pähkäiltiin, miten Reilun kaupan tuotteiden valikoimaa saisi paremmin esille. Ensimmäiset automaatit saapuvat näinä päivinä Korkeasaareen, jonka ravintolat ovat muutoinkin kunnostautuneet Reilun ja lähiruuan suhteen.

Vihreä agentti on itse valinnut automaatissa myytävät tuotteet.

”Reilumaatissa on sekä omiamme että muiden tuotteita, esimerkkeinä vaikkapa appelsiinimehu, pähkinähedelmäsekoitukset, tumma suklaa ja kylmä kaakaojuoma. Osa tuotteista on sekä Reilun kaupan että luomutuotteita, joten ne voivat olla kummassakin automaatissa.”

luomumaatti2-258x450-1778254

Luomumaattiin Ahtola toivoo mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita. Tällä hetkellä niitä ei kuitenkaan ole riittävästi tarjolla automaatteihin sopivassa pakkauskoossa.

”Toivottavasti kotimaiset tuottajat innostuvat asiasta ja saamme lisää vaikkapa marjatuotteita tai hedelmiä.”

Vihreä agentti ei ole vielä ollut yhteydessä työpaikkoihin, kouluihin ja muihin mahdollisiin asiakkaisiin. Myyntityö käynnistyy alkusyksystä, mutta asiasta jo kuulleet ovat ilahtuneet ajatuksesta.

”Luomumaatissa meillä on valittavana sisällöksi myös erittäin terveellinen vaihtoehto. Se voisi korvata esimerkiksi koulun karkkiautomaatin.”

Ovatko välipalat kalliimpia kuin perinteisessä automaatissa?

”Hinnoittelu on vielä hieman auki. Pyrimme pitämään hinnat kohtuullisina, mutta tietysti pienemmät sarjat ja erikoistuotteet ovat kalliimpia tuottaa kuin perinteiset limsat ja karkkipussit. Haluamme kuitenkin sekä valikoiman että hintojen olevan sellaisia, että tuotteita haluaa ostaa muutenkin kuin aatteen palosta”, Ahtola korostaa.

Suomen automaattimarkkinoita hallitsee tällä hetkellä kansainvälinen automaattiyritys Selecta.

”Me olemme erittäin pieni tekijä heidän rinnallaan, mutta toivomme löytävämme kohderyhmämme.”

Ajatuksena on aluksi kokeilla, millaisen vastaanoton automaatit saavat. Loppuvuodesta olisi tarkoitus löytää niille hyviä sijoituspaikkoja.

”Toivottavasti vastaanotto on suopea. Etenemme varovasti ja katsomme, kuinka käy. Vasta nyt tarjontaa on sekä Reilun kaupan että luomun puolella niin paljon, että tällaisia kokonaisuuksia ja automaatteja saa luotua”, Ahtola pohtii.

Suuri Linnan juhlat -liveblogi 6.12. | Sylvi

Liveblogi starttaa klo 18.30 jälkeen. Älä päivitä selainikkunaa – uudet kommentit päivittyvät automaattisesti!

Tasavalta meidän suomalaisten tahtoo tv-ruudun ääressä elää, hengittää siksi Sylvin toimitus äänestäen päätti,

että uusi jälki jää

Suuret haasteet, ne joita matkallansa kohtaat

Väinämöisen jalanjäljissä nyt vaan
me ensimmäistä Sauli Niinistön isännöimää linnan vastaanottoa liveblogin muodossa tuuletetaan

Häipyi viiden vuoden yksinäisyys
ja alkoi kuuden vuoden kuuliaisuus!

Liveblogi starttaa klo 18.30 jälkeen. Älä päivitä selainikkunaa – uudet kommentit päivittyvät automaattisesti!

22.11

MANU HAAPALAINEN: Kaikkein kanssa on puhuttava talvisodasta ja lotista. Miksei voisi puhua vaikka panemisesta (kuten Aake Kalliala olisi Hjalliksen kanssa selvästi halunnut)? EI TÄTÄ YHTEISKUNTAA OLISI ILMAN SITÄKÄÄN KUULKAA OLEMASSA.

22.06

JULLE JALAVA: Aira Samulin, varmasti bileiden paras tanssija. Anna palaa, Aira!

22.05

KAISU TERVONEN: Onhan nämä omasta näkökulmasta melkoisen paskat pirskeet. Helkkarin ahdasta, musiikkikaan ei varsinaisesti sytytä, eikä booliakaan kehtaisi hirveästi tintata kameroiden pelossa.

22.00

MANU HAAPALAINEN: Aake Kalliala on nauttinut jo useamman lasillisen linnan kuuluisaa boolia. Mutta ei se mitään, kaikin mokomin!

21.44

JOHANNA SIIK:  Tätä en kyllä tajua, että miksi pitää vaan kuvata tanssimista. Ihan niin hienosti eivät kuiteskaan tuolla mee. Ja ahdasta on.

21.42

MANU HAAPALAINEN: ”Kukaan ei tarvitse enää Lasse Pöystiä?” No sitten on kyllä huonosti asiat. Ihanan tyly EI Lasselta iltasatuasiaan.

21.38

JULLE JALAVA:Se vaalea puku, jossa vaalea TURKISSOMISTE: Toivottavasti siihen läikkyy illan aikana punaviiniä muistuttamaan murhasta. (Se, että tämä kommentti on poistunut kahdesti sivustolta saa epäilemään salaliittoa)

21.35

KAISU TERVONEN: Lasse Pöysti – rakkautta sinnepäin!

21.33

MANU HAAPALAINEN: ”Räp-musiikki tunnetaan hyvistä riimeistä.”

21.32

JOHANNA SIIK: Kyllä Maria Ylipää on illan tyylikkäin, myös ulosanniltaan. Näin äänestän.

21.32

KAISU TERVONEN: Kyllä näin meikäläisen näkökulmasta Linnan juhlat on melkoisen kehnot pirskeet. Musiikki ei sytytä, saleissa on ahdasta, eikä booliakaan kehtaisi juoda, ettei kamerat nappais humalaisuutta.

21.31

MANU HAAPALAINEN: Taitaa olla tv-tiimilläkin ideat vähissä kun tätä tanssia pitää niin kauan kuvata JA CHEEKIÄ HAASTATELLA.

21.28

KAISU TERVONEN: Jos tämä olisi Hollywood-leffa, kirjoittaisin arvioon että Niinistöllä ja Haukiolla ei ole keskinäistä kemiaa.

21.21

JOHANNA SIIK: Antti Ruuskasen murre

Älä tule paha hedelmä… Israelin siirtokunnasta | Sylvi

Mitä yhteistä on Jaffa-appelsiinilla, Ahavan kosmetiikalla ja SodaStream-hiilihapotuslaitteella? Tuotteet saattavat olla peräisin Israelin palestiinalaisalueille perustamista laittomista siirtokunnista.

Kaikilla suomalaisilla kaupparyhmillä on myynnissä näitä tuotteita. Yli 30:llä Suomessa toimivalla yrityksellä on yhteyksiä laittomiin siirtokuntiin.

Kun alkuperäksi on virheellisesti merkitty Israel, kuluttajan on mahdotonta tunnistaa tuotteita lähikaupan hyllyiltä. Yrityksillä ei ole linjauksia näiden tuotteiden välttämiseksi ja myös tullin tilastot vakuuttavat, ettei Suomeen tuoda käytännössä mitään miehitetyiltä alueilta.

Yritykset myös hämäävät kuluttajia tieten tahtoen. Esimerkiksi kaikki suomalaiset kaupparyhmät myyvät Mehadrin-yhtiön hedelmiä ja vihanneksia. Onhan yritys Israelin suurin elintarvikeviejä ja muun muassa Jaffa-brändin tärkein toimittaja.

”Mehadrin sekoittaa siirtokuntien tuotteita israelilaisten hedelmien sekaan, ja merkitsee sitten alkuperäksi Israelin”, kertoo Pauliina Liukkonen Kirkon Ulkomaanavusta. Järjestö lanseerasi pari viikkoa sitten Alkuperä merkkaa -kampanjan.

”Siirtokuntien tuotteita ei saa tuoda Eurooppaan tullivapaasti, joten näin Israel kiertää tullimääräyksiä. Yritys myös päätyisi nopeasti boikottilistoille, jos se avoimesti kertoisi tuotteidensa tulevan siirtokunnista.”

Alkuperä merkkaa -kampanja korostaa kuluttajan – ja kauppojen – vapautta valita.
”Kaupparyhmät eivät välttämättä tiedä ostavansa siirtokuntien tuotteita. Seurantajärjestelmä olisi mahdollinen, mutta se tulisi kalliiksi”, Liukkonen pohtii.

Boikottikampanja on levinnyt moniin maihin ja myös Euroopan unioni ohjeistaa kauppoja merkitsemään selvästi, milloin tuote on peräisin Israelista ja milloin näitä tuotteita on tehty laittomissa siirtokunnissa. ”Eri maissa tavoitteet ovat erityyppisiä, jotkut haluavat tuotteisiin alkuperäismerkinnät ja toiset kieltää siirtokuntien tuotteet kokonaan.”

”Meidän vähimmäisvaatimuksemme on alkuperän merkitseminen tuotteisiin, se voisi mennä läpi Suomen poliittisessa ilmapiirissä.”