Jasmin Gröhn pohtii tällä palstalla, miksi vanha teknologia kiehtoo.
Ah, C-kasetit. Vaikka CD:t, mp3:set ja virtuaalinen musiikki ovat tulleet jäädäkseen, en tahdo silti unohtaa ihania C-kasetteja. Niiden keräileminen ja kuluttaminen on yksi tapa, jolla menneisyyteen juuttuminen ilmenee elämässäni.
Omistan myös kasettitelineen, joka on siistimpi kuin mikään näkemäni teline ikinä. En muista enää mistä sen sain, mutta teline toimii hienona somisteena kirja- ja elokuvahyllyssäni. Taas kerran niin saakelin retro-olo!
Äitini kuuluu siihen sukupolveen, joka kuunteli musiikkinsa C-kaseteilta. Tästä johtuen äidilläni on mahtava kasettikokoelma, jota hän säilyttää osuvasti Duran Duran -pahvisalkussa. ”Äiti voinks mä lainaa sulta kasetteja?” kysäisin vähän aikaa sitten. Kahmin mukaani Jimi Hendrixiä, David Bowieta, Duran Durania, Grace Jonesia ja Talking Headsia. Ja päälle pari kasettia, joille on nauhoitettu minun ja siskoni lapsuuden pölinöitä sekä edesmenneen isäni laulua kitaran säestyksellä. Nostalgista.
Kasettien kelailu ja kääntely voi toisten mielestä olla ärsyttävää, mutta se tekee kasettien kuuntelemisesta jotenkin viehättävän konkreettista. Näen mielelläni sen vaivan, koska vaihdan sen nostalgian tunteeseen.
Onhan Walkman iso ja vähän painavakin, mutta onneksi niissä on usein klippi, jolla höskän voi sijoittaa kätevästi vyötärölle. Walkmaneissa on myös melkein aina sisäänrakennettu radio. Tätä ominaisuutta ei kumma kyllä ole ollut yhdessäkään omistamassani mp3-soittimessa. Tosin täytyy myöntää, että vaikka tykkään kuunnella Walkmania, en useinkaan kehtaa tehdä sitä kotini ulkopuolella. Joskus olen lähtenyt kaupungille Walkman taskussa, mutta kasettien kelailu ja kääntely julkisilla paikoilla on tuntunut jotenkin nololta. Koska kukaan muu ei tee sitä.
Kierrätyskeskus on mitä mainioin paikka saada ilmaisia kasetteja, joita jengi nakkaa sinne surutta. Kasettien ostaminen kirppiksiltäkin on hauskaa. Tuntuu, että valikoima on miellyttävällä tavalla epämääräisempi kuin esimerkiksi CD-levyjen suhteen. Kirppiksillä CD:t ovat suurimmaksi osaksi ysärimusiikkia, ja valitettavasti sellaista ysärimusiikkia, joka ei ole tarpeeksi huonoa ollakseen hyvää. Kaseteilta olen sen sijaan löytänyt todellisia harvinaisuuksia.
Päädyin jonkun aikaa sitten jatkoille Töölöön, jossa juhlien isäntä pelasti illan hakemalla vanhan kasiraitasoittimen ja laittamalla kasetilta Raptorin soimaan. En unohda sitä koskaan!
Olen 26-vuotias. On mielenkiintoista, kun on todistanut jonkin ilmiön syntyä omana elinaikanaan, kuten minä CD-levyjen ja kännyköiden valtakauden alkamista. Muistan kun sain ensimmäisen CD:ni, joka oli Spice Girlsin Pepsille tekemä sinkku biisistä Move Over. Voitin sen kilpailussa. Varsinainen ensimmäinen CD:ni oli No Doubtin Tragic Kingdom. Ennen näitä kaikki oli kasetilla, kaikki levyt olivat kasetilla, radiosta nauhoitettiin kasetille, TV:stä nauhoitettiin kaseteille.
Kun keräilee jotain vanhaa, maailma tuntuu kummasti pienentyvän. Tunnet olevasi osa jotain erikoista ryhmää. Elämästä tulee mielenkiintoinen löytöretki, kun metsästät vanhaa formaattia ja tapaat muita ihmisiä, jotka vaalivat perinteitä kanssasi. Jaatte pienen yhteisen kokemuksen; arvostatte retroa.