Tytti Heikkinen: Moulin Extra Beauté
Poesia 2012
108 s.
Tytti Heikkisen uusi runoteos yhdistää runouden ja mainonnan ja tekee sen nokkelasti ja haastavasti.
”Viettelevä maailma. Runokirja täynnä kauneutta. Vastustamatonta”, lupaa Tytti Heikkisen uuden teoksen kansikuva.
Kirja onkin tehty kuin naistenlehti. Siinä on paljon kauniita – joskin suurelta osin aika outoja – nelivärikuvia, mainoksia ja mainosten kaltaisia kuvia ja tekstejä, ja kirja on jaoteltu osiin aivan kuten formatoidut naistenlehdet nykyään. Moulin Extra Beauté lupailee kauneutta, rakkautta, romanssia, kauniita esineitä, luksusta – mutta samalla se on kaikkien näiden kritiikki, ei kuitenkaan mitenkään itsestäänselvällä tavalla. Heikkinen, joka on aiemmin tehnyt muun muassa niin sanottua hakukonerunoutta, kritisoi kirjassaan myös taide- ja runopuheen tapoja – hauska teksti teoksessa on esimerkiksi ”Instant tyyliopas”, joka on eräänlainen runoarvostelugeneraattori.
Perinteinen runonlukija ei välttämättä saa Moulin Extra Beautésta välttämättä paljon irti. ”Runoksi” laskettavia tekstejä teoksessa on aika vähän – ne ovat piiloutuneet useimmiten mainosta esittävien kuvien teksteiksi. Yhden runon saa korvata kirjailijan ja tämän kustannustoimittajan Kristian Blombergin välinen sähköpostikeskustelu mainitusta runosta.
Osa teksteistä on esseitä mainonnasta ja naistenlehtien maailmasta, osa taas on novelleja, jotka paikoitellen lähestyvät proosarunoa tai muuttuvat tajunnanvirranomaiseksi surrealismiksi, mutta jotka välillä myös muistuttavat romanttisten lukemistojen – kuten juuri lakkautetun Reginan – tarinoita päättymättömästä onnen etsinnästä.
Osa näistä novellimaisista teksteistä alkaa kuin aikakauslehdissä tyypilliset henkilökuvat, kuten teksti tunnetusta ja traagisen lopun kohdanneesta huippumallista Giasta. Samalla tavalla Heikkinen kohtelee myös glamoröösiä camp-pianistia Liberacea, jossa yhtyvät monet Moulin Extra Beautén keskeiset teemat: kuluttamisen ihanuus, kauniiden esineiden lumo, luksuksen outo tyylittömyys.
Kyse ei kuitenkaan ole mistään mainonnan kritiikistä tai yleisemmästä kulutuskritiikistä, sen Heikkinen itse torjuu suorin sanoin. Miksi sitä pitäisikään kritisoida, kun se kerran tarjoaa monille ihmisille kauneuden ja henkistymisenkin kokemuksia?
Kyse on tietysti myös siitä, että kulutuskritiikki on jo sanonut kaiken, mitä se voi sanoa. Heikkisen kirja on ele, jolla mainonnan kieli otetaan haltuun ja tuotetaan sillä erilaisia kokemuksia, erilaisia valaistumisen ja älyllisen vieraannuttamisen hetkiä. Tässä Moulin Extra Beauté on jopa poliittinen.