(Extremely Loud and Incredibly Close, USA 2011)
O: Stephen Daldry
N: Tom Hanks, Sandra Bullock, Viola Davis, John Goodman, Thomas Horn
K 12
Ensi-ilta 13.4.2012
Poika yrittää paikata isän jättämää koloa 9/11:n jälkeisessä New Yorkissa.
Kymmenen vanhalla Oskarilla (Thomas Horn) on varsinainen super-isä. Tom Hanksin näyttelemä isukki jaksaa leikkiä, askarrella ja telmiä poikansa näköjään koko vapaa-aikansa. Aarrekarttoja piirretään ja kätköjä etsitään, väliin satuillaan kiehtovasti kotikaupunkin New Yorkin ”kuudennesta kaupunginosasta.”
Paitsi että eräänä päivänä isä ei enää palaa kotiin. Se päivä on syyskuun yhdestoista, 2001. Oskar pääsee terrori-iskun vuoksi jo aamulla koulusta ja ehtii kotiin kuulemaan isänsä perheen puhelinvastaajaan soittamat puhelut luhistumaisillaan olevasta World Trade Centeristä. Hän ei uskalla vastata puhelimeen.
Stephen Daldryn (Tunnit) Jonathan Safran Foerin romaanista ohjaaman elokuvan isoin käänne tapahtuu siis heti alussa. Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä on saanut kritiikkiä 9/11:n jälkeisellä, yhä vellovalla tunneaallokolla surfaamisesta, mutta elokuva ei oikeastaan yritäkään kertoa terrori-iskuista yhtään mitään. Se jännittyy kertomukseksi nimenomaan isä-poika -suhteesta. Kun isää ei enää ole, hänen merkityksensä Oskarille on yhä valtavampi.
Oskar löytää isänsä jäljiltä salaperäisen avaimen, jossa lukee ”Black.” Poika alkaa äidilleen (Sandra Bullock) kertomatta ja puhelinluettelon avulla kiertää New Yorkia etsimässä oikeaa ”Blackia.” Oskar on vakuuttunut, että näin hän selvittää isänsä hänelle jättämän viimeisen arvoituksen. Eli saa isänsä kesken jääneen persoonan täydennettyä kokonaiseksi, eli saa rauhan sielulleen.
Oskarin melkoinen pikkuvanhuus ja filmin häikäilemätön sentimentaalisuus ovat varmasti monelle liikaa. Jos tunnemanipulaatiosta ei ärsyynny, Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä on myös rikas, uskoa mielikuvitukseen, elämän salaperäiseen monimuotoisuuteen ja maailman yksityiskohtien loppumattomaan rikkauteen vaaliva elokuva. Ja onhan se myös tehokas lohtuelokuva elämässään suuria suruja kokeneille.
Max von Sydow tekee kiinnostavan sivuroolin Oskarin naapuritalossa asuvan isoäidin luokse muuttavana nimettömänä ja mykkänä vuokralaisena, jonka kanssa Oskar tavallaan hiukan ystävystyy. Vanhus voisi olla Oskarin isän isä, tai sitten hän voisi olla Suru, tai jopa Kuolema. Oli miten oli, kärttyisen ja oikukkaan vanhan miehen ilmestyminen on ratkaiseva käänne pojan toipumisprosessissa.
Filmin arvosanaa on pakko laskea puolen tähden verran loppuun säästetyn, paisutellusti esitetyn pikku yllätyskäänteen totaalisen epäuskottavuuden vuoksi. Se ei elokuvaa varsinaisesti pilaa, onpahan vain täysin tarpeeton, vähämerkityksinen ja halpa.
Sylvi ja tähdet Berlinalessa
Tom Hanks ja Sandra Bullock eivät vaivautuneet Berlinaleen, jossa Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä sai Euroopan ensi-iltansa. Niinpä pressitilaisuudessa elokuvaa edustivat näyttelijäpuolelta ruotsalaisveteraani Max von Sydow sekä pääosaa esittävä, 14-vuotias Thomas Horn. Paikalla oli myös ohjaaja Stephen Daldry (mm. Billy Elliott, Tunnit).
Horn esiintyy lähes jokaisessa elokuvan kohtauksessa. Poika suhtautuu työsarkaansa kuitenkin mutkattomasti ja itsevarmasti. Lehdistölle hän kertoo tämän olleen hänen ensimmäinen iso roolinsa. Kun ohjaaja Stephen Daldry kysyy hänen muista rooleistaan – selvästi kiusallaan – Horn vastaa olleensa kerran heinäsirkka koulun näytelmässä.
Mykkää vanhusta näyttelevän Max von Sydow’n cv näyttää aivan toisenlaiselta. Muun muassa Ingmar Bergmanin, Bille Augustin ja Steven Spielbergin ohjauksessa työskennellyt näyttelijä asuu tätä nykyä Ranskassa, mikä tuntuu olevan ruotsalaistoimittajille kova paikka. Normaalin kysymys-vastaus-rutiinin sijaan pari ruotsalaista käyttää puheenvuoronsa kertoakseen, kuinka von Sydowia kaivataan Ruotsissa (”Sweden misses you”, ”we love you dearly”).
Von Sydow ottaa kaipuun kohteliaasti vastaan:
”Kiitos paljon. Rakastan Ruotsia. En oikeastaan edes ole tällä hetkellä kovin kiireinen, mutta olen laiska.”
Elokuva keskittyy ohjaaja Daldryn mukaan Jonathan Safran Foerin kirjaa enemmän Oskariin. Myös loppua on muutettu. Käsikirjoitusta työstäessä keskusteltiin erilaisten 9/11-tukiryhmien kanssa, jotta lopputulos pysyisi kunnioittavana uhreja kohtaan.
”Aiheen ympärillä on edelleen paljon polemiikkia. Toisille tämäkin elokuva saattaa olla liikaa ja liian varhain. Mutta näitä tarinoita pitää kertoa.”
Kaisu Tervonen
