J.M.Barrie – Juha Kukkonen: Peter Pan
Ryhmäteatteri Suomenlinnassa, ensi-ilta 14.6.2012
Pääosissa: Riku Nieminen, Alina Tomnikov, Robin Svartstöm
Ihminen tahtoo lentää.
Andrei Rublev tahtoi Andrei Tarkovskin elokuvassa; Valiojoukko Philip Kaufmanin.
Ihmisen muistot Marc Chagallin maalauksissa.
Saduissa, jos missä lennetään. Maija Poppanen pitää teekutsut katonrajassa. Peukaloinen kiitää hanhen selässä.
Kissallakin on sadussa Seitsemän peninkulman saappaat.
Mutta yksi on ylitse muiden: Peter Pan. Poika, joka lentää ajassa ja paikassa. Ja ajassa taaksepäin, sitä vastaan.
Poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.
“Ei ole oikein lähteä,
mut on seurattava tähteä“
Peter Pan taisi olla ensimmäinen teatterikokemukseni. Ammattikoulun juhlasali oli kotikaupungin senaikainen kaupunginteatteri ja Peter lensi jumppasalin köydellä.
Huimasi silti!
Visio tarinasta syntyi kuitenkin kahdesta muusta lähteestä: ViewMaster -kiekon ylittämättömän upeista ruuduista ja Disneyn ihanasta animaatiosta.
Mainittuja kahta on vaikea ylittää. Siksi ja silti on kiinnostavaa, kun joku yrittää.
Sillä poikia, jotka eivät koskaan kasva aikuiseksi, heitähän riittää.
Esimerkistä käy ajankohtainen sellainen – kaikella rakkaudella – jalkapalloilija Cristiano Ronaldo. Poika, joka lentää tuulen lailla kentän poikki – ilman että hänen peterpan -kampauksestaan hiuskaan heilahtaa väärään asentoon.
“Juokse villi lapsi, juokse kauemmaksi”
Peter Panin keksi J. M. Barrie, mies, joka ei elämänkertaelokuvan mukaan ollut kovin riehakas. Lapsenmielinen kyllä. Johnny Depp vastasi tarpeeksi mielikuvaa hänestä.
Parikymmentä vuotta sitten Steven Spielberg ohjasi kiltin, mutta kiinnostavan elokuvan Kapteeni Koukku. Aikuiseksi venähtänyttä Peteriä esitti Robin Williams. Hän puolestaan muistutti tarpeeksi mielikuvaa Peteristä.
Riku Nieminen on Suomenlinnan Peter Pan. Ja millainen! Kevyesti liikkuva, herkästi näyttelevä, hienosti laulava. Raamikas punkkari-Peter, jonka askelia siivittävät Pelle Miljoonan tutut säkeet.
Suomenlinnan Koukku on Robin Svartström. Hän ilmentää jylysti Peterin viattoman punk-kapinan vastakohtaa, etabloitunutta ja elostelevaa hevirokkaria. Marilyn Mansonkin hiipii mieleen Svartsrömin Koukkua katsellessa.
“Vapaus on suuri vankila”
Apropos Kapteeni Koukku. Hän on Peterin todellinen kohtalo. Koukku = seikkailu, vaara, vastuuttomuus, sitoutumattomuus. Peter ei voi jättää Koukkua. He’s hooked.
Mutta Peter yrittää. Hän palaa aina uuden sukupolven Leenan ikkunan taa. Tällä kertaa Leena (ihastuttava Alina Tomnikov) asuu Helsingin Käpylässä ja isänsä on Kalasataman rakennustyömaalla töissä. Ja kuten ennenkin, Leena kasvaa vastuuseen, Peter pakenee sitä.
Ristiriitaahan siitä pukkaa.
Riemukkaasti antaa ohjaaja Juha Kukkonen palaa nais-mies akselilla. Leenan itsetunto nostaa päätään aina kun voi, ja hämmentää Peteriä kutkuttavasti.
Kukkosen Peter Pan onkin paitsi iloinen seikkailu Mikä-Mikä -maassa, ennen kaikkea Leenan tarina. Leena oppii, Peter ei. Leena taipuu, Peter ei. Leena lähtee, Peter ei.
Ja niinhän siinä sitten taas käy, että Leena kasvaa naiseksi ja Peter jää pojaksi.
Pelle Miljoonan sanoin: “rakkaus vain pelkkää unelmaa, ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys.”
“Juokse henkesi edestä, ota toivon kipinä mukaan”
Suomenlinnan Peter vilisee viitteitä populaarikulttuurista ja hyviä huomioita arjesta.
Kaikenlaista uutta ja hauskaa on kehitetty tarinaan, mutta perustaltaan se on se aito ja oikea.
Peter on siis punkkari, joka pitää majaa ajalta unohtuneessa sirkuksessa, seuranaan kadonneet pojat. Ja mitkä pojat: aivan hurmaavat kaverit – erityisesti Juha Suihko Hyytelönä!
Suomenlinnan Koukun herkullinen hevijengi taas tekee kunniaa Johnny Deppin Karibianmeren merirosvojoukolle. Leukaillaan ja temppuillaan maassa, merellä ja ilmassa.
Populaarikulttuuri on ilmassa. Peter Pan on ahkeraan kierrätetty klassikko. Tänä kesänä myös esimerkiksi harrastajateatteri Porin lähellä, Ulvilassa esittää Peteriä – punkviittauksin.
“Siellä kasvat vahvemmaksi ja vapaammaksi”
Sirkusmiljöö luo Suomenlinnan esitykseen tasoja, mutta herättää myös kysymyksen.
Kun ollaan saarella, jonka edustalle on helppo kuvitella rosvoalus ja onkaloihin krokotiili, mietin miksi vielä sirkuskin? Toisaalta: sirkuksesta saadaan näyttämö Helinä-keijun (Sanna Warsell) huikealle yllätystempulle.
Se, että lavaste on sirkuksen lisäksi myös rosvolaiva ja monta muuta tapahtumapaikkaa, laimentaa sen visuaalista voimaa ja kaventaa toiminnan tilaa. Mietin, olisiko jostain voinut luopua?
Tavaraa kun päätarinan ympärillä riittää. On sirkustirehtööriä, intiaaniprinsessaa, pikkuveljiä. On Helinä trikkinä ja livenä; hilpeä lintu rääkymässä, krokotiili tikuttamassa; laivan kantta, poikien tannerta, rannan jyrkännettä, Leenan kotia. Eri aikatasoja.
Koskaan aiemmin en ole kiinnittänyt huomiota siihen, miten taipumaton Suomenlinnan ainutlaatuinen tila on näyttämönä. Itse lentäminen ja taistelut sujuvat komeasti; samoin Leenan ja Peterin somat väittelyt ja monet poikien ja rosvojen touhut.
Mutta usea kohtaus vaatii esittäjiltä ylimääräistä ponnistelua, kun näyttämökuva on variaatioineenkin aika staattinen. Ja tässä tarinassahan liikutaan!
No – pääasia on esiintyjistä virtaava ilo, taito ja energia. Suomenlinnan Peter Pan on tehty suurella sydämellä.
”Tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa”
Suomenlinnan Peterissä ei lauleta paljon, mutta kun lauletaan, niin todella mieleenpainuvasti.
Pelle Miljoonan biisien käyttäminen onkin esityksen clue. Miten kauniita lastenlauluja ne ovatkaan! Tähän tapaan:
“Tuuli puhuu enää kuiskaten, sillä aurinko on jo mennyt nukkumaan
pilvivuoteelleen sekaan untuvien, kultaisen taivaanrannan taa
Kaikki on niin kaunista, pehmeää ja rauhallista
yön syli on turvallinen , suojaansa tuhlaillen
Hyvää yötä maailma, hyvää yötä maailma, aamulla aurinko nousee taas”
Siellä niitä kuulee, Suomenlinnassa, tänä kesänä.
Ja näkee pojan, joka saa katsojan uskomaan, että osaa lentää.
Kuva: Ryhmäteatteri / Tanja Ahola