Unohdetut herkut, osa 2 Mannapuuroa monena – Uusi Sylvi

Juttusarjassa haikaillaan kaikenlaista takaisin.

Lapsena maalla, kaukaisella 1950–­60-luvulla ohrajauho-, kaura- ja ruispuuro olivat arkiruokaa. Sitten tulivat riisiryynit, kauraryynit, ja hieman myöhemmin mannaryynit. Riisipuuron ohella mannapuuro oli suurta herkkua, jota saatiin vain joskus pyhinä. Marjojen, sokerin ja kanelin, joskus vaniljasokerin kanssa nämä valkoiset puurot hellivät lapsen makeannälkää, ja niin ne tekevät yhä.

Tuolloin puuro tietysti tehtiin suoraan lehmästä saatuun pastöroimattomaan maitoon. Nykyherkuttelijalle sopii esimerkiksi kauramaito.

Sehän tiedetään, että tavallinen mannapuuro ei ole kovinkaan terveellistä. Sama kuin söisi valkoista vehnäjauhoa, vaikka mukana maitoa onkin. Mutta kuka toisaalta miettii terveysasioita juodessaan makeaa siideriä tai polttaessaan savuketta? Mannapuuro on sentään puuroa, lämmintä ja ravitsevaa, ja ainahan siihen voi lisätä erilaisia terveellisiä elementtejä: marjoja, tummaa suklaata, aitoa kaakaojauhetta, vaniljaa jne.

Tummista mannahiutaleista keitetty puuro eli ruismanna on yksinäänkin melko terveellinen aamupala – kuituja löytyy runsaasti. Meidän pikakelausihmisten mielestä vain kaiken pitäisi valmistua mikrossa parissa minuutissa. Ruismannan valmistumiseen menee noin tunti. Mutta pikakaurapuuron kaipuu unohtuu, kun ruismanna hivelee makunystyröitä.

Mannasuurimot ovat erittäin hienorakeisia vehnänydinrakeita. Niitä käytetään puuroihin, velleihin ja jälkiruokiin. Niillä voi myös jauhottaa kakkuvuoan. Tummat mannasuurimot kantavat vehnän ydinosan lisäksi myös kuoriosia ja alkioita. Siksi niiden ravintoarvo on parempi kuin perinteisten mannasuurimoiden. Spelttimannaryynit ovat kova sana terveystietoisissa perheissä. Täysjyväspeltti täyttää jo vaativankin ruuanlaittajan terveellisyysvaatimukset.

Tietysti kaupasta löytyy valmiina myös suklaamannaa eli mannaryynien ja suklaa-/kaakaojauheen yhdistelmää. Se iskee lapsiin ja lastenlapsiin kuin häkä. Eikä ihme, sillä sokeria on mukana melkoisesti. Terveellisemmän suklaa(manna)puuron saa, kun tekee itse. Kaloreiden ja hiilareiden määrää voi säädellä oman näkemyksen mukaan, kun keittää puuron spelttimannaryyneistä ja ja lisää haluamansa määrän tummaa suklaata tai tummaa kaakaojauhetta ja sokeria.

Mannapuuro taipuu niin moneksi, että mikrovalmisteita pitemmän valmistumisajan antaa suosiolla anteeksi.

mannapuuro, Unohdetut herkut