(Petterson und Findus – Kleiner Quälgeist, grosse Freundschaft, Saksa 2014)
O: Ali Samadi Ahadi
N: Ulrich Noethen, Marianne Sägebrecht, Max Herbrechter
Äänet: Jukka Voutilainen, Johanna Viksten, Inkeri Wallenius
S
Ensi-ilta 12.9.2014
Ukko ja kissa valtaavat valkokankaan.
Suositut lastenkirjat on tapana brändätä ja kaluta loppuun. Ruotsalaisen Sven Nordqvistin lastenkirjasarja Viiru ja Pesonen ei ole vielä joutunut ryöstöviljellyksi, vaikka saksalaiset ovatkin innostuneet tehtailemaan siitä elokuvia.
Myönnän, etten ole nähnyt aiempia animaatioelokuvia – Viiru ja Pesonen (1999); Viiru ja Pesonen joulupuuhissa (2005) ja Viiru ja Pesonen – muisti pätkii (2009) – enkä lukenut kirjoja. Näyttelijöin toteutettu uutuus Viiru ja Pesonen: pikkukepposia ja suurta ystävyyttä ei aiempaa tutustumista kuitenkaan vaatinut. Elokuvan maailmaan upposi kuin itsestään.
Leffa kertoo kaverusten tarinan aivan alusta alkaen, suomeksi dubattuna. Pesonen (Ulrich Noethen, äänenä Jukka Voutilainen) on yksinäinen ukko, joka puuhastelee epäonnistuneiden keksintöjen parissa. Wannabe Pelle Peloton herää uudestaan eloon, kun hänen naapurinsa Rouva Anttonen (Marianne Sägebrecht, äänenä Inkeri Wallenius) lahjoittaa hänelle orvon kissanpoikasen. Katinalku saa nimekseen Viiru (äänenä Johanna Viksten). Varsinaisesti parivaljakon ystävyys alkaa, kun kissa yllättää omistajansa alkamalla puhua.
Saksalaiset näyttelijät onnistuvat herättämään esittämänsä hahmot luontevasti eloon. Reaalimaailman sekaan animoitu Viiru ja muut pienemmät otukset solahtivat paikalleen onnistuneesti. Elokuvassa viehättää erityisesti sen verkkainen tahti. Tekijät luottavat rohkeasti siihen, että jatkuvaan kohkaamisen tottuneet mukulat pystyvät keskittymään puoli minuuttia pidempään.
Juonikin etenee mukavan rauhallisesti. Ystävysten yhteiselo on leppoisaa touhuamista arkisten asioiden parissa. Kommellukset eivät ole kovin kummoisia. Viirun syntymäpäivääkin vietetään varsin maltillisesti – joskin päivänsankarin vaatimuksesta kaksi kertaa vuodessa.