Kanadalaisnelikko yltää nykyajan tehokkuusvaatimuksiin.
Heidän työsarkanaan on punk.
Roisia feminismiä iskevien punkbiisien muodossa. Kyllä, White Lung kuulostaa hyvältä jo paperilla. Levyllä – ainakin heidän viime kesänä julkaisemallaan kolmannella pitkäsoitolla Deep Fantasyllä – nelikko kuulostaa vielä paremmalta (kuten jo etukäteen Skenetissä kirjoitin).
Eilen tarjoutui mahdollisuus tarkistaa, onko bändi timanttinen myös keikkatilanteessa. Kanadalaisnelikko soitti Kuudennella Linjalla puolitäydelle salille enimmäkseen uuden levyn biisejä, mutta myös muutamia vanhempia kipaleita.
Settilistan kohdalla teki mieli valittaa ainoastaan Deep Fantasyn päättävän In Your Home -kappaleen puuttumisesta. Sitä pyydettiin myös yleisöstä, mihin laulaja Mish Way vastasi arvoituksellisesti viitaten erinäisiin syihin, joiden takia laulu puuttui listalta. Syitä hän ei kuitenkaan suostunut paljastamaan.
Välispiikkeihin tukka silmillä esiintynyt Way suhtautui muutenkin vaivautuneen huvittuneesti. Sama huvittunut vaivaantuneisuus tosin voitti yleisön puolelleen. ”This silence between songs”, Way tuskaili: ”… I’m not a comedian.” Mistä seurasi tietenkin muutamia nauruja.
Saavuin paikalle ajoissa ennen kello kahdeksaa, jolloin keikan oli määrä alkaa. Soitto pääsi alkamaan kymmenisen minuuttia myöhässä – ilmeisesti savukoneen piti sauhuta sali täyteen harmaata sitä ennen – mutta olin takaisin kotona jo vähän kello yhdeksän jälkeen. Keikka oli siis yhtä tehokas kuin bändin levytkin.
Se on tosin White Lungin tapauksessa viisasta. Kun biisit soivat kaikki lähes samassa, kiihkeässä tempossa, kitara etsiytyy koko ajan ylärekisteriin, rumpali pysyy kompissaan, basso alamaissa ja laulaja samoissa eleissä, ei keikka tarjoa tarpeeksi variaatiota pidempään settiin.
Ja nillityksestä huolimatta, juuri nämä samat elementit rakentavat bändin oman, vetävän soundin. Keikan puoliväliin osunut I Believe You kertoo raiskauskulttuurista, minkä takia onkin karmivaa miten hyvältä se kuulosti ja tuntui koko kropassa. Biisi päättyy Wayn sanoihin ”I Always Win”, eikä kuulijalla ollut esityksen jälkeen mitään syytä uskoa toisin.
Siinä missä rumpali Anne-Marie Vassiliou pysytteli taustalla tasaisen rummutuksensa kanssa, eikä kitaristi Kenneth William tehnyt itsestään suurta numeroa (ellei instrumentin virittelyä tai kitarakuvioita sellaisiksi lasketa), Way ja basisti Hether Fortune ottivat etualan ilmeisen mielellään haltuun. Varsinaista karismaräjähdystä emme saaneet todistaa, enemmänkin rutinoituneen punkbändin arkikeikan ennen seuraavan aamun kello viiden herätystä. Sellaisenakaan White Lung ei kuitenkaan pettänyt. Paikalle vaivautuminen ei kaduta.
Hämmentämispointsit superlyhyestä encoresta. ”Two minutes of bliss and then we’re gone”, sanoi Way ja piti lupauksensa.