Valokuvat: Leena Turkki (ryhmäkuva), Petra Innanen
Sylvin toimittajastakin kuoriutui burleskitähti – tai ainakin melkein.
”Kun sukujuhlissa tulee pitkä hiljainen hetki, niin voitte sanoa: hei, mä osaan tällaisen uuden jutun! Ja näytätte kuinka tasselit* pyörivät paljaissa pakaroissa!” ohjaaja vitsailee.
Viisitoista aikuista naista nauraa ja pyörittää lantiota ison peilin edessä, tosin vaatteet päällä. Olen astunut niin sanotusti mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä olen siirtynyt burleskin katselijasta burleskin tanssijaksi. En tosin loikannut lavalle yleisön eteen, vaan helsinkiläisen Himo Clubin treenisaliin.
Osallistuin heinäkuussa neljänä peräkkäisenä iltana burleskin tiiviskurssille. Kurssi oli aloittelijoille, mutta mukana oli myös jo kokeneempia lajin harrastajia, sekä vielä lisäoppia hakemassa pari burleskiesiintyjää.
Burleskituntiin sisältyy tanssillinen lämmittely, kehonhallintaa, rytmiikkaa sekä lihaskunto- ja venyttelyosio. Olin etukäteen hermoillut ensimmäistä tuntia. Onneksi salissa ei kuitenkaan heitetä paitaa nurkkaan ja aleta villisti pyörittää tasseleita.
Tunnelma kurssilla on lämmin ja rento. Suloisen vaaleanpunakoristeinen tanssisali on oikea tyttöyden pyhäkkö. Stereotypiat naisista heräävät eloon kun ohjaaja pyytää meitä liikkumaan isossa piirissä myötäpäivään. Seuraa hämmennystä ja kikatusta, koska kukaan meistä ei tiedä mitä myötäpäivään tarkoittaa…
Kun glitterkärpänen puri
Burleskiesitykset saivat alkunsa 1800-luvulla Yhdysvaltojen varietee- ja vaudevilleteattereista. Burleski on esiintymismuoto, joka yhdistelee tanssia, komediateatteria, dragshow’ta, pin up –poseerauksia, luovaa stripteasea ja kiusoittelua. Lavalla puvut ja meikit ovat näyttäviä, ja monella esiintyjällä on paljon tatuointeja. Yleensä esiintyjät riisuuntuvat esityksen aikana, mutta eivät alastomiksi asti.
Tähtien joukossa on niin tanssin ja teatterin ammattilaisia kuin amatöörejä. Laji ylistää naisellisuutta, seksuaalisuutta ja erilaisuutta. Harrastajien joukossa on eri-ikäisiä ja eri–kokoisia naisia, sekä myös yhä kasvavassa määrin miehiä.
Olen seurannut burleskia kohtalaisen aktiivisesti siitä asti kun laji vuosikymmenien tauon jälkeen palasi Suomeen Helsinki Burlesque Festivaaleilla helmikuussa 2008. Siellä minua puri burleskin glitterkärpänen. Olen siitä lähtien nähnyt lukuisia esityksiä yökerhoissa ja muissa juhlatapahtumissa ja tykännyt itsekin pynttäytyä burleskijuhliin.
Välillä tosin tuntuu, ettei mikään ole muuttunut siitä kun äiti lahjoi minut ja sisareni lapsena satubalettitunneille lupaamalla meille tunnin jälkeen Brunbergin suklaasuukkoja. Nytkin olisin paljon mieluummin töiden jälkeen kotona puuhastelemassa tai istuisin kavereiden kanssa puistosiiderillä kuin lampsisin kunnollisena urheilijana tanssistudiolle. Kuitenkin kun olen päässyt treeneihin, minulla on siellä kivaa. Burleskitunnilla kellon viisarit tuntuvat suorastaan pyörivän pikavauhtia eteenpäin.
Lupa treenata verkkosukkahousuissa
Ensimmäistä kertaa elämässäni sonnustaudun verkkosukkahousuihin ja hameeseen tanssitunnille, en yökerhoon. Tavallisesti käyn tanssitunneilla joka kerta tylsästi samassa urheilutopissa ja verryttelyhousuissa. Burleskitunnit eivät ole ihan yhtä hikisiä kuin muut kokeilemani tanssitunnit, joten olen nyt pukenut päälleni vaatteita, joissa liikun kaupungillakin. Eiväthän burleskiesiintyjätkään keimaile lavalla Niken urheilutopeissa vaan paljettikorseteissa.
Kolmantena päivänä olen tosin tehnyt sen virheen, että olen pukeutunut shortseihin, jotka eivät jousta yhtään ja pelkään niiden repeävän haaroista loppuvenyttelyiden aikana. Parhaisiin burleskitunnelmiin pääsen viimeisenä päivänä kun minulla on punaiset legginsit, minishortsit, topissa opettajankin noteeraama paljettipapukaija, huulissa punaista huulipunaa ja hiuslenkissä iso kukkanen. Näillä tunneilla saa todellakin tuntea olonsa kauniiksi.
Suomi-burleskin äidin opissa
Kurssille on saatu huippuvetäjä eli Suomen burleskin äidiksikin kutsuttu Bettie Blackheart eli kuvataiteilija Petra Innanen. Hän järjesti aviomiehensä Frank Doggensteinin ja turkulaisen ystävänsä Kiki Hawaijin (burleskiesiintyjillä on yleensä veikeät taiteilijanimet) kanssa Suomen ensimmäiset burleskifestivaalit.
Sanavalmis ja kokenut Innanen hauskuuttaa meitä kuin stand up –koomikko. Hän on myös pukeutunut joka tunnille näyttävästi värikkäisiin trikoisiin ja verkkosukkahousuihin, hapsukoristeiseen jumppapukuun ja laittanut isoja tekokukkia avonaisiin hiuksiinsa.
Innaselle myös pisteet siitä, ettei hän automaattisesti oleta kaikkien harjoittelijoiden olevan heteroita (ja burleski onkin suosittua lesbo- ja homopiireissä). Olen aina muulloin kuullut muiden tanssinopettajien kehottavan meitä tyttöjä kuvittelemaan selkämme taakse prinssin nostamaan meitä ilmaan vyötäisistä. Innanen taas esimerkiksi neuvoo tasapainoharjoituksissa meitä kuvittelemaan käsiemme alle polvillaan olevat viehkeät palvelijattaret.
Liikkeiden lomassa opimme Innaselta vähän burleskin historiasta, kuten sen, että burleskitanssijat alkoivat alun perin käyttää esityksissään tasseleita, koska 1900-luvun alun siveyssäännöt kielsivät nännien näyttämisen julkisesti.
Hymyile ja anna palaa
Vaikka burleski sisältää paljon kevyitä ja kauniita kädenojennuksia ja askelluksia, tasapainoharjoituksissa, hypyissä ja sheikkaamisessa tulee kunnolla hiki ja lihakset rasittuvat. Uudetkin liikkeet ovat kohtalaisen nopeita oppia, jos on ennestään taustaa tanssiharrastajana.
Vaikeinta tuntuu itselleni ja monelle muullekin olevan rintakehän tai lantion sheikkaaminen niin, ettei muu kroppa liiku samalla. Parilla tanssitunnilla on mukana harrastajien pikkulapsia. Ipanat istuvat ikkunasyvennyksessä ja katsovat suu pyöreinä kun tädit ojentelevat käsiään kuin niissä olisi keihäät.
Jokin on tuttua kaikissa tanssilajeissa: vatsa vedetään sisään, pää pidetään pystyssä ja ryhti suorana – ja hymyillään. Jos keskittyy liikaa asentoihin, niin kasvoille hiipii helposti kärsivä ilme, mikä ei sovi yhteen kepeän tanssin kanssa.
Kaikista vaikein hetki on viimeisin tanssitunnin improvisaatio-osuus. Yleensä jo sana improvisaatio saa minut kananlihalle kauhusta ja näen itseni hyytymässä keskelle salia lukuisten silmäparien tuijottaessa minua säälien. Onneksi emme joudu nyt esiintymään yksin koko luokalle, vaan vain parillemme. Liikkeet pitää keksiä saman tien, mikä on tuskallista kun pää tuntuu yhtäkkiä tyhjältä. Toisaalta lyhyt miettimisaika on hyvä, koska odotuksetkin ovat matalalla ja sitä voi vain antaa palaa.
Burleskissa parasta onkin asenne. Nauti elämästä ja ole ylpeä itsestäsi ja kropastasi!
Burleskitanssia voi harrastaa Himo Clubilla (Lönnrotinkatu 32 D 35, Helsinki). Syksyn kurssit alkavat 1. elokuuta. Ilmoittautuminen on käynnissä. Tunnit ovat vain naisille.
http://www.himoclub.fi/
Helsinki Burlesque järjestää 4.-8.9.2013 burleskikurssin Ranskan maaseudulla.
*Tasselit: Tupeeteipillä tai viiksiliimalla kiinnitettävät lappuset, jotka peittävät nännit tai liimataan pakaroihin. Mukana tupsut, joita pyöritetään esityksen huipuksi.
