8.6.-9.9.2012
Helsingin Taidemuseo, Tennispalatsi
Do women have to be naked to get into U.S. museums?
Guerrilla Girlsien esittämä kysymys on paikallaan myös Yhdysvaltojen ulkopuolella, ja valitettavasti Georgia O’Keeffen (1887–1986) näyttely Tennispalatsissa tuntuu vihjaavan, että vastaus on yhä kyllä. Amerikkalaisen modernismin uranuurtaja on tunnettu vahvoista ja omaperäisistä maalauksistaan, mutta yhtälailla aviomiehensä avulla luotuna tuotteena ja mustavalkofilmille ikuistettuna alastomana torsona.
O’Keeffen näyttely Tennispalatsissa on tapaus. Maineikkaan taiteilijan töitä on ollut harvakseltaan esillä Euroopassa ja Suomessa näyttely on ensimmäinen laatuaan. Näyttelystä jää kuitenkin kuva, ettei itse taiteeseen ole uskottu aivan tarpeeksi. Lähinnä museotilan yläkertaan sijoitettujen maalausten ja veistosten ohella näyttelyssä on esillä ilmiö nimeltä Georgia O’Keeffe, taloineen ja työhuoneineen.
Alakerrassa O’Keeffe on lähinnä esillä aviomiehensä, Alfred Stieglitzin (1864–1946) kameran linssin läpi kuvattuna. Stieglitz teki O’Keeffen taidetta tunnetuksi galleriassaan, mutta taiteilijan tunnettavuutta lisäsivät myös aviomiehen ottamat kuvat, joissa O’Keeffe poseeraa vaatteissa ja vaatteitta ja taidettaan innoittaneiden maisemien keskellä. Tuntuu, kuin kyseessä olisikin Stieglitzin ja O’Keeffen yhteisnäyttely, ei O’Keeffen tuotantoon keskittyvä yksityisnäyttely. Vitriiniin sijoitetut värit ja muut välineet tuntuvat vähän turhilta. Vai halutaanko niillä osoittaa, että kuvien O’Keeffe ihan oikeasti teki taidetta?
Toisaalta O’Keeffen taiteen esitteleminen suhteessa sen syntykontekstiin on perusteltua. O’Keeffen taiteessa luonto ja ympäristö ovat vahvasti läsnä. Sekä kaupunkimaisema pilvenpiirtäjineen että villi ja kesytön aavikko saavat O’Keeffen teoksissa lähes abstraktin, monumentaalisen muodon.
O’Keeffe on tunnettu ennen kaikkea kukkia kuvaavista maalauksistaan, ja niiden psykoanalyyttissävytteisistä tulkinnoista, joihin osittain perustuu O’Keeffen maine naiseutta ja seksuaalisuutta kuvaavana feministitaiteilijana. Taiteilija itse painotti kuitenkin teosten kuvaavan luontohavaintoa, mikä näkyy villejä tulkintoja vastustavassa nimeämisessä: Kaksi hulluruohon kukkaa, vihreitä lehtiä ja sininen taivas -niminen teos ei jätä paljoakaan mielikuvituksen varaan. Silti tavassa, jolla O’Keeffe kuvaa luontoa on jotakin harvinaisen lihallista. Kukat, kallot ja persikat kantavat vahvaa materiantuntua, ja ne on kuvattu niin läheltä ja yksityiskohtaisesti, että esitystavassa on jotakin pornograafista. Osittain ehkä juuri tästä syystä, tai maalausten ikonisen aseman takia, ne tuntuvat olevan näyttelyn vahvinta antia. O’Keeffe oli maalarina kokeileva ja osa teoksista on kestänyt aikaa selvästi toisia paremmin.
Alunperin Meilahteen tarkoitettu näyttely ehkä kärsii hieman äkillisestä paikanvaihdosta. O’Keeffen luontoa ja rakennettua maisemaa käsittelevät työt olisivat varmaankin toimineet paremmin Meilahdessa luonnon ympäröimänä, vaikka Tennispalatsissa näyttely tavoittanee laajemman yleisön.
Kuva: Musta pöytävuori, New Mexico, 1930. (Helsingin kaupungin taidemuseo)